Sisältöalue

Pörssisäätiö

Puolueetonta tietoa sijoittajille

Tiistai, 30. maaliskuuta, 2010

Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta – Kirjaesittely

Asiasanat: Sijoittaminen, Kirjat

Teksti: Sarianna Toivonen

Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisestaOletko joskus ihmetellyt miksi sijoituskirjallisuus on yleensä suunnattu miehille ja on miesten kirjoittamaa? Tai miksi pankkien sijoituskoulutustilaisuuksissa valtaosa osallistujista on miehiä? Tai miksi talousgurut tai ainakin taloustieteen Nobel-palkitut tuppaavat olemaan miehiä?

No sitä ovat ihmetelleet taloustoimittajat Emilia Kullas ja Ninni Myllyojakin. Ja siksi he ovat kirjoittaneet naisille sijoittamisen aapisen Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta (Talentum, 2010).

Perinteisistä opaskirjoista poiketen Kullas ja Myllyoja lähtevät liikkeelle perustelemalla, miksi juuri naisten pitäisi olla kiinnostunut sijoittamisesta. He herättelevät lukijaa esittämällä esimerkiksi suuntaa antavat laskelmat äitiyden rahallisesti köyhdyttävästä vaikutuksesta ja vauvainvestoinneista.

Kirjan esimerkeissä seikkailevan Perus-Piian bruttoansionmenetys kolmelta kotona vietetyltä vauvavuodelta on noin 60 000 euroa! Ja lisäksi äitiysvapaat kaventavat odotettavissa olevaa eläkettä, kirjoittajat muistuttavat.

Kun on käynyt selväksi, että varsinkin naisten pitäisi ottaa raha-asiat tosissaan, siirrytään kirjassa esittelemään sijoittamisen maailmaa. Tehdään säästämissuunnitelmaa, pohditaan riskejä sekä kuvaillaan eri tapoja sijoittaa.

Itse tekemällä säästät

Kirjassa käydään läpi sijoittamisen yleisimmät kohteet: osakkeet, rahastot, korkopaperit, joukkolainat, säästö- ja eläkevakuutukset, asunnot ja metsä. Esittelyt tiivistetään nyrkkisäännöiksi tyyliin ”Indeksilainat ja hedge fundit ovat monimutkaisia sijoitustuotteita. Älä osta niitä, jos et ymmärrä niiden markkinalogiikkaa.”

Kirjoittajat kallistuvat suosittelemaan suoraa osakesijoittamista. Tässä he nojaavat vanhaan Martta-neuvoon: itse tekemällä säästät.

Osakesijoittamisen ulottuvuuksia ja taustoja avataan selkokielisesti. Yritystalouden perusteitakaan ei unohdeta.

Esimerkiksi yrityksen tilinpäätös käännetään pienellä oikomisella perheen tai naisen oman talouden tilinpäätökseksi. Näin liikevaihto havainnollistuu kuvaamaan sitä, ”minkälaisen summan edestä olet tehnyt viime vuonna töitä”, mutta siihen pitää vielä lisätä kaikki sisääntullut rahavirta kuten veronpalautukset, lahjoitukset ja lapsilisät.

Kirjoittajat käyvät läpi myös tunnuslukuja, hajauttamisen kultaista sääntöä ja myyntivoittojen verotustakin. Juuri osakesijoittamisen aakkosia pidemmälle ei mennä, joten eniten kirjasta on hyötyä osakesijoittamista vasta harkitsevalle.

Emilia Kullas ja Ninni Myllyoja: Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta (Talentum, 2010).

Bookmark and Share

Uutiskirje

Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".

Kommentit (4)

1.

En ymmärrä, miten sijoituskirjallisuus on suunnattu miehille. Ainakin itseni lukemat opukset ovat kyllä vahvasti yleismaailmallisia teoksia. Miesten kirjoittamia teokset ovat, koska miehet ovat viitsineet tällaisia teoksia kirjoittaa. Hyvä tietenkin, että nyt mukaan on saatu selkeämmin naiskirjoittajiakin. Pankkien sijoituskoulutustilaisuuksissa suurin osa miehiä on siksi, että paikalle vaivautuu suurempi osa miehiä. Ei tämä niin kummallista logiikkaa ole.

Mielestäni kotiäidin ja muidenkin naisten tulisi tietää sijoittamisesta aivan samat asiat kuin kenen tahansa muunkin. Kätevää kaupallistamista kuitenkin ja kiva niche löydetty.

2.

Toivottavasti kukaan ei tee Perus-Piian virhettä ja menetä ansioitaan kolmen vuoden ajalta! Lapsen tekemisen kustannukset kannattaa laskea tarkkaan ennen kuin tekee peruuttamattomia virheitä. Jos lapsi olisi syntynyt esim. viime vuoden maaliskuussa, niin olisi kurssinousu jäänyt maksimaalisesti hyödyntämättä. Mieti mikä oikeasti on elämässä tärkeää :)

3.

Varmaan ihan ok kirja täysin noviisille, vaimoni hommasi tuon minun kannustamana. Olen vasta ehtinyt hieman sitä raottaa ja ihan kaikkeen lukemaansa ei kyllä pidä uskoa. Kirjasta paljastui heti kättelyssä pari varsin selkeää mokaa. Esim. longaaminen on sitä, että sijoittaja myy osakketta, jonka arvon hän uskoo nousevan (siis kirja väittää näin). No asiahan ei tietenkään ole sinne päinkään. Entäs se, että osakkeen splittaus ei vaikuta osakkeen markkina-arvoon. Jaa ei vai? No kuten sanottu, ei ota kaikkea ihan kirjaimellisesti =)

4.

Kieltämättä kirja olisi tarvinnut vielä oikolukua ja pientä korjailua, mutta silti erittäin hyvä opus. Hoidan perheemme raha-asiat ja kiinnostusta asiaan on. Siitä huolimatta taloustermistöä ja -teoriaa sisältävät tekstit saavat minut yleensä haukottelemaan. Tämä kirja on sujuvaa, helposti luettavaa ja ymmärrettävää tekstiä, jonka jaksaa lukea vaikka yhdeltä istumalta. Nyt kun perusasiat ovat selvillä, aion jatkaa sijoittamiseen perehtymistä ja pikku hiljaa perustaa oman salkun.

Ota kantaa

(pakollinen, näytetään kommentin yhteydessä)

(jos on)


Tilaa uutiskirje
NASDAQ OMX APV1 e-kurssi.

Sivun alku