Sisältöalue

Pörssisäätiö

Puolueetonta tietoa sijoittajille

Torstai, 6. elokuuta, 2009

Näin lahjoitat jälkipolville osakkeita verovapaasti

Asiasanat: Sijoittaminen, Verotus

Teksti: Matti Valli

Lahjaverotuksessa perussääntönä on, että alle 4 000 euron arvoiset lahjat ovat saajilleen verovapaita. Samalla on käytössä kolmen vuoden sääntö eli saman lahjoittajan kolmen vuoden aikana samalle lahjansaajalle antamat lahjat lasketaan yhteen.

Tänä vuonna verovapaasti voi lahjoittaa enemmän kuin viime vuonna, sillä lahjaveron alaraja nousi 600 eurolla vuoden alussa. Lisäksi lahjaveroasteikkoa kevennettiin ensimmäisessä veroluokassa, joten arvopapereiden lahjoittaminen on lähisukulaisille aiempaa edullisempaa.

Nyt osakkeiden lahjoittamista kannattaa harkita siksikin, että kurssit ovat olleet alhaalla. Verovapaan lahjoituksen pottiin mahtuu siis lukumääräisesti aiempaa enemmän osakkeita.

Esimerkiksi Nokian päätöskurssi oli 9. kesäkuuta 11,28 euroa, joten 3 999 eurolla olisi saanut 354 yhtiön osaketta. Vuotta aikaisemmin kurssi oli 16,84 euroa, joten samaan pottiin olisi mahtunut yli sata osaketta vähemmän.

Osakkeiden lahjavero lasketaan käyvästä arvosta eli lahjoituspäivän pörssihinnasta. Käytännössä lahjoituspäivä on se päivä, jolloin osakkeet siirtyvät lahjansaajan arvo-osuustilille. Toimeksiannon jälkeen siirtoon tähän voi mennä useitakin päiviä, joten tarkkana kannattaa olla.

Torju myös perintöverot

Verovapaasta lahjasta ei tarvitse tehdä verottajalle lahjaveroilmoitusta. Verohallinnon ohjeen mukaan pörssiosakkeen arvo on todettavissa luotettavasti jälkikäteenkin.

Lahjakirja osakkeiden luovutuksesta on kuitenkin fiksua tehdä aina. Lahjakirjassa pitäisi mainita, että kyse on lahjasta eikä ennakkoperinnöstä. Ennakkoperintö nimittäin lisättäisiin myöhemmin perintöosuuteen, joten siitä menisi perintövero.

Perheen sisäisestä lahjasta voi varmuuden vuoksi tehdä myös ilmoituksen maistraatille. Jos se jää tekemättä, voivat lahjanantajan mahdolliset velkojat vaatia osakkeita palautettaviksi.

Omistuksessa vuoden sääntö

Lahjansaajan kannattaa verotuksellisesti pitää lahjoitetut osakkeet omistuksessaan vähintään yhden vuoden ajan. Omistusaika vaikuttaa osakemyynnistä maksettavan myyntivoiton veroon liittyviin vähennyksiin.

Vuoden omistusajan jälkeen myyntihinnasta voi vähentää hankintamenon eli osakkaiden arvon lahjoitushetkellä. Pitkään omistettujen osakkeiden myynnin yhteydessä tämä voi merkitä suurta verosäästöä.

Jos lahjansaaja myy osakkeet ennen vuoden rajapyykkiä, myyntihinnasta vähennettäväksi hankintahinnaksi tulee joko lahjanantajan aikanaan maksama hankintameno tai 20 prosentin hankintameno-olettama. Näin lahjansaaja joutuu siis maksamaan myyntivoiton veroa lahjanantajan omistusaikana tapahtuneesta arvonnoususta.

Katso lisää vinkkejä verosuunnitteluuun Sijoittajan vero-oppaasta 2009.

Bookmark and Share

Uutiskirje

Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".

Kommentit (7)

1.

Mielestäni ohje on puutteellinen. Tappiolla olevien osakkeiden lahjoittaminen tarjoaa nimittäin lahjan saajalle mahdollisuuden verohyötyyn, jos hänellä on kompensoimattomia myyntivoittoja ja hän myy osakkeet ennen kuin on kulunut vuosi lahjoituksesta.

2.

Hankaluutena lahjoittamisessa on, että jokaiselle lapselle on perustettava oma arvo-osuutili, mikä tietysti syö itse osakkeiden tuottoa.

3.

Juhani: Olet oikeassa.
Kun lahjan saaja myy lahjan alle vuoden kuluttua lahjoituksesta, käytetään hänen hankintamenona lahjan antajan hankintamenoa. Menettely on sama, syntyypä myynnissä voittoa tai tappiota.

Tässä vielä esimerkkilaskelma, jonka pyysimme Veronmaksajain Keskusliiton lakiasiain johtajalta Vesa Korpelalta:

Isä lahjoittaa 10 000 eurolla ostamansa osakkeet tyttärelleen. Osakkeiden arvo lahjoituspäivänä on 8 000 euroa.
Tytär maksaa lahjaveron 8 000 eurosta (380 euroa). Hän myy osakkeet vuoden kuluessa 9 000 eurolla, joten kaupasta syntyy tappiota 1 000 euroa (9 000 euroa - 10 000 euroa).
Jos tyttärellä on samana tai kolmena seuraavana vuonna luovutusvoittoja, hän pystyy hyödyntämään tappion. Verohyöty tappiosta on 280 euroa (28 prosenttia).

4.

Seppo: Avaa tilit lapsellesi esim. Nordnetissä https://www.nordnet.fi/. Ei maksa mitään (ei kuukausimaksujakaan).

5.

Sain lahjoituksena nokian osakkeita vähän alle 4000€ arvosta , jos myyn ne vuoden sisällä niin minkälaisen veron joudun maksamaan, tuon 20% ? kurssi on hieman laskenut lahjoituspäivämäärästä mutta ei merkittävästi.

6.

mitä eroaon sillä että lahjoittaa lapselle rahaa ja lapsi ostaa osakkeita ja sillä että lahjoittaa osakkeita

7.

Marko Kuivanen: Lahjoituspäivämäärän kurssilla on merkitystä vain, jos myyt yli vuoden kuluttua lahjoitushetkestä. Kun myyt alle vuoden sisällä, merkitsevää on se, mitä lahjoittaja on osakkeistaan maksanut. Pääsääntöisesti tappiolliset osakkeet kannattaa myydä alle vuoden sisällä ja ottaa myyntitappiot talteen. Voitollisissa kannattaa odottaa yli vuosi niin verottaja katsoo hankintahinnaksi lahjoitushetken kurssin.

Ota kantaa

(pakollinen, näytetään kommentin yhteydessä)

(jos on)


Tilaa uutiskirje
NASDAQ OMX APV1 e-kurssi.

Sivun alku