Sisältöalue

Pörssisäätiö

Puolueetonta tietoa sijoittajille

Keskiviikko, 10. maaliskuuta, 2010

Helsingin Pörssi-ilta: täynnä ihmisiä ja kiinnostavaa tietoa

Asiasanat: Pörssi-illat

Teksti: Petteri Numminen

Sijoittaja on kuin kuusivuotias karkkihyllyn edessä, koska Pörssi-illoissa yksi paha vika: niiden jälkeen tekee mieli sijoittaa jokaiseen esiteltyyn yritykseen. Tähän on syynsä. Esimerkiksi Helsingin Pörssi-illassa esiintyi parhaassa iskussa olevia yrityksiä. Kuka toimitusjohtaja nyt haluaisi kertoa, miten huonosti yrityksellä menee.

Maanantaina 8. maaliskuuta Helsingin perinteikkäässä Pörssisalissa sijoittajan karkkipäivää vietettiin viiden yrityksen kanssa. Yksi yrityksistä tosin listautuu vasta myöhemmin maaliskuussa.

Illan avasi ensimmäistä kertaa Pörssisäätiön uusi toimitusjohtaja Sari Lounasmeri. Varsinaiset esitykset aloitti yleiskatsaus romahduksen jälkeiseen maailmantalouteen.

Eurooppa nousee lamasta muita hitaammin

Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius kertoi, miten kansantaloudet nousevat kehittyvien markkinoiden vetämänä. Eurooppa on kuitenkin jäänyt jälkeen junnaamaan paikoilleen. ”Syypäinä” ovat Etelä-Euroopan maat, Kreikka etunenässä. Niiden talous on kriisissä, joka vaikuttaa jopa euron arvoon suhteessa esimerkiksi dollariin.

Suomen Helenius arvioi kuitenkin hyötyvän euron kurssin laskusta, sillä se tehostaa vientiämme.

Sijoittajia kiinnostaa tietysti arvio korkojen käyttäytymisestä. Heleniuksen arvio oli, ettei Euroopan koroissa tapahdu suurempaa nousua pariin vuoteen.

Vettä, vakuutuksia, lääkkeitä ja huippuosaamista

Yritysesittelyitä kuultiin oikeastaan neljä ja puoli vaikka puhujia oli vain neljä. Kemiran pääjohtaja Harri Kerminen kertoi yleisölle myös Tikkurilan tuoreet kuulumiset. Maalitehdas irrotetaan Kemirasta ja listataan pörssiin. Kemira keskittyy jatkossa puhtaaseen veteen ja pyrkii olemaan ykkönen alalla, joka Kermisen mukaan on pian tärkeämpi kuin energia.

Helsingin ilta oli muutenkin täynnä tähtiyrityksiä, joihin sijoittaisi mielellään: Sampo-konsernin talousjohtaja Peter Johansson esitteli vakuuttavia lukuja talousjätistä, joka voi jatkossa laskea myös osan Nordean tuloksesta osaksi omia lukujaan, koska Sammon omistusosuus Nordeasta nousi yli 20 prosentin. Viimeiset vuodet ovat olleet Sammolle varsinaista vuoristorataa, mutta 2009 yhtiö teki kaikkien aikojen tuloksen.

Orion on Liisan listan ikiykkönen, ja toimitusjohtaja Timo Lappalaisen esityksen jälkeen ymmärsi, miksi näin. Yleisö istui kiinnostuneena paikallaan illan loppuun saakka eli Pöyryn toimitusjohtajan Heikki Malisen esityksen ajan. Lama iski varsin pahasti konsulttitaloon. Malinen näytti kuitenkin, miten lamasta noustaan ja mikä on Pöyryn visio yrityksen kehityksestä pitkälle vuoteen 2020 saakka. Lähinnä metsäteollisuuteen yhdistetty talo onkin jo nyt liikkeellä muillakin tärkeillä aloilla liikennesuunnittelusta energiatuotantoon.

Bookmark and Share

Uutiskirje

Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".

Kommentit

Ota kantaa

(pakollinen, näytetään kommentin yhteydessä)

(jos on)


Tilaa uutiskirje
NASDAQ OMX APV1 e-kurssi.

Sivun alku