Sisältöalue

Pörssisäätiö

Puolueetonta tietoa sijoittajille

Torstai, 11. elokuuta, 2011

Seitsemällä ministerillä arvopaperisijoituksia

Asiasanat: Sijoittaminen, Politiikka

Teksti: Sarianna Toivonen

Jyrki Kataisen hallitus

Uuden hallituksen 19 ministeristä seitsemällä on arvopaperisijoituksia, selviää ministereiden sidonnaisuusilmoituksista.

Isoin osakesalkku on maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisella (kok). Elokuun 8. päivän kursseilla laskettuna Koskisen suorat osakesijoitukset ovat noin 12 000 euron arvoiset.

Koskinen on myös hajauttanut salkkunsa hyvin. Eniten hänellä on kiinni rahaa finanssiosakkeissa Pohjola Pankki ja Nordea, mutta salkusta löytyy myös Huhtamäkeä, Wulffia, M-realia, Tietoa ja hieman Outokumpuakin. Suorien osakesijoitusten lisäksi Koskisella on osuuksia OP-Pohjolan rahastosta.

Myös RKP:n puheenjohtaja, puolustusministeri Stefan Wallin harrastaa sidonnaisuusilmoituksensa perusteella osakesäästämistä. Wallinin reilun kymppitonnin salkussa on muiden muassa Sanomaa, Stockmannia, Raisiota ja Stora Ensoa sekä FIMin rahasto-osuuksia.

Wallinin puoluetoverilla, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssoillakin on pieni osakesalkku. Eniten alle viiden tuhannen euron salkussa on Pohjola Pankkia ja Fortumia.

Demariministereistä vain Erkki Tuomiojalla on pörssiosakkeita, 493 kappaletta puhelinyhtiö Elisan osakkeita. Tosin työministeri Lauri Ihalainenkin (sdp) kertoo omistavansa Elisan ”puhelinosakkeen”, millä hän viitannee Helsingin Puhelimen osuustodistukseen, joka vaihdettiin aikoinaan Elisan pörssiosakkeisiin.

Rahastoja ja eläkevakuutuksia

Rahastoihin on sijoittanut myös Jyri Häkämies (kok). Elinkeinoministerin arvopaperisalkussa on useampaa eri Nordean rahastoa.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok) taas turvaa eläkepäiviään Euroopan parlamentin eläkerahasto-osuudella sekä noin 40 000 euron arvoisella sijoitussidonnaisella Skandia Life -eläkevakuutuksella.

Avainministereistä valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sdp) ei omista pörssiosakkeita, mutta hänellä on sijoitusyksiö Helsingissä yhdessä miehensä kanssa. Valtionyhtiöiden omistaja-asioista vastaava kehitysministeri Heidi Hautalalla (vihr) taas on ”pieniä omistuksia” pörssilistaamattomissa tuulivoimayhtiö Lumituulessa sekä ekokauppa Ruohonjuuressa.

Muista ministereistä esimerkiksi pääministeri Jyrki Kataisella ja sisäministeri Päivi Räsäsellä (kd), kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäellä sekä ympäristöministeri Ville Niinistöllä (vihr) ei ole osakesijoituksia lainkaan.

Bookmark and Share

Uutiskirje

Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".

Kommentit (13)

1.

Ministereitä ei näytä kiinnostavan yrirysten kotimainen omistus.

2.

Suomen historiasta ei löytyne toista finanssiasioissa näin avutonta hallitusta. Ei ihme, että maamme kansallisvarallisuus kuihtuu. Pääomat vedetään maasta kuten Neuvostoliitossa aikoinaan.

3.

Pelottavan huonoa porukkaa hoitamaan omaa talouttaan jos omaisuutta ei kerry lainkaan satojen tuhansien vuosituloilla. Todennakoisesti kaikilla ministereina pidempaan olleilla on joku luottohenkilo Luxemburgin tai Sveitsin pankeissa, jota kautta sijoitetaan kansalta piilossa - ja tietysti verottomasti. Poliitikko jos joku ymmartaa verojen korkeuden ja osaa ne valttaa.

4.

Minusta nuo ministereiden maltilliset salkut ovat rohkaisevia. Olisi kamalampaa jos ministerit olisivat jotain soroksia. Kaikilla ei ole aikaa perehtyä osakesijoittamisen saloihin, ja silloin on varmasti parempi panna rahat vaikka asuntoon.

5.

Kyllä noilla tuloilla pitäisi jäädä jotain sukan varteenkin. Herääkin ajatus varallisuuden piilottamisesta veroparatiiseihin (vrt. arabimaiden hallitsijasuvut).

6.

