Torstai, 10. syyskuuta, 2009
Omien osakkeiden osto -ohjelma yleensä hyödyttää sijoittajaa
Rakennusyhtiö SRV, kehitysyhtiö Panostaja, metsäjätti UPM, ympäristöpalvelu- ja kiinteistönhuoltoyhtiö Lassila & Tikanoja…
Ainakin nämä yhtiöt ovat tänä vuonna hakeneet yhtiökokoukselta valtuuden omien osakkeiden osto -ohjelmalle. Yleensä ohjelmassa määritellään ostettavien osakkeiden tavoitehinta ja kokonaisostoille katto.
Osakkeidensa myyntiä pohtivalle yksityissijoittajalle yhtiön ilmoitus omien osakkeiden ostosta on yleensä ilahduttava. Tutkimusten mukaan osakkeen kurssi nimittäin nousee pari prosenttia yhtiön ilmoituksen jälkeen.
Suomen Akatemian tutkijatohtori Annukka Jokipii listaa kolme sijoittajalle positiivista asiaa omien osakkeiden osto-ohjelmissa. Ensinnäkin sijoittaja voi heti hyödyntää kurssinousun realisoimalla osakkeet.
– Osakkeiden hinnat saattavat nousta myöhemminkin uuden ostajan ilmestyessä markkinoille, jolloin myyjä jälleen hyötyy. Kolmas sijoittajalle positiivinen seikka on se, että osakkeiden myyntiajankohta voi olla edullinen verotuksen suhteen ja hyöty tulla sitä kautta, sanoo Vaasan yliopiston laskentatoimen ja rahoituksen laitoksella työskentelevä Jokipii.
Merkki jostakin
Kun yhtiö päättää ostaa omia osakkeitaan, osakkeesta tulee yritykselle investointituote. On osakkeenomistajien etujen mukaista, että investointi on hinnoiteltu oikein. Hinnoittelussa on kolme vaihtoehtoa: osake voi olla alihinnoiteltu, ylihinnoiteltu tai oikeassa hintaluokassa.
Jos osake on alihinnoiteltu, myyjä häviää rahallisesti myydessään omistuksensa liian halvalla. Tällöin sijoitusta voidaan toisaalta pitää yrityksen kannalta hyvänä.
Jos osake on ylihinnoiteltu, myyjä voittaa ja muut osakkeenomistajat häviävät, kun yritys käyttää varallisuuttaan liian kalliisiin osakkeisiin. Tällöin sijoitus yrityksen kannalta on huono.
Jos osake on oikean hintainen ja omistusosuus on juuri sen arvoinen kuin siitä maksetaan, kukaan ei varsinaisesti voita eikä häviä rahallisesti.
– Viisas osakkeenomistaja huomioi, että omien osakkeiden ostaminen on aina merkki jostakin, korostaa Jokipii.
Yrityksen kassassa voi olla niin sanottua laiskaa rahaa, joka halutaan saada tuottavampaan käyttöön.
Omien osakkeiden osto voi toimia yritykselle osinkojen maksun vaihtoehtona silloin, kun yrityksellä itsellään ei ole mahdollisuutta tehdä riittävän tuottavia investointeja ydinbisneksessään.
Yritys voi myös hankkia osakkeita henkilökunnan palkitsemisjärjestelmiä varten tai suunnitella yritysostoa, joka halutaan rahoittaa omilla osakkeilla. Optio-ohjelmatkin voivat olla osto-ohjelman taustalla: yritysjohdon optiot on yleensä sidottu osakekohtaiseen tulokseen, ja jos omien osakkeiden ostaminen korottaa osakkeen hintaa, saattaa optio-ohjelma laueta.
Osakemäärä laskee
Jäljellejääville osakkeenomistajillekin omien osakkeiden osto on melko suotuisa asia. Jos yritys ei korvamerkitse osakeostoja yrityskauppaan tai palkitsemisjärjestelmään, se usein mitätöi ostamansa osakkeet. Silloin osakkeiden kokonaismäärä vähenee, ja samalla osinkoja tuottava liiketoiminta pysyy ennallaan.
– Tämä toimintamalli tukee pitkäaikaisia sijoittajia, koska yritys jälleensijoittaa omistajalle kertyneet varat uudelleen verottomasti. Tulevina vuosina osinkoa jaetaan pienemmälle osakemäärälle, jolloin osinkojen suhteelliset määrät kasvavat, Jokipii sanoo.
Omia osakkeita hankittaessa yrityksen kassa kuitenkin pienenee ja riski kasvaa, mikä laskee osakkeen hintaa. Toisaalta osakekohtaisen tuloksen kasvu kompensoi tämän, jos ostoihin käytetyn pääoman tuotto oli pienempi kuin muun oman pääoman tuotto.
– Rahan poistuminen kassasta ja tuloksen kasvunopeuden nousu vaikuttavat siten eri suuntiin osakkeen hinnassa. Näin ollen jäljelle jäävien osakkeiden hinnanmuutos on yrityskohtaista ja pitää arvioida kussakin tapauksessa erikseen, Jokipii lisää.
Uutiskirje
Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".
Kommentit (7)
- 1.
-
Omien osakkeiden ostoa parempi juttu, on maksaa suurempaa osinkoa tai maksuton osakeanti (jos ostetaan osakkeita) Omien osto ja mitätöinti ei ole tuonut 1990 ja 2000 kymmenluvuilla lisäarvoa ainakaan minun omistamiini 25 osakkeeseen ja näihin on myös kuulunut mm. Nokia ja muut isot.
- 2.
