Torstai, 26. tammikuuta, 2012
Puoli miljardia kapitalisaatiosopimuksiin
Suomalaiset yksityishenkilöt sijoittivat huikean summan rahaa kapitalisaatiosopimuksiin viime vuonna. Finanssialan keskusliiton tilastojen mukaan kapitalisaatiosopimuksiin sijoitettiin tammi-marraskuussa 450 miljoonaa euroa.
Uusia kapitalisaatiosopimuksia solmittiin 11 kuukauden aikana reilut 5100 kappaletta. Näin ollen keskimääräinen sijoitus oli vajaat 90000 euroa.
- Keskiarvo on kuitenkin vain keskiarvo. Jotkut sopimukset voivat olla muutamia tuhansia, kun taas toiset miljoonia. Mutta ehkä ihan yksittäisiä satoja tai tuhansia euroja ei sijoiteta kapitalisaatiosopimuksiin, johtaja Timo Silvola Finanssialan keskusliitosta toteaa.
Sopimusten
suosio kasvussa
Kapitalisaatiosopimus on vakuutusyhtiön ja asiakkaan välinen sijoitussopimus. Se eroaa säästö- ja sijoitusvakuutuksista siinä, että kapitalisaatiosopimuksen perusteella ei vakuuteta ketään. Kapitalisaatiosopimus on aina määräaikainen, koska ei ole mitään vakuutustapahtumaa, joka muutoin päättäisi sopimuksen.
Kapitalisaatiosopimus voi olla sijoitussidonnainen tai laskuperustekorkoinen. Käytännössä lähes kaikki uudet sopimukset ovat sijoitussidonnaisia. Sijoitussidonnaisessa kapitalisaatiosopimuksessa asiakas valitsee itse sopimukseen liittyvät sijoitukset, jotka usein ovat sijoitusrahastojen osuuksia tai vakuutusyhtiöiden omien, ns. rahastokorien osuuksia.
Sopimuksen tuotto määräytyy sen mukaan, miten sijoituskohteiden arvo kehittyy. Asiakas kantaa riskin, jos sijoituskohteiden arvo pienenee.
Kapitalisaatiosopimus nauttii samanlaisesta veroedusta kuin sijoitussidonnaiset säästöhenkivakuutukset. Sopimuksen eli ”vakuutuskuoren” sisällä voi muuttaa sijoitusallokaatiota maksamatta veroa kertyneestä tuotosta. Vero maksetaan vasta sopimuksen päättyessä tai kun voittoja nostetaan.
Kapitalisaatiosopimuksia on tehty jo 1990-luvulta alkaen. Sopimukset olivat pitkään tarjolla lähinnä yrityksille ja yhteisöille. Viime vuosina niistä on tullut suosittuja yksityishenkilöiden keskuudessa. Sopimus tulee tehdä vähintään viiden vuoden määräajaksi.
Sopimuksen kesto
voi olla hyvin pitkä
- Käsitykseni mukaan monet tekevät kapitalisaatiosopimuksen hyvinkin pitkälle ajalle, jopa vuosikymmeniksi, Silvola toteaa.
Kapitalisaatiosopimuksen voi keskeyttää kesken sopimuskauden, mutta rahojen nostaminen kesken kauden voi aiheuttaa merkittäviä kuluja. Osa yksityissijoittajista on välttänyt kapitalisaatiosopimuksia, koska veroedun säilymisestä ei ole takuita varsinkaan nyt kun valtio joutuu kiristämään taloudenpitoaan.
- Verotukseen tehdään aika usein muutoksia. Kukaan ei voi etukäteen sanoa, että jokin tietty verotus säilyy, Silvola toteaa.
Silvola muistuttaa, että kapitalisaatiosopimusten keskeinen verotuksellinen ominaisuus on sama kuin sijoitussidonnaisissa säästöhenkivakuutuksissa eli arvon määräytymisen perusteena olevaa sijoitusjakaumaa voi halutessaan muuttaa verottomasti sillä lailla kuin palveluntarjoajan kanssa on sovittu.
- Tähän verotuksella puuttuminen tuntuisi hyvin, hyvin epätodennäköiseltä.
Muualla verkossa
- Finanssivalvonta:”Kuluttajat sijoittavat kapitalisaatiosopimuksiin - minkälainen sijoitustuote on kyseessä?”
Uutiskirje
Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".
Kommentit
Ota kantaa
Asiasanat
- Aloitteleva sijoittaja
- Analyytikkopaneeli
- apurahat
- Arvoyhtiöt
- Bjarne kallis
- Börskvällar
- Eira Palin-Lehtinen
- Ennusteet
- Erkki Sinkko
- ETF
- Eva Liljeblom
- Finanssiosaaminen
- Finanssivalvonta
- Hajauttaminen
- Hannu Angervuo
- Henri Elo
- Huijaukset
- Jari Koskinen
- Jarmo Leppiniemi
- Kansanosakkeet
- Karo Hämäläinen
- Kim Lindström
- Kimmo Sasi
- Kirjat
- kolumnit
- Korko-opas
- korkorahastot
- Korkosijoitukset
- Korot
- Kotimainen omistajuus
- Kotitaloudet
- Kouluttajalle
- Koulutus
- Kulut
- Kurssilasku
- Kurssinousu
- Lausunnot
- Liisan lista
- Listautuminen
- Markkinat
- Mikael Jungner
- Minna Martikainen
- Norjan malli
- Omien osakkeiden ostot
- Omistajaohjaus
- Opettajalle
- Opettajille
- Opetusmateriaalit
- Oppaat
- Osakeannit
- Osakeomistus
- Osingot
- Pääomanpalautukset
- Parhaat sijoittajasivut
- Politiikka
- Pörssi-illat
- Pörssi-ilta
- Ps-tili
- Raaka-aineet
- Rahapolitiikka
- Rahastot
- Riski
- Riskit
- Säästäminen
- Seppo Saario
- Sijoittaja kertoo
- Sijoittajansuoja
- Sijoittajasivut
- Sijoittajaviestintä
- Sijoittamien
- Sijoittaminen
- Sijoituskoulu
- Sijoitusmuotojen tuotto
- Sijoitusrahastot
- Sisäpiiri
- Sixten Korkman
- Stefan Wallin
- Subprime
- SuomiAreena
- Sykliset osakkeet
- Tappiot
- Tekninen analyysi
- Testi
- Tiedote
- Tiedotteet
- tilastot
- Timo Ritakallio
- Timo Rothovius
- Toimialat
- Toimitusjohtaja
- Tom Lindström
- Tomi Salo
- Tulokset
- Tunnusluvut
- Tuotot
- Tutkimukset
- Tutkimus
- Työkalut
- Vaalit 2011