Kansanedustajat ja ministerit vastaavat lainsäädännön kautta yritysten ja niiden satojen tuhansien työntekijöiden toimintaympäristöstä Suomessa. Näillä toimilla on mitä suorimmat ja välittömät kytkennät suomalaisen yhteiskunnan ja kaikkien suomalaisten hyvinvointiin.

Jokaisella ministerillä ja kansanedustajalla pitäisi olla vähintään 5.000-10.000 euron suuruinen osakesalkku suomalaisia yhtiöitä, jotta he ymmärtäisivät myös pörssikurssien vaihtelun, osinkojen jne. kautta itse, mitä heidän tekemisensä ja tekemättä jättämisensä vaikuttavat yritysten toimintaympäristöön.

Jutta Urpilaisen ja Heidi Hautalan kaltaisilla ”yritystoiminnan ymmärtäjillä” pitäisi olla porttikielto taloudellisesti vaikuttavaan lainsäädäntöön osallistumiseen - ja tätähän kansanedustajan työ on joka suhteessa.

7.

Tässä on todellinen palkansaajahallitus. Kotimaiset vähän pääomat lähtevät ja kasvuyritykset myydään Kinaan ja Intiaan. Sääli, Suomella olisi ollut mahdollisuus, mutta kateus ja ay-liike veivät kalatkin vesistä. Onneksi ay-liikkeellä on runsaasti lakkokassoja, joita on verovähennyksillä kerätty mutta nekin on kaiken varalta sijoitettu ulkomaille.

8.

Ihmettelen erityisesti ettei Kataisella ole pörssiosakkeita. Mielestäni hän on muu-
ten pätevä talousasioissa. Saa nähdä miten Urpilainen selviää haastavan tehtä-
vän edessä.

9.

Kyllä vallanpitäjillä pitäisi olla myös kunnon kokemusta talouselämästä. Nyt politiikassakin talouselämää johtavat nuoret, kokemattomat ”leijonat”, jotka tekevät samat älyttömät virheet jokaisen sukupolven aikana. Pankki- ja talouskriisit toistuvat säännöllisin väliajoin, kun kokemuksen ääntä ei kuunnella, vaan ikiliikkujaa keksitään aina vaan uudelleen.

10.

Mielestäni on erittäin huolestuttavaa jos ministereiden talousosaaminen ja pörssitietämys on tätä tasoa. Ainoa selitys on, että omaisuus on piilotettu Private Bank:ien kautta maailmalle ns. hajautuksen nimissä.
Ministerin pitää ymmärtää päätöstensä taloudelliset seuraukset ja riskit, mutta jos pörssiomistusta ei ole noin suurillakaan tuloilla, niin taloudellisista lainalaisuuksista ja seurauksista ei ole omakohtaista tuntemusta. Niinpä ymmärrys suomalaisten - niin pienten kuin suurtenkin - yritysten (eli työllistäjien) globaalista todellisuudesta on etäistä. Ministerin pitäisi lisäksi suosia suomalaista omistajuutta omalla esimerkillään ja mikäpä sen helpompaa olisi kuin olla pitkäaikainen kotimainen sijoittaja ja tukea sitä kautta suomalaistakin työllisyyttä.

11.

Huolestuttava ilmiö keskustelijoiden arvostuksissa on se, että varallisuuden painopisteenä on oma (ylisuuri) asunto, kesämökki (usein tyhjänä) ja käteistalletus (koroton).

12.

Mielestäni henkilökohtaiset osakesijoitukset pitäisi ottaa yhdeksi mittariksi/perusvaatimukseksi ministereille ennen kuin ministeripaikkoja edes harkitaan puolueissa jaettaviksi. Osakeomistus ja panostus suomalaisiin yrityksiin kertoo todella jotain ministerin konkreettisesta talousosaamisen tasossa ja halusta panostaa Suomeen myös tulevaisuudessa.

Ministereillä pitäisi olla minimissään 1 Meur osakesalkku (mielellään oman ministeriön toimialan pörssiyhtiöistä), jotta oma osaaminen ja talousnäkemys on edes jossainmäärin uskottavaa tasoa. Miten johtaa ministeriötä pätevästi, jos ei omaa minkäänlaista todellista liittymäpintaa kansantalouteemme?

Jos ministeri ei ole onnistunut hoitamaan omaa omaisuuttaan systemaattisesti tai ministerin 0osakeomistus nykyisten ministerien tapaan 10-15 teur kokoluokassa (100 teur vuosituloilla), niin miten ulkottavia ko. henkilöt ovat hoitamaan valtiontaloutta?

Antaisitko muuten itse oman osakesalkkusi jonkin maamme ministerin hoidettavaksi? :-).

13.

En antaisi.

Ota kantaa

(pakollinen, näytetään kommentin yhteydessä)

(jos on)


Tilaa uutiskirje
NASDAQ OMX APV1 e-kurssi.

Sivun alku