Torstai, 1. joulukuuta, 2005
Kotitalouksien rahat poikimaan
Rahoituksen professori Minna Martikainen: Kotitalouksien sijoituksia toivotaan yrityselämän rattaisiin
Tarvitaan asiantuntevaa, luotettavaa ja jopa lisensoitua sijoitusneuvontaa, jotta kotitaloudet alkaisivat tavoitella rahoilleen korkeampaa tuottoa.
Kotitalouksien pankkitileillä makaava tuottamaton raha saataisiin pyörittämään yrityselämän rattaita, mikäli tavalliset ihmiset luottaisivat nykyistä paremmin sijoitusneuvojien ohjeisiin. Monessa maassa sijoitusneuvojat on sertifioitu. Näin on tehty esimerkiksi Ruotsissa, jossa sijoitusneuvonta on lisensoitua toimintaa.
- Ruotsissa sijoitusneuvojan täytyy todentaa säännöllisesti, että hän on edelleen pätevä työssään. Suomessa saman asian tarkistaminen ei ole asiakkaalle yhtä helppoa, toteaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston LTY:n rahoituksen professori Minna Martikainen.
Vaikka Arvopaperivälittäjien yhdistys ry ja LTT-Tutkimus Oy järjestävät sijoituspalvelualan tutkintoja, varsinaista sijoitusneuvontaa koskeva lisensointi puuttuu. Sijoitusneuvonta on kuitenkin muuttumassa luvanvaraiseksi ja sijoitusneuvojilta edellytetään ammattitaitoa.
Laatua sijoitusneuvontaan
Ruotsissa kotitaloudet sijoittavat varojaan huomattavasti aktiivisemmin osakkeisiin ja rahastoihin kuin meillä. Naapurimaan osakesäästäminen on iso etu sen kansantaloudelle. Kansainvälistyvässä maailmassa kotimaisen rahoituksen merkitys kasvaa.
- Jotta pääomat alkaisivat meillä siirtyä pankkitileiltä osakemarkkinoille, sijoitusneuvontaan ja sijoittaja-asiakkaiden palveluun tarvitaan lisää osaamista. Aivan tavallisen ihmisen pitäisi uskaltaa sijoittaa kotimaisiin arvopapereihin ilman aikaisempaa kokemusta ja eritystä sijoittamiskoulutusta, Minna Martikainen linjaa.
Ulkomainen hajauttaminen voi sisältää riskejä
Sijoitusteorian kulmakiviin kuuluu riskin hajauttaminen. Suomalaiset sijoittajat ovat alkaneet sisäistää ajatuksen.
Minna Martikainen kyseenalaistaa hajauttamisen pelkän hajauttamisen vuoksi. Globaalissa maailmassa pörssikurssit liikkuvat samaan suuntaan. Jotta kansainvälinen hajautus vähentäisi merkittävästi sijoittamisen riskiä, sijoituskohteen pitäisi kasvaa toisin kuin maailmantalouden valtavirran mukaan liikkujien.
- Globaaleilta virtauksilta suojaudutaan hajauttamalla sijoituksia riskipitoisiin kohteisiin, jotka kehittyvät eri suuntaan kuin maailmantalouden päätrendien yhtiöt. Tällainen sijoitustoiminta osuu helposti kehittymättömille markkinoille, joista on saatavilla vain heikosti tietoa, Martikainen sanoo.
Hajautusmielessä moni kotimainen sijoittaja etsii valtavirrasta poikkeavia sijoituskohteita. Nämä voivat kuitenkin sisältää valtavan määrän jopa poliittista riskiä, jos sijoituskohde sijaitsee eksoottisessa maassa.
- Hajauttamisen varjopuoli on se, että kotimaiset pääomat voivat valua rahastojen kautta hyvinkin eksoottisiin sijoituspapereihin ja - maihin, Minna Martikainen sanoo.
Kotimainen hajautus riittää
Minna Martikaisen mukaan kotitalouksien riskin hajauttamiseen riittää pääosin se, että sijoitetaan useampaan kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavaan kotimaiseen yritykseen. Monilla kotimaisilla yrityksillä on paljon kansainvälisiä tytäryhtiöitä, ja tuotteiden markkinatkin ovat kansainväliset. Sijoittamalla kotimaisiin yrityksiin turvataan yritystemme pääoman riittävyys - myös globaaleissa murrostilanteissa.
- Sijoitus- ja hajautuskohteina kotimaiset yritykset ovat paljon helpompia seurattavia kuin useimmat eksoottisissa maissa sijaitsevat rahastot ja erikoiset sijoituspaperit, Martikainen toteaa.
Martikainen aloitti marraskuun alussa LTY:llä jo toisena vuoden sisällä nimitettynä rahoituksen professorina. Hänen tavoitteenaan on nostaa oppiaineen merkitystä sekä opetuksen ja tutkimuksen tasoa yritysrahoituksessa.
- Olen erityisen kiinnostunut sekä pienten teknologiayritysten että suurten pörssiyhtiöiden pääomahuollon turvaamisesta, Minna Martikainen sanoo.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston rahoituksen laitoksen esittely
Matti Valli 1.12.2005
Uutiskirje
Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".
Kommentit
Ota kantaa
Asiasanat
- Aloitteleva sijoittaja
- Analyytikkopaneeli
- apurahat
- Arvoyhtiöt
- Bjarne kallis
- Börskvällar
- Eira Palin-Lehtinen
- Ennusteet
- Erkki Sinkko
- ETF
- Eva Liljeblom
- Finanssiosaaminen
- Finanssivalvonta
- Hajauttaminen
- Hannu Angervuo
- Henri Elo
- Huijaukset
- Jari Koskinen
- Jarmo Leppiniemi
- Kansanosakkeet
- Karo Hämäläinen
- Kim Lindström
- Kimmo Sasi
- Kirjat
- kolumnit
- Korko-opas
- korkorahastot
- Korkosijoitukset
- Korot
- Kotimainen omistajuus
- Kotitaloudet
- Kouluttajalle
- Koulutus
- Kulut
- Kurssilasku
- Kurssinousu
- Lausunnot
- Liisan lista
- Listautuminen
- Markkinat
- Mikael Jungner
- Minna Martikainen
- Norjan malli
- Omien osakkeiden ostot
- Omistajaohjaus
- Opettajalle
- Opettajille
- Opetusmateriaalit
- Oppaat
- Osakeannit
- Osakeomistus
- Osingot
- Pääomanpalautukset
- Parhaat sijoittajasivut
- Politiikka
- Pörssi-illat
- Pörssi-ilta
- Ps-tili
- Raaka-aineet
- Rahapolitiikka
- Rahastot
- Riski
- Riskit
- Säästäminen
- Seppo Saario
- Sijoittaja kertoo
- Sijoittajansuoja
- Sijoittajasivut
- Sijoittajaviestintä
- Sijoittamien
- Sijoittaminen
- Sijoituskoulu
- Sijoitusmuotojen tuotto
- Sijoitusrahastot
- Sisäpiiri
- Sixten Korkman
- Stefan Wallin
- Subprime
- SuomiAreena
- Sykliset osakkeet
- Tappiot
- Tekninen analyysi
- Testi
- Tiedote
- Tiedotteet
- tilastot
- Timo Ritakallio
- Timo Rothovius
- Toimialat
- Toimitusjohtaja
- Tom Lindström
- Tomi Salo
- Tulokset
- Tunnusluvut
- Tuotot
- Tutkimukset
- Tutkimus
- Työkalut
- Vaalit 2011

