Torstai, 2. maaliskuuta, 2006
Liisan lista kestotestissä: toimii
Pörssisäätiön Liisan lista toimii ainakin silloin, kun kurssit nousevat. Näin voi päätellä reilun puolen vuoden kestotestistä, jossa Liisan listan kärkeen nousseiden osakkeiden kursseja verrataan Helsingin pörssin yleisindeksiin.
Keskiviikkona marraskuun 15. päivä viime vuonna satoi vettä. Lämpötila Helsingissä oli kolme astetta plussan puolella ja aurinkoa ei ollut näkynyt neljään päivään pilviverhon takaa. Liisan listalla kolmanneksi sijoittui Tieto-X, joka nimenvaihdoksen jälkeen tunnetaan Ixonoksena.
Tähän päivään tultaessa Ixonoksen kurssi on noussut reilusti. Taloussanomien työkalulla osakkeen kurssikehitystä voi verrata koko Helsingin pörssin yleisindeksin muutoksiin.
Listan kakkosena oli marraskuussa 2006 Etteplan.
Ja ykkösenä marraskuussa Konecranes.
Se toimii - todistetusti.
Muista kuitenkin hajauttaa
Sitten varoituksen sana: ei ole olemassa täydellistä keinoa ennustaa tulevia pörssikursseja. Liisan listakin on vain yksi ennusteisiin perustuva ja niiden osuvuudesta riippuva näkemys siitä, miten osakkeiden kurssit käyttäytyvät. Listan tämän hetken tilanteesta voi tehdä paremman ennusteen ensi marraskuun kursseista kuin päivän säätilasta voi päätellä marraskuun 15. päivän sään. Se on totta.
Pörssissä voi kuitenkin tulla yllätyksiä, joita ei mitenkään voi ennakoida. Varmin ja vanhin keino varautua niihin on hajauttaa sijoituksiaan eri toimialoille ja markkinoille.
Uutiskirje
Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".
Kommentit
Ota kantaa
Asiasanat
- Aloitteleva sijoittaja
- Analyytikkopaneeli
- apurahat
- Arvoyhtiöt
- Bjarne kallis
- Börskvällar
- Eira Palin-Lehtinen
- Ennusteet
- Erkki Sinkko
- ETF
- Eva Liljeblom
- Finanssiosaaminen
- Finanssivalvonta
- Hajauttaminen
- Hannu Angervuo
- Henri Elo
- Huijaukset
- Jari Koskinen
- Jarmo Leppiniemi
- Kansanosakkeet
- Karo Hämäläinen
- Kim Lindström
- Kimmo Sasi
- Kirjat
- kolumnit
- Korko-opas
- korkorahastot
- Korkosijoitukset
- Korot
- Kotimainen omistajuus
- Kotitaloudet
- Kouluttajalle
- Koulutus
- Kulut
- Kurssilasku
- Kurssinousu
- Lausunnot
- Liisan lista
- Listautuminen
- Markkinat
- Mikael Jungner
- Minna Martikainen
- Norjan malli
- Omien osakkeiden ostot
- Omistajaohjaus
- Opettajalle
- Opettajille
- Opetusmateriaalit
- Oppaat
- Osakeannit
- Osakeomistus
- Osingot
- Pääomanpalautukset
- Parhaat sijoittajasivut
- Politiikka
- Pörssi-illat
- Pörssi-ilta
- Ps-tili
- Raaka-aineet
- Rahapolitiikka
- Rahastot
- Riski
- Riskit
- Säästäminen
- Seppo Saario
- Sijoittaja kertoo
- Sijoittajansuoja
- Sijoittajasivut
- Sijoittajaviestintä
- Sijoittamien
- Sijoittaminen
- Sijoituskoulu
- Sijoitusmuotojen tuotto
- Sijoitusrahastot
- Sisäpiiri
- Sixten Korkman
- Stefan Wallin
- Subprime
- SuomiAreena
- Sykliset osakkeet
- Tappiot
- Tekninen analyysi
- Testi
- Tiedote
- Tiedotteet
- tilastot
- Timo Ritakallio
- Timo Rothovius
- Toimialat
- Toimitusjohtaja
- Tom Lindström
- Tomi Salo
- Tulokset
- Tunnusluvut
- Tuotot
- Tutkimukset
- Tutkimus
- Työkalut
- Vaalit 2011