-
toivoisin, että suomalaiset yhtiöt siirtyisivät pääsääntöisesti omien osakkeiden ostoihin, koska populistinen veropolitiikka on nostamassa päätään.
- 3.
-
Olisikohan Senttaali niin että Nokia on käyttänyt omia osakkeita henkilöstön palkitsemisjärjestelmiin ja ”hyöty” on tullut omistajille motivoituneiden työntekijöiden kautta–> vaikuttaa yrityksen toimintaan pitkäjänteisesti eikä siten että eurot kilahtavat välittömästi omistajan taskuun.
- 4.
-
Henkilöstön palkitsemisjärjestelmä on eri juttu, kun omien osto ja mitätöinti, jota esim. Nokia on suurimmaksi osaksi käyttänyt. Lueppa tilastoja ja katso paljonko osakkeen arvo nousi siitä, että omien ostoja mitätöitiin n. 4 miljardin arvosta per vuosi - vuosia. Nokian kurssi laski samanaikaisesti koko ajan. Olisi luullut laskennallisesti nousevan, mutta ei noussut. En myöskään hyväksy hulvatonta omistajien omaisuuden siirtoa yhtiön johdolle. Minulla ei ole varaa lahjoitella miljoonapalkkaisille johtajille säästöjäni. Siitäkään ei tilastoja tutkimalla ole tullut lisäarvoa omistajille.
- 5.
-
Nokia on hyvä esimerkki omien osakkeiden ostamisen problematiikasta.
Suuri osa viime vuosin omien osakkeiden ostoista on tehty nykykurssia korkeammalla kurssilla. Populisti voisi sanoa, että hukkaan heitettyä rahaa, nyt osakkeita saisi halvemmalla.
No, teoriassa ostojen pitäisi näkyä joskus kurssissa. Milloin? Näkyykö varmasti? Kukaan ei tiedä eikä sitä takaa.
Jos olisin sen sijaan saanut kaikki nuo rahat osinkoina, olisin saanut osakkeesta lompakossa näkyvää tuottoa. En mitään teoreettista tulevaisuuden nousupotentiaalia…
- 6.
-
Kannatan ehdottomasti suurempia osinkoja omien osakkeiden oston sijasta. Esim. Nokia on hyvä esimerkki siitä kuinka kassavaroja on ”haaskattu” omia osakkeita ostamalla ja osinko on ollut vuodesta toiseen erittäin pieni. Arvioisinkin Nokian kurssin olevan selvästi korkeampi jos se maksaisi kunnon osinkoa. Lopuksi kysyisinkin onko näistä omien osakkeiden ostoista tehty useamman vuoden kattavia yrityskohtaisia tutkimuksia ja mitkä ovat niiden tulokset ?
- 7.
-
Omien osakkeiden osto on myös vahva signaali, mutta miten tulkita sitä. Vaihtoehtoja kun on kaksi:
1) Yrityksen johto pitää omaa osaketta alihinnoiteltuna ja tästä syystä parhaana markkinoilla olevana kauppana yrityksen itsensä kannalta.
2) Yrityksen johdolta on kasvustrategia hukassa ja kassa paisuu, koska sitä ei osata sijoittaa tuottavasti.
Ota kantaa
Asiasanat
- Aloitteleva sijoittaja
- Analyytikkopaneeli
- apurahat
- Arvoyhtiöt
- Bjarne kallis
- Börskvällar
- Eira Palin-Lehtinen
- Ennusteet
- Erkki Sinkko
- ETF
- Eva Liljeblom
- Finanssiosaaminen
- Finanssivalvonta
- Hajauttaminen
- Hannu Angervuo
- Henri Elo
- Huijaukset
- Jari Koskinen
- Jarmo Leppiniemi
- Kansanosakkeet
- Karo Hämäläinen
- Kim Lindström
- Kimmo Sasi
- Kirjat
- kolumnit
- Korko-opas
- korkorahastot
- Korkosijoitukset
- Korot
- Kotimainen omistajuus
- Kotitaloudet
- Kouluttajalle
- Koulutus
- Kulut
- Kurssilasku
- Kurssinousu
- Lausunnot
- Liisan lista
- Listautuminen
- Markkinat
- Mikael Jungner
- Minna Martikainen
- Norjan malli
- Omien osakkeiden ostot
- Omistajaohjaus
- Opettajalle
- Opettajille
- Opetusmateriaalit
- Oppaat
- Osakeannit
- Osakeomistus
- Osingot
- Pääomanpalautukset
- Parhaat sijoittajasivut
- Politiikka
- Pörssi-illat
- Pörssi-ilta
- Ps-tili
- Raaka-aineet
- Rahapolitiikka
- Rahastot
- Riski
- Riskit
- Säästäminen
- Seppo Saario
- Sijoittaja kertoo
- Sijoittajansuoja
- Sijoittajasivut
- Sijoittajaviestintä
- Sijoittamien
- Sijoittaminen
- Sijoituskoulu
- Sijoitusmuotojen tuotto
- Sijoitusrahastot
- Sisäpiiri
- Sixten Korkman
- Stefan Wallin
- Subprime
- SuomiAreena
- Sykliset osakkeet
- Tappiot
- Tekninen analyysi
- Testi
- Tiedote
- Tiedotteet
- tilastot
- Timo Ritakallio
- Timo Rothovius
- Toimialat
- Toimitusjohtaja
- Tom Lindström
- Tomi Salo
- Tulokset
- Tunnusluvut
- Tuotot
- Tutkimukset
- Tutkimus
- Työkalut
- Vaalit 2011

