Tiistai, 20. huhtikuuta, 2010
Mitä arvopapereista pitäisi tietää?
Sisältö
- Mitä arvopapereista pitäisi tietää?
- Arvopaperimarkkinoiden kehitys
- Arvopaperimarkkinoiden tehtävät
- Markkinoiden keskeiset käsitteet
- Osakeyhtiön rahoitus
- Arvopaperit säästökohteena
- Mikä vaikuttaa osakekursseihin?
- Sijoitusriskien pienentäminen
- Pörssi kokoaa ostajat ja myyjät
- Tiedon markkinat
- Markkinoiden säännöt
- Kuvioihin liittyviä pohdinnan aiheita
Markkinoiden keskeiset käsitteet
Pääomat tuottaviin kohteisiin
Arvopaperimarkkinoilla sijoittajalla on mahdollisuus saada hyvä tuotto sijoitukselleen, mutta myös riski menettää pääomaansa. Siksi sijoittajat pyrkivät valitsemaan kohteita, joiden tuotto-odotukset ovat heidän arvionsa mukaan riskiin verrattuna parhaat. Osakemarkkinoilta rahoitusta hankkivan yrityksen on investointilaskelmissaan otettava huomioon, että investoinnista odotettavissa olevan tuoton on oltava selvästi suurempi kuin mitä sijoittajat saavat riskittömistä sijoituksista. Tähän perustuu myös usko siihen, että pitkäaikaiset osakesijoitukset ovat tuottavin sijoitusmuoto. Arvopaperimarkkinoilla pääomat valikoituvat eli allokoituvat näin ollen riskiinsä nähden tuottavimpiin kohteisiin, mikä on kansantalouden kehitykselle ja kasvulle eduksi.
Markkinoiden osapuolet
Arvopaperimarkkinat muodostuvat siellä toimivista ihmisistä ja yhteisöistä, kuten liikkeeseenlaskijoista, sijoittajista, arvopaperinvälittäjistä, muista sijoituspalveluyrityksistä ja pörssistä. Liikkeeseenlaskijat ovat suurehkoja yrityksiä, kuntia, valtioita ja rahoituslaitoksia. Yrityksiä, joiden osakkeilla käydään kauppaa pörssissä, kutsutaan lista- tai pörssiyhtiöiksi. Sijoittajia ovat yksityishenkilöt ja institutionaaliset sijoittajat, kuten eläkeyhtiöt, yritykset, pankit, vakuutuslaitokset, säätiöt ja rahastoyhtiöt.
Ensi- ja jälkimarkkinat
Ensimarkkinoilla arvopapereita myydään suoraan sijoittajille, kun yhtiö listautuu pörssiin, korottaa osakepääomaa osakeannilla tai laskee liikkeeseen joukkolainoja. Arvopapereiden jälkimarkkinoilla, tavallisimmin pörssissä, sijoittajat käyvät kauppaa keskenään.
Raha- ja pääomamarkkinat
Arvopaperimarkkinat jakautuvat raha- ja pääomamarkkinoihin sen mukaan, miten pitkäaikaisia sijoituskohteet ovat. Rahamarkkinat ovat alle vuoden mittaisten sijoitusten ja luottojen markkinat ja pääomamarkkinat ovat pitkäaikaisen rahoituksen, kuten osakkeiden ja yli vuoden mittaisten luottojen markkinat.
Käteis- ja johdannaismarkkinat
Arvopaperimarkkinat jaetaan myös käteis- ja johdannaismarkkinoihin. Käteismarkkinoilla käydään kauppaa osakkeilla ja joukkolainoilla. Nimitys tulee siitä, että arvopaperit luovutetaan ostajalle heti maksua vastaan. Johdannaismarkkinoilla taas käydään kauppaa sopimuksista, jotka toteutetaan myöhemmin tulevaisuudessa. Johdannaissopimusten hinta ”johdetaan” joidenkin arvopapereiden arvoista. Osakkeita koskevat johdannaissopimukset antavat oikeuden ostaa tai myydä osakkeet määrätyn ajan kuluttua etukäteen sovittuun hintaan. Tunnetuin johdannaisinstrumentti, optio on ehdollinen eli optioon sijoittanut voi valita, toteuttaako kaupan vai ei. Futuuri on sen sijaan sitova eli kauppa on toteutettava sopimusajan päättyessä.
Osake- ja korkomarkkinat
Kaupan kohteina olevien arvopapereiden perusteella puhutaan osakemarkkinoista ja korkomarkkinoista tai oman ja vieraan pääoman -ehtoisista markkinoista. Oman pääoman rahoitusta yhtiöt hankkivat laskemalla liikkeeseen osakkeita ja vieraan pääoman rahoitusta ottamalla luottoja pankeista tai laskemalla liikkeeseen joukkolainoja. Nimitykset oman ja vieraan pääoman -ehtoiset tulevat siitä, miten rahoitusinstrumentit kirjataan yhtiön taseeseen (ks. kohta ”Tiedon markkinat”.)
- Edellinen: Arvopaperimarkkinoiden tehtävät
- Seuraava: Osakeyhtiön rahoitus
Uutiskirje
Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".
Asiasanat
- Aloitteleva sijoittaja
- Analyytikkopaneeli
- apurahat
- Arvoyhtiöt
- Bjarne kallis
- Börskvällar
- Eira Palin-Lehtinen
- Ennusteet
- Erkki Sinkko
- ETF
- Eva Liljeblom
- Finanssiosaaminen
- Finanssivalvonta
- Hajauttaminen
- Hannu Angervuo
- Henri Elo
- Huijaukset
- Jari Koskinen
- Jarmo Leppiniemi
- Kansanosakkeet
- Karo Hämäläinen
- Kim Lindström
- Kimmo Sasi
- Kirjat
- kolumnit
- Korko-opas
- korkorahastot
- Korkosijoitukset
- Korot
- Kotimainen omistajuus
- Kotitaloudet
- Kouluttajalle
- Koulutus
- Kulut
- Kurssilasku
- Kurssinousu
- Lausunnot
- Liisan lista
- Listautuminen
- Markkinat
- Mikael Jungner
- Minna Martikainen
- Norjan malli
- Omien osakkeiden ostot
- Omistajaohjaus
- Opettajalle
- Opettajille
- Opetusmateriaalit
- Oppaat
- Osakeannit
- Osakeomistus
- Osingot
- Pääomanpalautukset
- Parhaat sijoittajasivut
- Politiikka
- Pörssi-illat
- Pörssi-ilta
- Ps-tili
- Raaka-aineet
- Rahapolitiikka
- Rahastot
- Riski
- Riskit
- Säästäminen
- Seppo Saario
- Sijoittaja kertoo
- Sijoittajansuoja
- Sijoittajasivut
- Sijoittajaviestintä
- Sijoittamien
- Sijoittaminen
- Sijoituskoulu
- Sijoitusmuotojen tuotto
- Sijoitusrahastot
- Sisäpiiri
- Sixten Korkman
- Stefan Wallin
- Subprime
- SuomiAreena
- Sykliset osakkeet
- Tappiot
- Tekninen analyysi
- Testi
- Tiedote
- Tiedotteet
- tilastot
- Timo Ritakallio
- Timo Rothovius
- Toimialat
- Toimitusjohtaja
- Tom Lindström
- Tomi Salo
- Tulokset
- Tunnusluvut
- Tuotot
- Tutkimukset
- Tutkimus
- Työkalut
- Vaalit 2011

