Sisältöalue

Pörssisäätiö

Puolueetonta tietoa sijoittajille

Keskiviikko, 30. syyskuuta, 2009

Perusmittareilla pärjää pitkälle

Asiasanat: Sijoittaminen, Tunnusluvut

Teksti: Antti Lampinen

Perusmittareilla pärjää pitkälle. Kuva Helsingin Tekniikan museosta.Sijoittajat käyttävät useita mittareita arvioidessaan yhtiön osakkeen hintaa suhteessa yhtiön arvoon.

– En ole löytänyt yhtä tunnuslukua, jolla pystyisi laittamaan osakkeet paremmuusjärjestykseen. Itse olen päätynyt muutaman tunnusluvun yhdistelmään, sanoo kokenut sijoittaja ja Osakesäästäjien keskusliiton toiminnanjohtaja Tomi Salo.

Tunnetuin osakkeiden arvostusmittari on p/e-luku eli voittokerroin. Se saadaan jakamalla osakkeen hinta osakekohtaisella tuloksella.

Matala p/e-luku voi kertoa osakkeen olevan halpa tai sijoittajien uskovan, että yhtiön tulos ei tulevaisuudessa kasva. Korkean p/e-luvun osakkeita taas usein pidetään kalliina, mutta korkean arvostuksen selityksenä voi olla usko yhtiön nopeaan kasvuun.

– P/e-lukua käytetään paljon väärin, sillä voi vertailla vain saman toimialan yhtiöitä. Erityisesti suhdanneherkissä yrityksissä p/e-luku voi johtaa harhaan, Salo muistuttaa.

Suhdanneherkillä yhtiöillä voittokerroin on usein pienimmillään suhdannehuipussa, juuri ennen kuin tulokset kääntyvät laskusuhdanteen vuoksi laskuun. Juuri ennen suhdanteen kääntymistä nousuun p/e-luku taas saattaa näyttää suurelta ja osake kalliilta.

Usein sijoittaja on kuitenkin Salon mukaan tehnyt parhaat kaupat juuri ennen suhdannenousua, kun suhdanneherkän yrityksen p/e-luku on ollut suurimmillaan.

Velkaantuneisuus ja omavaraisuus

– Omavaraisuusastetta ja gearingia eli velkaantuneisuutta olisi tarkasteltava parina. Nämä luvut kertovat, onko yhtiön pääomaa käytetty tehokkaasti tai onko yhtiö investointeja tehdessään velkaantunut liikaa, Salo sanoo.

Omavaraisuusaste kertoo yhtiön oman pääoman osuuden yrityksen toimintaan sitoutuneesta koko pääomasta.

Salon mukaan omavaraisuusaste saisi olla mielellään yli 35 prosenttia. Silloin yhtiö usein on riittävän vakavarainen selvitäkseen huonojen aikojen yli.

Liian korkea 60-70 prosentin omavaraisuusaste voi kertoa yhtiössä olevan tuottamatonta pääomaa.

– Esimerkiksi keväällä 2007 joitakin korkean omavaraisuusasteen yhtiöitä kritisoitiin siitä, etteivät nämä yhtiöt tehneet yritysostoja. Nyt korkea omavaraisuusaste ja velattomuus mahdollistaisivat edullisia yritysostoja, Salo sanoo.

Gearing kertoo sijoittajalle kuinka paljon yhtiöllä on velkaa.  Kun se on alle sata prosenttia, velkaa on enintään oman pääoman verran. Huonoina aikoina pieni velkataakka on etu.

Markkina-arvo ja omaisuus

P/b-luku kertoo yhtiön markkina-arvon ja oman pääoman arvon suhteen.

Jos tämä suhdeluku on alle yksi, yhtiön markkina-arvo on matalampi kuin yhtiön omaisuuden arvo. Tällaiseen arvostukseen voi olla syynä se, että sijoittajat eivät odota yhtiöltä kasvua. Syynä voi olla myös se, että sijoittajat eivät pidä yhtiön omaisuutta yhtä arvokkaana kuin millä se on kirjattu taseeseen.

Salon mukaan yli 2,5:n nouseva p/b-luku kertoo jo voimakkaista kasvuodotuksista.

– Sijoittaja tekee hyviä löytöjä silloin, kun kasvua ei hinnoitella juuri lainkaan. Näin oli esimerkiksi konepajoilla tämän vuoden alussa, jolloin niiden p/b-luvut olivat pudonneet alas, Salo kertoo.

Salo tarkastelee aina myös osakkeen osinkotuottoa eli osingon ja osakkeen hinnan suhdetta. Pitkällä aikavälillä parhaan tuoton ovat yleensä antaneet korkean osinkotuoton osakkeet.

Bookmark and Share

Ilmainen uutiskirje

Tilaa Pörssisäätiön uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".


Tilaa uutiskirje


Talous tutuksi -kurssit opettajille




Arcada Arcada Arcada

Sivun alku