Torstai, 11. kesäkuuta, 2009
Norjalaiset tyytyväisiä uuteen malliin
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n tutkimusjohtaja Seppo Kari ja projektipäällikkö Outi Kröger ovat tutkineet Norjassa vuonna 2006 käyttöön otettua osinkoverotusmallia. Siinä osakkeelle saatu osinko ja myyntivoitto ovat verovapaita markkinakorkoa vastaavaan tuottoon asti.
Tämän niin sanotun normaalituoton ylittävästä osasta maksetaan veroa 28 prosenttia eli pääomaverokannan mukaisesti. Eri sijoituskohteita kohdellaan samanarvoisesti.
Uudistuksen pääkohtana oli ansiotulon rajaveroasteiden alentaminen, jotta veroastekuilu kapenisi sekä osakasmalli, missä osakkeen tuottama normaalituotto vapautetaan verosta.
Tutkimusjohtaja Seppo Karin mukaan norjalaisilla on jo suhteellisen paljon kokemuksia uudesta mallista. Mallia seurataan vuosittain budjetin yhteydessä, ja asiantuntijat ovat kirjoittaneet siitä paljon artikkeleita.
– Selvästi kielteistä kokemusta ei ole tullut esiin. Tässä vaiheessa norjalaiset ovat tyytyväisiä eli mallin toimeenpano ja järjestelmän pystyttäminen on käynyt sujuvasti. Taloudelliset vaikutukset paljastuvat sitten ajan myötä, Kari sanoo.
Seppo Kari on haastatellut myös Norjan Osakesäästäjien Keskusliiton puheenjohtajaa, eikä hänkään pitänyt uutta osinkoverojärjestelmää millään lailla ongelmallisena. Liitto arvioi, että malli on toimiva ja johtaa kohtuulliseen verotasoon.
– Kun keskustelin Norjassa eri tahojen kanssa, en törmännyt mihinkään kielteiseen, vaan järjestelmää pidettiin toimivana. Veropohjan uskotaan olevan tuottoisa, mutta verotuksen kertymätilastot eivät näytä tämän mallin tuottoa erikseen.
Suomen malli jarruttaa kasvua
Alivaltiosihteeri Martti Hetemäki otti keskiviikkona tiedotustilaisuudessa kantaa Norjan malliin kansantaloustieteilijänä, ei valtiovarainministeriön edustajana. Hän myönsi, että Suomen osinkoverotuksen malli jarruttaa listautumattomien yritysten kasvua.
Suomen mallissa lisävelanottokaan ei ole kannattavaa ja omistajien kannattaa nostaa yrityksistä maksimiosinko pois vuosittain, mikä sekin hidastaa kasvua. Listatuissa yhtiöissä kotimainen omistajuus ei myöskään lisäänny, vaan pörssisijoittamisesta siirrytään muihin kohteisiin.
Norjan malli lievittäisi Hetemäen mukaan osittain näitä ongelmia.
– Pulmana on, että useille yrityksille verovapaa osinko olisi nyt vain noin kolme prosenttia hankintamenosta, mikä on paljon vähemmän kuin yhdeksän prosenttia nettovarallisuudesta. Hankintamenon seuranta olisi myös verohallinnolle haasteellista, Hetemäki sanoi.
Osinkojen verotus herättää tunteita ja on julkisessa keskustelussakin kestoaihe. Pörssisäätiö oli mukana rahoittamassa tutkimusta Norjan mallista, mutta selvää kantaa säätiöllä malliin ei ole.
– Pörssisäätiö on sitä mieltä, että siihen kannattaa tutustua, sanoi säätiön hallituksen puheenjohtaja Erkki Helaniemi.
Lisätietoja Norjan mallista ja VATT:n tutkimuksesta.
Uutiskirje
Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".
Kommentit (1)
- 1.
-
> Norjassa uusi osinkojen verotusmalli toimii hyvin, mutta mallin
> taloudellisia vaikutuksia ei vielä tunneta.Miksi hypätä tuntemattomaan suinpäin ja vielä talouskriisin aikana?
> – Pulmana on, että useille yrityksille verovapaa osinko olisi nyt
> vain noin kolme prosenttia hankintamenosta, mikä on paljon
> vähemmän kuin yhdeksän prosenttia nettovarallisuudesta.
> Hankintamenon seuranta olisi myös verohallinnolle haasteellista,
> Hetemäki sanoi.Niinpä niin. Vanhoja omistuksia, joiden nimellisen ”hankintamenon” inflaatio on ajan saatossa kutistanut murto-osaksi markkina-arvoon
nähden, rokotettaisiinkin sitten oikein kunnon veroprosenteilla.Öljy-rikas Norja saattoi tyytyä 28%:iin. Suomessa paineet olisivat
varmasti korkeampaan prosenttiin.Osinkoveroilla verotetaan jo kertaalleen yritykseltä verotettua tuloa.
Ota kantaa
Asiasanat
- Aloitteleva sijoittaja
- Analyytikkopaneeli
- apurahat
- Arvoyhtiöt
- Bjarne kallis
- Börskvällar
- Eira Palin-Lehtinen
- Ennusteet
- Erkki Sinkko
- ETF
- Eva Liljeblom
- Finanssiosaaminen
- Finanssivalvonta
- Hajauttaminen
- Hannu Angervuo
- Henri Elo
- Huijaukset
- Jari Koskinen
- Jarmo Leppiniemi
- Kansanosakkeet
- Karo Hämäläinen
- Kim Lindström
- Kimmo Sasi
- Kirjat
- kolumnit
- Korko-opas
- korkorahastot
- Korkosijoitukset
- Korot
- Kotimainen omistajuus
- Kotitaloudet
- Kouluttajalle
- Koulutus
- Kulut
- Kurssilasku
- Kurssinousu
- Lausunnot
- Liisan lista
- Listautuminen
- Markkinat
- Mikael Jungner
- Minna Martikainen
- Norjan malli
- Omien osakkeiden ostot
- Omistajaohjaus
- Opettajalle
- Opettajille
- Opetusmateriaalit
- Oppaat
- Osakeannit
- Osakeomistus
- Osingot
- Pääomanpalautukset
- Parhaat sijoittajasivut
- Politiikka
- Pörssi-illat
- Pörssi-ilta
- Ps-tili
- Raaka-aineet
- Rahapolitiikka
- Rahastot
- Riski
- Riskit
- Säästäminen
- Seppo Saario
- Sijoittaja kertoo
- Sijoittajansuoja
- Sijoittajasivut
- Sijoittajaviestintä
- Sijoittamien
- Sijoittaminen
- Sijoituskoulu
- Sijoitusmuotojen tuotto
- Sijoitusrahastot
- Sisäpiiri
- Sixten Korkman
- Stefan Wallin
- Subprime
- SuomiAreena
- Sykliset osakkeet
- Tappiot
- Tekninen analyysi
- Testi
- Tiedote
- Tiedotteet
- tilastot
- Timo Ritakallio
- Timo Rothovius
- Toimialat
- Toimitusjohtaja
- Tom Lindström
- Tomi Salo
- Tulokset
- Tunnusluvut
- Tuotot
- Tutkimukset
- Tutkimus
- Työkalut
- Vaalit 2011

