Torstai, 5. tammikuuta, 2012
Seppo Saario sijoittaa oppiensa mukaisesti
Seppo Saario tunnetaan jo kotimaisessa sijoituskirjallisuudessa klassikkojen asemaan nousseiden Miten sijoitan pörssiosakkeisiin -kirjojen tekijänä. Saarion sijoitusneuvoilla on ollut suuri vaikutus suomalaisiin piensijoittajiin. Tammikuussa kirjasta on tulossa taas uusi painos.
Saarion oman sijoittamisen perustana on ollut se, että hän on aina pitänyt numeroista. Ensimmäisen osakkeensa hän osti 1950-luvun jälkipuoliskolla opiskellessaan lukiossa. Osake oli Fordin Helsingin pörssissä noteerattu tytäryhtiö, jolla oli muun muassa kuorma-autojen kokoonpanoa pääkaupunkiseudulla.
- Isäni kehotti ostamaan Fordia, Saario kertoo ensimmäisestä osakeostostaan.
- Ilmassa leijaili uhka, että vasemmistopoliitikot valtaan päästyään alkaisivat kansallistaa pankkeja.
Ostoperusteena oli uskomus, etteivät poliitikot uskaltaisi kansallistaa amerikkalaista yhtiötä, Saario kuvailee.
Saario osti yhden Fordin osakkeen ja kurssi nousi hyvin.
- Osallistuin osakkeellani yhtiön vuosikokoukseen. Rahat säästin kesäloma-ansioistani.
Myöhemmin Saario on tehnyt lukuisia muita onnistuneita sijoituksia. Tappioitakin on tullut usein, mutta ne Saario on pyrkinyt unohtamaan.
- Tappioista olen oppinut sen, että kannattaa ostaa vain halvalla. Kun kurssit alkavat olla korkealla, uusien ostojen tappioriski kasvaa, olivatpa yhtiöt miten hyviä tahansa. Hyvä yhtiö ja hyvä osakesijoitus ovat kaksi eri asiaa.
Osakkeisiin
sata miinus ikä
Saarion sijoitusfilosofiaan liittyy uusien asioiden tutkiminen. Pörssiyhtiöiden lisäksi Saario on tehnyt sijoituksia listaamattomiin pienyhtiöihin. Hän on toiminut pääomasijoittajana pörssin ulkopuolella suoraan sekä pääomasijoitusrahastoissa.
- Olen eri vaiheissa sijoittanut myös moneen ulkomaiseen osakkeeseen, Saario kertoo.
Viime vuodet Saario on toiminut kirjoissaan kuvaamiensa sijoitusoppien mukaan. Yksi ohje kuuluu: sijoita varoistasi osakkeisiin 100 prosenttia, mutta vähennä siitä yhtä monta prosenttiyksikköä kuin mikä on ikäsi.
Tämän ohjeen mukaan Saarion tavoitteena on pitää osakkeissa runsasta neljännestä varallisuudestaan.
- Olen pyrkinyt sinne päin. Osittain tulokseen pääsemiseen on auttanut, kun osakkeiden arvot ovat pudonneet, Saario toteaa.
Osakesijoitusten lisäksi Saario omistaa muun muassa kultaa, sijoitusasuntoja ja pääomasijoituksia. Salkusta löytyy myös rahastoja, indeksiosuusrahastoja, optioita ja warrantteja.
Arvostuskertoimet
laskevat
Maailmantalouden tilanne on vaikea, mutta Saario ei usko euron hajoamiseen. Rahaliiton romahtamisen hinta olisi Euroopalle erittäin kova.
- Sveitsiläisen UBS-pankin laskelmien mukaan ensimmäisenä vuotena euron hajoamisen hinta olisi 50 prosenttia bruttokansantuotteesta, Saario pohtii.
- En usko globaaliin lamaan, vaan usean vuoden heikkoon jaksoon.
Euroopalla on nyt edessä velkojen takaisinmaksu. Siksi osakemarkkinoidenkaan näkymät eivät näytä erityisen valoisilta. Uusiin sijoituksiin ei yksinkertaisesti liikene rahaa entiseen malliin.
