Torstai, 24. syyskuuta, 2009
Aikuisten finanssiosaaminen voi olla heikkoa
Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimushankkeen mukaan sijoittamiseen ja varallisuuden hallintaan liittyvät asiat ovat suomalaisille hankalia. Tutkija Liisa Peura–Kapanen arvioi, että aukot finanssiosaamisessa näkyvät siinäkin, että varallisuuden hallinta on meillä vielä harvinaista.
– Kun alan termejä ja ajattelutapaa ei osata, säästöjä makuutetaan pankkitileillä, Peura-Kapanen sanoo.
Peura-Kapanen viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan aikuisilla saattaa olla yllättävänkin heikot perustiedot yksityistalouden hoidosta.
– Esimerkiksi koron käsitettä ei välttämättä ymmärretä, eikä tiedetä miten se lasketaan. Sijoittamisen perusasioita ei ole kouluissa opetettu, vaan asioiden omaksuminen on ollut jokaisen omilla harteilla.
Iso haaste pankeille
Kuluttajatutkimuskeskuksen VINHA-tutkimushankkeessa nousi esiin se, että pankeilla ja muilla palveluntarjoajilla on sijoitustuotteiden myynnissä isoja haasteita.
– Päädyimme suosittelemaan, että pankkien pitäisi luopua tuotteisiin keskittyvästä ajattelusta myynnissä. Sijoitusneuvonnassa pitäisi painottaa kuluttajan koko elämän ja tavoitteiden läpikäymistä sekä tuoda esille useita vaihtoehtoja, Peura-Kapanen korostaa.
Tutkijat löysivät ongelmia myös siitä, miten finanssipalvelujen myyjät avaavat asiakkaille tuotteiden tuotot, kulut ja riskit.
– Ne pitäisi pystyä kertomaan kuluttajalle mahdollisimman havainnollisesti ja tarkasti euroissa. Prosenteissa esitetyt arviot eivät ole riittävän havainnollisia.
– Ei riitä, että esimerkiksi rahasto luokitellaan riskitasoltaan keskitasoiseksi. Kuluttaja tarvitsee kaunistelematonta tietoa siitä, miten rahoille käy, jos tulee kurssiromahdus tai markkinoilla on myönteinen kehitys.
Pankkien haasteiden voi odottaa kovenevan, kun ne paraikaa valmistelevat uuteen lakiin perustuvia pitkäaikaissäätämisen tuotteita. Käytännössä eläkesäästämisen veroetu laajenee osake- ja rahastosijoittamiseen.
Yhteiskunnallinen ongelma
Nykynuorilla voi olla sijoittamisen alkeista vankemmat tiedot kuin vanhemmillaan, sillä talousopetusta on kouluissa lisätty. Perusopetusta on vahvistettu yhdellä taloustiedon vuosiviikkotunnilla, ja lukion oppimäärään on tullut kaikille pakollinen taloustiedon kurssi.
– Kentältä olen kuullut, että opettajat ovat todella tyytyväisiä siihen, että oman talouden hallintaan ja yksityistalouden asioihin voidaan nyt paneutua, kertoo opetusneuvos Kristina Kaihari-Salminen opetushallituksesta.
Kouluissa ongelmana on, että painettu oppimateriaali on ”valmiiksi vanhaa”, kun maailma muuttuu vauhdilla. Siksi jatkuva median seuraaminen ja esimerkiksi opettajille järjestettävä täydennyskoulutus kuten Talous tutuksi –kurssit ovat tärkeitä.
– He voivat sitten viedä ajantasaista tietoa luokissaan eteenpäin. Yhteiskunnallisesti on todella iso kysymys, miten hyvin koulutetutkin ihmiset pysyvät kärryillä, kun monet toimintatavat ja periaatteet muuttuvat nykyään niin nopeasti, Kaihari-Salminen painottaa.
| KOMMENTTI |
Kouluopetuksesta |
Uutiskirje
Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".
Kommentit
Ota kantaa
Asiasanat
- Aloitteleva sijoittaja
- Analyytikkopaneeli
- apurahat
- Arvoyhtiöt
- Bjarne kallis
- Börskvällar
- Eira Palin-Lehtinen
- Ennusteet
- Erkki Sinkko
- ETF
- Eva Liljeblom
- Finanssiosaaminen
- Finanssivalvonta
- Hajauttaminen
- Hannu Angervuo
- Henri Elo
- Huijaukset
- Jari Koskinen
- Jarmo Leppiniemi
- Kansanosakkeet
- Karo Hämäläinen
- Kim Lindström
- Kimmo Sasi
- Kirjat
- kolumnit
- Korko-opas
- korkorahastot
- Korkosijoitukset
- Korot
- Kotimainen omistajuus
- Kotitaloudet
- Kouluttajalle
- Koulutus
- Kulut
- Kurssilasku
- Kurssinousu
- Lausunnot
- Liisan lista
- Listautuminen
- Markkinat
- Mikael Jungner
- Minna Martikainen
- Norjan malli
- Omien osakkeiden ostot
- Omistajaohjaus
- Opettajalle
- Opettajille
- Opetusmateriaalit
- Oppaat
- Osakeannit
- Osakeomistus
- Osingot
- Pääomanpalautukset
- Parhaat sijoittajasivut
- Politiikka
- Pörssi-illat
- Pörssi-ilta
- Ps-tili
- Raaka-aineet
- Rahapolitiikka
- Rahastot
- Riski
- Riskit
- Säästäminen
- Seppo Saario
- Sijoittaja kertoo
- Sijoittajansuoja
- Sijoittajasivut
- Sijoittajaviestintä
- Sijoittamien
- Sijoittaminen
- Sijoituskoulu
- Sijoitusmuotojen tuotto
- Sijoitusrahastot
- Sisäpiiri
- Sixten Korkman
- Stefan Wallin
- Subprime
- SuomiAreena
- Sykliset osakkeet
- Tappiot
- Tekninen analyysi
- Testi
- Tiedote
- Tiedotteet
- tilastot
- Timo Ritakallio
- Timo Rothovius
- Toimialat
- Toimitusjohtaja
- Tom Lindström
- Tomi Salo
- Tulokset
- Tunnusluvut
- Tuotot
- Tutkimukset
- Tutkimus
- Työkalut
- Vaalit 2011


