Tiistai, 29. joulukuuta, 2009
Kurssien lasku herätti yksityissijoittajat

Kun finanssikriisi painoi kurssit pohjaan, yksityissijoittajat aktivoituivat. Moni pörssiyhtiö on saanut vuoden aikana tuhansia tai kymmeniätuhansia uusia omistajia.
Yksityisten osakesijoittajien määrä on kasvanut lähes viidenneksellä sitten finanssikriisin ensimmäisten oireiden. Arvopaperikeskus Euroclearin tilastojen mukaan 780 000 kotitaloutta omistaa osakkeita.
Finanssikriisin alkutahdit tiputtivat yksityissijoittajien määrän alhaisimmilleen 2000-luvulla. Kesällä 2008 Euroclearin tilastoissa oli osakkeita omistavia kotitalouksia vain 670 000.

Osakkeenomistajien määrän kehitys viime vuosina. Lähde: Euroclear
Osakemarkkina alkoi houkutella yksityissijoittajia jo toissa syksynä. Yksityissijoittajat aloittivat ostot vastavirtaan, sillä finanssikriisi pakotti tuolloin monen instituutiosijoittajan myyntilaidalle.
- Yksityissijoittajat alkoivat ostaa, kun kurssit painuivat alas. Tämä on fiksua käytöstä, sillä kun osakkeet ovat halpoja, niitä kannattaa ostaa, professori Juha-Pekka Kallunki Oulun yliopistosta sanoo.
Kallunki muistuttaa, että sama ilmiö koettiin vuonna 2003, kun teknotaantuma sysäsi kurssit pohjaan. Ehkä viimeistään nyt voidaankin heittää roskakoriin myytti siitä, että yksityissijoittaja ostaa osakkeita kalliilla ja myy ne paniikissa halvalla.
- Tutkimuksiin tuollainen kuva ei varmaan ole koskaan perustunutkaan, huomauttaa Kallunki.
Yhtiöissä tuntuvia muutoksia
Yksityissijoittajien esiinmarssi on tuonut joihinkin yhtiöihin tuntuvia omistuspohjan muutoksia. Esimerkiksi energiayhtiö Fortumin osakkeenomistajien lukumäärä on kasvanut vuoden aikana 27 500:lla eli lähes 50 prosenttia.
IR-johtaja Mika Palorannan mukaan Fortum on saanut lisää kotimaisia yksityissijoittajia, mutta ulkomaisten instituutioiden omistusosuus on hieman laskenut. Tilastojen mukaan näin näyttää käyneen myös Neste Oilissa, Pohjola Pankissa ja Outokummussa. Lisäksi tuhansia uusia omistajia ovat saaneet Orion ja Wärtsilä.
Esimerkkejä omistajamäärän muutoksista
| Omistajien lukumäärä: | 11/2008 | 11/2009 | Kasvu, prosenttia |
| Nokia | 123 756 | 155 486 | 26 |
| Fortum | 58 477 | 85 977 | 47 |
| Neste Oil | 66 154 | 81 472 | 23 |
| Pohjola Pankki | 48 759 | 74 031 | 52 |
| Orion | 43 170 | 53 243 | 23 |
| Wärtsilä | 34 032 | 42 105 | 24 |
| Outokumpu | 25 491 | 34 831 | 37 |
Lähde: Euroclear
Yksityissijoittajien määrän kasvu voi tuoda paineita yhtiöiden sijoittajaviestintään, sillä se suunnataan helposti ammattisijoittajille. Ainakin Fortumissa harkitaan pitäisikö yhtiön lisätä osallistumista Pörssisäätiön Pörssi-iltojen kaltaisiin tilaisuuksiin, joissa voi tavata yksityissijoittajia.
- Toinen konkreettinen asia on yhtiökokoustila. Meidän pitää miettiä, riittääkö enää Finlandia-talo vai pitäisikö mennä Nokian tapaan Messukeskukseen, lisää Paloranta.
Profiili nuorentumassa
Yhtiölle yksityissijoittaja on vakaa omistaja. Pörssisäätiön taannoisessa Kotitalouksien säästämistutkimuksessa valtaosa yksityissijoittajista arvioi pitävänsä osakkeet 6-20 vuotta.
Saman tutkimuksen mukaan tyypillinen arvopaperisijoittaja on kaupungissa asuva, suurituloinen ja iältään yli viisikymppinen. Professori Kallunki tosin arvioi, että yksityissijoittajien ikärakenne on nuorentumassa.
- Meillä alkaa Suomessa olla ensimmäinen sukupolvi, joka on ihan oikeasti perinyt vanhemmiltaan varallisuutta. Siitä osa on mennyt osakemarkkinoille, ja tämän trendin voidaan odottaa voimistuvan vielä huikeasti.
Uutiskirje
Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".
Kommentit
Ota kantaa
Asiasanat
- Aloitteleva sijoittaja
- Analyytikkopaneeli
- apurahat
- Arvoyhtiöt
- Bjarne kallis
- Börskvällar
- Eira Palin-Lehtinen
- Ennusteet
- Erkki Sinkko
- ETF
- Eva Liljeblom
- Finanssiosaaminen
- Finanssivalvonta
- Hajauttaminen
- Hannu Angervuo
- Henri Elo
- Huijaukset
- Jari Koskinen
- Jarmo Leppiniemi
- Kansanosakkeet
- Karo Hämäläinen
- Kim Lindström
- Kimmo Sasi
- Kirjat
- kolumnit
- Korko-opas
- korkorahastot
- Korkosijoitukset
- Korot
- Kotimainen omistajuus
- Kotitaloudet
- Kouluttajalle
- Koulutus
- Kulut
- Kurssilasku
- Kurssinousu
- Lausunnot
- Liisan lista
- Listautuminen
- Markkinat
- Mikael Jungner
- Minna Martikainen
- Norjan malli
- Omien osakkeiden ostot
- Omistajaohjaus
- Opettajalle
- Opettajille
- Opetusmateriaalit
- Oppaat
- Osakeannit
- Osakeomistus
- Osingot
- Pääomanpalautukset
- Parhaat sijoittajasivut
- Politiikka
- Pörssi-illat
- Pörssi-ilta
- Ps-tili
- Raaka-aineet
- Rahapolitiikka
- Rahastot
- Riski
- Riskit
- Säästäminen
- Seppo Saario
- Sijoittaja kertoo
- Sijoittajansuoja
- Sijoittajasivut
- Sijoittajaviestintä
- Sijoittamien
- Sijoittaminen
- Sijoituskoulu
- Sijoitusmuotojen tuotto
- Sijoitusrahastot
- Sisäpiiri
- Sixten Korkman
- Stefan Wallin
- Subprime
- SuomiAreena
- Sykliset osakkeet
- Tappiot
- Tekninen analyysi
- Testi
- Tiedote
- Tiedotteet
- tilastot
- Timo Ritakallio
- Timo Rothovius
- Toimialat
- Toimitusjohtaja
- Tom Lindström
- Tomi Salo
- Tulokset
- Tunnusluvut
- Tuotot
- Tutkimukset
- Tutkimus
- Työkalut
- Vaalit 2011

