Sunnuntai, 20. huhtikuuta, 2008
Sijoittajan vero-opas 2008
Sisältö
- Sijoittajan vero-opas 2008
- Verotuksen pääpiirteet
- Yksityishenkilöiden verotuksen pääpiirteet
- Veroilmoituksen täydentäminen
- Sijoitusten tuottojen verotus
- Vakuutussijoitusten verotus
- Myyntivoittojen verotus
- Korkovähennykset
- Lahjoitusten ja perintöjen verotus
- Verosuunnittelu
- Veroasteikot
- Sanasto
Yksityishenkilöiden verotuksen pääpiirteet
Yksityishenkilöiden ja kuolinpesien tulot eritellään ansiotuloiksi ja pääomatuloiksi. Ansiotuloina ja pääomatuloina verotettavat tulot lasketaan erikseen. Lopullisessa verotuksessa molempien tulolajien perusteella maksettavat verot lasketaan yhteen ja niistä vähennetään molempiin tulolajeihin kohdistuneet ennakkoverot, jolloin selviää, joutuuko verovelvollinen maksamaan jäännösveroja vai saako hän palautusta.
Ansiotulot
Ansiotuloja ovat esimerkiksi palkat, luontoisedut, eläkkeet, sosiaalietuudet ja osa yrittäjä- ja maataloustulosta. Ansiotuloista maksetaan progressiivinen valtionvero sekä kunnallisvero, kirkollisvero ja sairausvakuutusmaksu. Työnantaja perii lisäksi palkasta ja palkkioista työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksut, joiden vähennysoikeus on otettu huomioon ennakonpidätyksessä. Valtion tuloveroasteikko on julkaistu oppaan lopussa.
Pääomatulot
Pääomatuloja ovat pörssiyhtiöiden osingot, eräät korot, myyntivoitot, vuokrat, sijoitusrahastojen ja säästöhenkivakuutusten tuotot, puunmyyntitulot sekä osa yritys- ja maataloustulosta. Verotettavista pääomatuloista maksetaan 28 prosentin vero. Pörssiyhtiön osinko on vain osittain verotettavaa pääomatuloa.
Oma asunto
Oman vakituisen asunnon myyntivoitto on verovapaata, jos asunto on omistusaikana ollut vähintään kaksi vuotta omassa tai perheen käytössä yhtäjaksoisesti. Verovapaus ei edellytä uuden asunnon hankkimista. Verovapaus säilyy, vaikka asunto olisi ollut vuokrattuna ennen tai jälkeen oman asumisen.
Vähennykset
Ansiotuloista ja pääomatuloista myönnetään verovähennyksiä. Kaikki vähennyskelpoiset lainojen korkomenot vähennetään ensisijaisesti pääomatuloista. Jos pääomatuloja ei ole tai niitä on vähemmän kuin korkokuluja, osan koroista saa vähentää ansiotuloista menevästä verosta alijäämähyvityksenä.
- Edellinen: Verotuksen pääpiirteet
- Seuraava: Veroilmoituksen täydentäminen
Ilmainen uutiskirje
Tilaa Pörssisäätiön uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".
Asiasanat
- Analyytikkopaneeli
- apurahat
- Arvopaperilautakunta
- Arvoyhtiöt
- Asuntosijoittaminen
- Bear
- Börskvällar
- Bull
- Burton G. Malkiel
- Edestakaiset osakekaupat
- Eira Palin-Lehtinen
- Ennusteet
- Erkki Sinkko
- Esitevastuu
- ETF
- Finanssiosaaminen
- Finanssivalvonta
- Hajauttaminen
- Hannu Angervuo
- Huijaukset
- Jarmo Leppiniemi
- Kansanosakkeet
- Kim Lindström
- Kirjat
- kolumnit
- Konkurssi
- korkorahastot
- Korkosijoitukset
- Korot
- Kotimainen omistajuus
- Kotitaloudet
- Kouluttajalle
- Kulut
- Kurssilasku
- Kurssinousu
- Liisan lista
- Listautuminen
- Markkinat
- Ninni Myllyoja
- Norjan malli
- Omien osakkeiden ostot
- Omistajaohjaus
- Opettajalle
- Opettajille
- Opetusmateriaalit
- Oppaat
- Osakeannit
- Osakeomistus
- Osingot
- Politiikka
- Pörssi-illat
- Pörssikuplat
- Pörssisäätiö
- Ps-tili
- Raaka-aineet
- Rahapolitiikka
- Rahastot
- Riskit
- Säästäminen
- Seppo Saario
- Sijoittaja kertoo
- Sijoittajansuoja
- Sijoittajasivut
- Sijoittajaviestintä
- Sijoittaminen
- Sijoitusmuotojen tuotto
- Sijoitusneuvonta
- Sijoitusrahastot
- Sijoitustyylit
- Sirkka-Liisa Roine
- Sisäpiiri
- Subprime
- Sykliset osakkeet
- Talletukset
- Tappiot
- Tekninen analyysi
- Testi
- Tiedotteet
- tilastot
- Timo Rothovius
- Toimialat
- Tulokset
- Tunnusluvut
- Tuotot
- Tutkimukset
- Tutkimus
- Työkalut
- Valtionyhtiöt
- Valuutat
- Vanhat osakekirjat
- Vastuullinen sijoittaminen
- Vero-opas
- Verotus
- Vesa Puttonen
- Videot
- Warren Buffet
- yhteystiedot
- Yhtiökokous
- yritysesittely



