Torstai, 29. heinäkuuta, 2010
Kotitalouksien osakeomistus ennätysluvuissa
Kesällä on tehty helteiden lisäksi muitakin ennätyksiä: suomalaisten kotitalouksien siivu osakeomistuksista on suurempi kuin kymmeneen vuoteen, kertovat Euroclearin tuoreet tilastot.
Kotitaloudet omistavat nyt reilun viidenneksen, tarkkaan ottaen 20,2 prosenttia Euroclear Finlandin eli entisen Arvopaperikeskuksen listaamista osakkeista. Listoilla on pääasiassa pörssiosakkeita, mutta myös joukko listaamattomia osakeyhtiöitä.
Taulukko: suomalaisten kotitalouksien osakeomistusten osuus (% liikkeeseenlasketusta määrästä)

Lähde: Euroclear Finland
Omistusosuuttaan osakkeista ovat vähentäneet ulkomaalaiset omistajat, kuluneen vuoden aikana on vähentynyt erityisesti suora omistus. Jo sitä ennen hallintarekistereiden kautta omistettujen osakkeiden osuus pieneni merkittävästi.
Suora ulkomaalaisomistus on korkeimmillaan ollut yli kymmenen prosentin luokkaa, kesäkuun lopussa enää vain viisi prosenttia.
Poikkeukselliselle kotitalouksien omistukselle löytyy useista selityksiä: Nokian osuus Helsingin pörssissä on poikkeuksellisen vahva, ja ulkomaalaiset omistajat ovat paljolti juuri Nokian omistajia. Kun maailmantalous kääntyi laskuun, osakeomistuksia kaukaisessa - kansainvälisesti katsottuna - Helsingin pörssissä pienennettiin. Myös Nokian kurssin alavire on saattanut vaikuttaa osuuksiin.
Myös sillä voi olla vaikutusta omistusosuuksiin, että osakesäästäjät ovat usein hyvin pitkäjänteisiä sijoittajia, jotka eivät luovu osakkeistaan edes laman tullen - toisin kuin kansainväliset suursijoittajat ja instituutiot.
Lisää aiheesta:
Kansanosakkeet 2010 - näitä Suomi omistaa (2/2010)
Piernsijoittajat täyttävät salkkua ja hajauttavat riskiä (11/2008)
Uutiskirje
Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".
Kommentit
Ota kantaa
Asiasanat
- Aloitteleva sijoittaja
- Analyytikkopaneeli
- apurahat
- Arvoyhtiöt
- Bjarne kallis
- Börskvällar
- Eira Palin-Lehtinen
- Ennusteet
- Erkki Sinkko
- ETF
- Eva Liljeblom
- Finanssiosaaminen
- Finanssivalvonta
- Hajauttaminen
- Hannu Angervuo
- Henri Elo
- Huijaukset
- Jari Koskinen
- Jarmo Leppiniemi
- Kansanosakkeet
- Karo Hämäläinen
- Kim Lindström
- Kimmo Sasi
- Kirjat
- kolumnit
- Korko-opas
- korkorahastot
- Korkosijoitukset
- Korot
- Kotimainen omistajuus
- Kotitaloudet
- Kouluttajalle
- Koulutus
- Kulut
- Kurssilasku
- Kurssinousu
- Lausunnot
- Liisan lista
- Listautuminen
- Markkinat
- Mikael Jungner
- Minna Martikainen
- Norjan malli
- Omien osakkeiden ostot
- Omistajaohjaus
- Opettajalle
- Opettajille
- Opetusmateriaalit
- Oppaat
- Osakeannit
- Osakeomistus
- Osingot
- Pääomanpalautukset
- Parhaat sijoittajasivut
- Politiikka
- Pörssi-illat
- Pörssi-ilta
- Ps-tili
- Raaka-aineet
- Rahapolitiikka
- Rahastot
- Riski
- Riskit
- Säästäminen
- Seppo Saario
- Sijoittaja kertoo
- Sijoittajansuoja
- Sijoittajasivut
- Sijoittajaviestintä
- Sijoittamien
- Sijoittaminen
- Sijoituskoulu
- Sijoitusmuotojen tuotto
- Sijoitusrahastot
- Sisäpiiri
- Sixten Korkman
- Stefan Wallin
- Subprime
- SuomiAreena
- Sykliset osakkeet
- Tappiot
- Tekninen analyysi
- Testi
- Tiedote
- Tiedotteet
- tilastot
- Timo Ritakallio
- Timo Rothovius
- Toimialat
- Toimitusjohtaja
- Tom Lindström
- Tomi Salo
- Tulokset
- Tunnusluvut
- Tuotot
- Tutkimukset
- Tutkimus
- Työkalut
- Vaalit 2011

