Torstai, 17. elokuuta, 2006
Liisan lista Sepon seuraajaksi
Pörssisäätiö alkaa julkaista Liisan listaa suomalaisista pörssiyhtiöistä. Lista on muodostettu vertailemalla erilaisia arvostukseen, kannattavuuteen ja kasvuun liittyviä tunnuslukuja. Tunnusluvut perustuvat analyytikoiden konsensusennusteisiin ja tulevat Valuatum Oy:ltä.
Peruslistan lisäksi julkaistaan tulosparantajien ja arvoyhtiöiden listat. Liisan lista seuraa suosittua Sepon listaa, jonka julkaiseminen on päättynyt.
Listoilla esitellään yli sadan suomalaisen pörssiyhtiön arvostuslukuja, kasvu- ja kannattavuusnäkymiä. Paremmuusjärjestys syntyy yhtiöiden tunnusluvuista, joita on painotettu eri tavoin. Palvelun käyttäjillä on mahdollisuus myös räätälöidä omia listojaan antamalla tunnusluvuille omia painoja.
- Listat antavat hyvää aineistoa sijoituspäätösten tekoon. Ne eivät kuitenkaan anna suoria vastauksia, mihin nyt kannattaa sijoittaa. Sijoittajien sijoitusajat, tuottotavoitteet ja riskinottohalut vaihtelevat. Kannattaa myös muistaa, että tunnusluvut perustuvat ennusteisiin, joiden osuvuus vaikuttaa listojen käyttökelpoisuuteen. Sepon listan suuri suosio osoitti, että tämän kaltaiselle tiedolle on tarvetta, sanoo Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sirkka-Liisa Roine.
Ennusteet Valuatumilta
- Valuatumin tunnusluvut perustuvat pankkiiriliikkeiden konsensusennusteisiin ja puolueettomien, freelance-analyytikoiden ennusteisiin, kun taas Seppo Saario analysoi itse yhtiöitä. Kokemuksemme mukaan ennusteet ovat osuneet hyvin. Yksittäisten analyytikkojen osalta järjestelmässä näytetään graafisesti myös osuminen suhteessa konsensusennusteisiin, jotka ovat valtaosasta yhtiöitä saatavilla, sanoo analyysiohjelmistoihin erikoistuneen Valuatumin toimitusjohtaja Esa Mäkeläinen.
Mäkeläinen sanoo, että listat ovat näppäriä apuvälineitä oman pohdinnan tueksi. Tulosennusteiden pitävyyttä jokaisen sijoittajan pitää kuitenkin pohtia itse. Mikään lista ei poista tulevaisuuden ennustamisen vaikeutta, ainoastaan helpottaa hahmottamaan, mitä ennusteita pitäisi arvioida, Mukana seurannassa on 110 suomalaista pörssiyhtiötä. Pankkien ja vakuutusyhtiöiden ennusteet puuttuvat listauksista niin kauan kunnes niiden arvonmääritykseen on rakennettu oma malli.
Etteplan Liisan listan kärjessä
Viikolla 33 Liisan listan kärjessä ovat Etteplan, Done Solutions ja KCI Konecranes.
Liisan lista löytyy Pörssisäätiön sivuilta.
Lista sopii sekä asiantuntijalle että aloittelijalle. Palvelu tarjoaa kaikille osakkeista kiinnostuneille paljon tietoja yhtiöistä.
Tiedote 17.8.2006
Uutiskirje
Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".
Kommentit
Ota kantaa
Asiasanat
- Aloitteleva sijoittaja
- Analyytikkopaneeli
- apurahat
- Arvoyhtiöt
- Bjarne kallis
- Börskvällar
- Eira Palin-Lehtinen
- Ennusteet
- Erkki Sinkko
- ETF
- Eva Liljeblom
- Finanssiosaaminen
- Finanssivalvonta
- Hajauttaminen
- Hannu Angervuo
- Henri Elo
- Huijaukset
- Jari Koskinen
- Jarmo Leppiniemi
- Kansanosakkeet
- Karo Hämäläinen
- Kim Lindström
- Kimmo Sasi
- Kirjat
- kolumnit
- Korko-opas
- korkorahastot
- Korkosijoitukset
- Korot
- Kotimainen omistajuus
- Kotitaloudet
- Kouluttajalle
- Koulutus
- Kulut
- Kurssilasku
- Kurssinousu
- Lausunnot
- Liisan lista
- Listautuminen
- Markkinat
- Mikael Jungner
- Minna Martikainen
- Norjan malli
- Omien osakkeiden ostot
- Omistajaohjaus
- Opettajalle
- Opettajille
- Opetusmateriaalit
- Oppaat
- Osakeannit
- Osakeomistus
- Osingot
- Pääomanpalautukset
- Parhaat sijoittajasivut
- Politiikka
- Pörssi-illat
- Pörssi-ilta
- Ps-tili
- Raaka-aineet
- Rahapolitiikka
- Rahastot
- Riski
- Riskit
- Säästäminen
- Seppo Saario
- Sijoittaja kertoo
- Sijoittajansuoja
- Sijoittajasivut
- Sijoittajaviestintä
- Sijoittamien
- Sijoittaminen
- Sijoituskoulu
- Sijoitusmuotojen tuotto
- Sijoitusrahastot
- Sisäpiiri
- Sixten Korkman
- Stefan Wallin
- Subprime
- SuomiAreena
- Sykliset osakkeet
- Tappiot
- Tekninen analyysi
- Testi
- Tiedote
- Tiedotteet
- tilastot
- Timo Ritakallio
- Timo Rothovius
- Toimialat
- Toimitusjohtaja
- Tom Lindström
- Tomi Salo
- Tulokset
- Tunnusluvut
- Tuotot
- Tutkimukset
- Tutkimus
- Työkalut
- Vaalit 2011

