Torstai, 19. tammikuuta, 2012
Eläkevakuutusten kaikki kulut halutaan esiin
Finanssivalvonnan mukaan vakuutusyhtiöt eivät ilmoita eläkevakuutusten sijoitustuotteiden kuluja selkeästi. Vakuutusyhtiö ilmoittaa ainoastaan itse vakuutuspalvelun eli ns. vakuutuskuoren kulun. Tähän halutaan muutos.
Tähän asti kaikkien kulujen ilmoittaminen on ollut vakuutusalan itsensä harteilla. Vakuutusvalvontavirasto antoi jo vuonna 2002 suosituksen, että myös sijoituskohteiden kulut tulisi esittää asiakkaalle tarjouslaskelmissa. Suositus ei ole kuitenkaan tehonnut.
Finanssialan keskusliitto FK laati jäsenyrityksilleen 2000-luvun puolivälissä tarjouslaskelmamallin, jotta asiakkaat saisivat eri yhtiöiltä samanlaisen tarjouslaskelman eläkevakuutusta valitessaan. FK:n mallissa ei myöskään oteta huomioon itse sijoituskohteiden kuluja, jotka voivat olla jopa kaksi kolmasosaa koko eläkevakuutuksen kuluista.
Eläkevakuutuksia myydään tyypillisesti tarjouslaskelmalla, jossa vakuutusyhtiö laskee, paljonko säästöä kertyy esimerkiksi 30 vuoden aikana seitsemän prosentin keskimääräisellä vuosituotolla. Eläkesäästämisessä voidaan saada aikaiseksi iso potti korkoa korolle -ilmiön ansiosta. Eläkevaroja kun ei voi nostaa ennen eläkeikää.
Myös
nollatuotto-oletuksella
Finanssivalvonnan selvityksissä erityiseksi ongelmakohdaksi nousivat eläkevakuutusyhtiöiden tarjoamat sijoituskorit. Kyseessä on vakuutusyhtiön omistama sijoituskokonaisuus, joka käytännössä usein koostuu useista sijoitusrahastoista.
- Tällaiselle tuotteelle ei ole yksityiskohtaista sitovaa sääntelyä, että mitä tietoja ja miten tulee antaa asiakkaalle, markkinavalvoja Antti Lampinen Finanssivalvonnasta toteaa.
- Jos taas puhutaan rahastojen rahastosta, joka on sijoitusrahastolain mukainen rahasto, niin silloin on hyvin tarkkaan määritelty, miten kerrotaan ja lasketaan kokonaisuuden hinta, Lampinen jatkaa.
Finanssivalvonnan on tarkoitus antaa määräys uusista ps-sopimuksista ja vakuutuksista. Yhtiöiden pitää esittää tarjouslaskelmissa kaikki kulut ja myös arvioida vuosittain sijoitustoiminnan kulut. Lausuntokierroksella olleen luonnoksen mukaan Finanssivalvonta antaisi jo myytyjen eläkevakuutusten kulujen ilmoittamisesta suosituksen, jolloin päätös kulujen esittämisestä jäisi edelleen alan omalle vastuulle.
Tarjouslaskelmissa tulisi olla laskelma myös nollatuotto-oletuksella. Jos eläkevakuutuksen tai ps-sopimuksen tuotto on nolla, niin eläkesäästäjä voi menettää useita tuhansia euroja säästöistään kuluihin.
- Kun on kyse verotuetusta eläkesäästämisestä, niin pitää olla läpinäkyvyyttä, tehokkuutta ja hintakilpailua, Lampinen huomauttaa.
Sijoitusrahastoille
avaintietoesite
Finanssivalvonnalla on työn alla myös toinen iso hanke. Uuden EU-direktiivin myötä kaikissa jäsenmaissa otetaan käyttöön samannäköinen ja samansisältöinen avaintietoesite sijoitusrahastoille. Esite parantaa sijoittajien mahdollisuutta vertailla rahastoja keskenään. Suomessa jokaisesta rahastosta tulee olla avaintietoesite vuoden 2012 heinäkuuhun mennessä.
Avaintietoesite laaditaan selkeäkielisesti, eikä siinä saa käyttää vaikeaselkoisia termejä. Esitteen perusteella sijoittajan olisi voitava kohtuullisesti ymmärtää tarjottavan sijoitustuotteen luonne ja siihen sisältyvät riskit.
Lisää tietoa Finanssivalvonnan sivuilta:
- Eläkesäästäminen
- Sijoitusrahastodirektiivi
Uutiskirje
Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".
Kommentit
Ota kantaa
Asiasanat
- Aloitteleva sijoittaja
- Analyytikkopaneeli
- apurahat
- Arvoyhtiöt
- Bjarne kallis
- Börskvällar
- Eira Palin-Lehtinen
- Ennusteet
- Erkki Sinkko
- ETF
- Eva Liljeblom
- Finanssiosaaminen
- Finanssivalvonta
- Hajauttaminen
- Hannu Angervuo
- Henri Elo
- Huijaukset
- Jari Koskinen
- Jarmo Leppiniemi
- Kansanosakkeet
- Karo Hämäläinen
- Kim Lindström
- Kimmo Sasi
- Kirjat
- kolumnit
- Korko-opas
- korkorahastot
- Korkosijoitukset
- Korot
- Kotimainen omistajuus
- Kotitaloudet
- Kouluttajalle
- Koulutus
- Kulut
- Kurssilasku
- Kurssinousu
- Lausunnot
- Liisan lista
- Listautuminen
- Markkinat
- Mikael Jungner
- Minna Martikainen
- Norjan malli
- Omien osakkeiden ostot
- Omistajaohjaus
- Opettajalle
- Opettajille
- Opetusmateriaalit
- Oppaat
- Osakeannit
- Osakeomistus
- Osingot
- Pääomanpalautukset
- Parhaat sijoittajasivut
- Politiikka
- Pörssi-illat
- Pörssi-ilta
- Ps-tili
- Raaka-aineet
- Rahapolitiikka
- Rahastot
- Riski
- Riskit
- Säästäminen
- Seppo Saario
- Sijoittaja kertoo
- Sijoittajansuoja
- Sijoittajasivut
- Sijoittajaviestintä
- Sijoittamien
- Sijoittaminen
- Sijoituskoulu
- Sijoitusmuotojen tuotto
- Sijoitusrahastot
- Sisäpiiri
- Sixten Korkman
- Stefan Wallin
- Subprime
- SuomiAreena
- Sykliset osakkeet
- Tappiot
- Tekninen analyysi
- Testi
- Tiedote
- Tiedotteet
- tilastot
- Timo Ritakallio
- Timo Rothovius
- Toimialat
- Toimitusjohtaja
- Tom Lindström
- Tomi Salo
- Tulokset
- Tunnusluvut
- Tuotot
- Tutkimukset
- Tutkimus
- Työkalut
- Vaalit 2011

