Sisältöalue

Pörssisäätiö

Puolueetonta tietoa sijoittajille

Maanantaina, 21. joulukuuta, 2009

Globaali hajautus voi onnistua kotiosakkeillakin

Asiasanat: Sijoittaminen, Hajauttaminen

Teksti: Matti Valli

Maantieteellinen hajautus onnistuu myös suomalaisilla osakkeilla

Yksityissijoittajan voi olla fiksuinta suosia kotimaista myös tavoitellessaan maantieteellistä hajauttamista, arvioi professori Minna Martikainen.

Sijoitusten hajauttaminen eri toimialoilla ja eri markkina-alueilla toimiviin yrityksiin on perinteinen tapa vähentää osakesalkun riskiä. Globaali finanssikriisi osoitti, että sijoittaminen eri mantereiden yhtiöihin ei välttämättä tuo turvaa.

Amerikkalaisten asuntoluottojen ongelmista alkanut rahoituskriisi vyöryi hyökyaallon lailla ja erittäin lyhyellä ajallisella viiveellä kaikille markkina-alueille. Matkalla kriisi myös syveni ja osakkeiden heilunta vain voimistui.

Lappeenrannan yliopiston rahoituksen professorin Minna Martikaisen mielestä tällaisessa tilanteessa kyseenalaista, kuinka monelle eri markkinalle piensijoittajan annattaa sijoittaa.

- Tilannetta pahentaa osake- ja rahoitusmarkkinoiden linkittyminen eli se, että eri toimijat omistavat ristiin toistensa rahoitusinstrumentteja. Ristiin omistetuilla markkinoilla piensijoittajan riski on suurempi kuin paremmat tiedonhallintamahdollisuudet omaavalla institutionaalisella sijoittajalla, korostaa Martikainen.

Kotiosakkeet läpinäkyvämpiä

Martikaisen mielestä yksityissijoittajan ei välttämättä ole järkevää hakea hajautusta sijoittamalla suoraan tai rahastojen kautta eri markkina-alueille.

- Maantieteellistä hajautusta tavoittelevalle piensijoittajalle riittää ehdottomasti sekin, että hän sijoittaa kansainvälisillä markkinoilla toimiviin kotimaisiin yrityksiin. Hajauttamisen ja riskinhallinnan kannalta kotimaiset sijoitukset ovat parempia ja läpinäkyvämpiä kuin useimmat eksoottisissa maissa sijaitsevat rahastot ja erikoiset sijoituspaperit, arvioi Martikainen.

Globaalia hajauttamista suosivat muistuttavat usein, ettei pääomalla ei ole kotimaata. Silti sijoittajakin vaikuttaa päätöksillään yritysten pääomahuoltoon.

- Jokaisella yrityksellä on kuitenkin vielä nykyisellään oma kotimaa, johon se maksaa veronsa. Tällöin oleellista on, että kotimaisten yritysten pääoman hankinta voitaisiin turvatta mahdollisimman hyvin toimivien pääomamarkkinoiden kautta, painottaa Martikainen.

- Globaalien markkinoiden hakiessa suuntaa ja tulevaisuuden ollessa epävakaa, olisi aivan oleellista että pääomalla ja sijoittajilla olisi isänmaallisia ajatuksia ja että pääomat tuntisivat omaavansa kotimaan, lisää Martikainen.

Liikevaihto ja strategia

Maailmasta ei juurikaan löydy kolkkaa, jolla ei jokin suuri suomalainen pörssiyhtiö toimisi. Helsingin pörssissä vahvasti kansainvälisiä ovat esimerkiksi Nokia, Kone, Vaisala, Wärtsilä, Metso, Cargotec ja Ponsse.

EQ-pankin salkunhoitaja Hannu Angervuo arvioi, että sijoittamalla suuren suomalaisen vientiyhtiön osakkeisiin sijoittaja ostaa enemmän maailmaa kuin kotimaata.

- Pääkonttorin sijaintipaikka voi olla Helsingissä, mutta pääosa liikevaihdosta saattaa syntyä aivan muualla ja monesti mukana on suomalainen yhteistyökumppani, Angervuo sanoo.

Yritykset raportoivat yleensä avoimesti liikevaihtonsa markkina-alueittain. Lisäksi maantieteellistä hajautusta tavoittelevan kannattaa tutkia yrityksen strategiaa.

- Kaikki eivät tavoittele globaaleja markkinoita, vaan ovat valinneet strategiakseen pyrkiä johtoasemaan vaikkapa Itämeren alueella kuten Ruukki ja Nordea, lisää Angervuo.

Lisää aiheesta

Pörssisäätiön osakeopas: ”Miten varaudut riskeihin”

Pörssisäätiön artikkeli vuodelta 2004: ”Jan Antellin väitös: Kansainvälinen hajautus hyödyttää sijoittajaa”

Aamulehti: ”Kirkon sijoituksista 86 prosenttia on ulkomailla”

Bookmark and Share

Uutiskirje

Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".

Kommentit

Ota kantaa

(pakollinen, näytetään kommentin yhteydessä)

(jos on)


Tilaa uutiskirje
NASDAQ OMX APV1 e-kurssi.

Sivun alku