Talouskasvu hidastuu ja kilpailukyvyllä on Saarion mukaan aikaisempaa suurempi merkitys. Suomenkin kilpailukyky on heikkenemässä ja teollisuus siirtyy ulkomaille. Suomeen ei investoida, mikä pudottaa osakkeiden arvostuskertoimia.
- Yhtiön osingonmaksukyky ja -halu saavat suuremman merkityksen.
- Viimeksi ostin muutama viikko sitten Nokian Renkaita ja YIT:tä, Saario kertoo.
- Olin liian aikaisin liikkeellä. Toisaalta olen ostanut näitä osakkeita huokeaan hintaan, joten en ole huolissani.
Lisää aiheesta:
Kaikki ”Sijoittaja kertoo” -sarjan artikkelit
Uutiskirje
Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".
Kommentit (1)
- 1.
-
”Viime vuodet Saario on toiminut kirjoissaan kuvaamiensa sijoitusoppien mukaan. Yksi ohje kuuluu: sijoita varoistasi osakkeisiin 100 prosenttia, mutta vähennä siitä yhtä monta prosenttiyksikköä kuin mikä on ikäsi.”
Warren Buffett (81 V) ei ilmeisesti seuraa tällaista mekaanista ohjetta. En näe syytä minäkään sitä seurata, jos esim. löytyy vakaita osakkeita, jotka tuottavat vuotuisena omistajan osinkokassavirtana tasaisen nousevia osinkoja ja osinkotuotto on valtionvelkojen korkoprosentteja kovempi tai yritysvelkakirjoja paljon vähäriskisempi. Firman hinnoitteluvoiman tulee olla vahva, liki monopoli (toimiala, maantieteellinen, brändi tms). Ostohinnan tulee toki olla alhainen, mutta juuri sellaisia hintojahan viime kuukausien paniikeissa on nähtykin.
Ota kantaa
Asiasanat
- Aloitteleva sijoittaja
- Analyytikkopaneeli
- apurahat
- Arvoyhtiöt
- Bjarne kallis
- Börskvällar
- Eira Palin-Lehtinen
- Ennusteet
- Erkki Sinkko
- ETF
- Eva Liljeblom
- Finanssiosaaminen
- Finanssivalvonta
- Hajauttaminen
- Hannu Angervuo
- Henri Elo
- Huijaukset
- Jari Koskinen
- Jarmo Leppiniemi
- Kansanosakkeet
- Karo Hämäläinen
- Kim Lindström
- Kimmo Sasi
- Kirjat
- kolumnit
- Korko-opas
- korkorahastot
- Korkosijoitukset
- Korot
- Kotimainen omistajuus
- Kotitaloudet
- Kouluttajalle
- Koulutus
- Kulut
- Kurssilasku
- Kurssinousu
- Lausunnot
- Liisan lista
- Listautuminen
- Markkinat
- Mikael Jungner
- Minna Martikainen
- Norjan malli
- Omien osakkeiden ostot
- Omistajaohjaus
- Opettajalle
- Opettajille
- Opetusmateriaalit
- Oppaat
- Osakeannit
- Osakeomistus
- Osingot
- Pääomanpalautukset
- Parhaat sijoittajasivut
- Politiikka
- Pörssi-illat
- Pörssi-ilta
- Ps-tili
- Raaka-aineet
- Rahapolitiikka
- Rahastot
- Riski
- Riskit
- Säästäminen
- Seppo Saario
- Sijoittaja kertoo
- Sijoittajansuoja
- Sijoittajasivut
- Sijoittajaviestintä
- Sijoittamien
- Sijoittaminen
- Sijoituskoulu
- Sijoitusmuotojen tuotto
- Sijoitusrahastot
- Sisäpiiri
- Sixten Korkman
- Stefan Wallin
- Subprime
- SuomiAreena
- Sykliset osakkeet
- Tappiot
- Tekninen analyysi
- Testi
- Tiedote
- Tiedotteet
- tilastot
- Timo Ritakallio
- Timo Rothovius
- Toimialat
- Toimitusjohtaja
- Tom Lindström
- Tomi Salo
- Tulokset
- Tunnusluvut
- Tuotot
- Tutkimukset
- Tutkimus
- Työkalut
- Vaalit 2011

