Sisältöalue

Pörssisäätiö

Puolueetonta tietoa sijoittajille

Torstai, 19. marraskuuta, 2009

Suomalainen osakesäästäjä maksaa yhä rajusti veroja

Asiasanat: Sijoittaminen, Verotus, Osingot

Teksti: Satu Alavalkama

Suomalainen osakesäästäjä maksaa rajusti veroja.Suomalainen osakesäästäjä maksaa neljänneksi eniten veroja EU:ssa, selviää ruotsalaisen Aktiespararna-yhdistyksen vertailusta. Tutkimuksessa vertailtiin kaikkiaan 38 maan verotuskäytäntöjä vuonna 2008.

Kun vertailussa toiseksi rankimmaksi verottajaksi tulleelle Ruotsille annettiin indeksiluku 100, Suomen luku oli noin 90. OECD-maissa indeksiluku oli keskimäärin 40 ja EU-maissa 36.

Tiukin verottaja löytyi Norjasta. Maan indeksiluku nousi 169:ään.

Helläkätisimmin osakesäästäjää verottavat vertailun mukaan Latvia (indeksiluku 10) ja Turkki (13).

Suomi on osakeverotuksen kärkikastia

Suomalaiset olivat nelossijalla myös vastaavassa vuoden 2006 verotuksesta tehdyssä vertailussa. Silloinkin kovimpien verottajien kärkikaarti oli pohjoismainen.

Tutkimuksessa tarkasteltiin yksityisen ”tavallisen” veronmaksajan
osakeomistuksen verotusta. Esimerkki koskee lapsetonta naimisissa olevaa
pariskuntaa, jolla on osakkeita noin 50 000 euron arvosta ja
kokonaisvarallisuus on 200 000 euroa. Ansiotulot ovat 25 000 euroa, jos vain
toinen on työssä ja 40 000 euroa, jos molemmat. Osakesäästäjän oletettiin
muiden muassa myyneen vuoden aikana osakkeita noin 10 000 eurolla ja saaneen
osinkoja 1 500 euroa.

Kaikkiaan vertailussa huomioitiin yhtiö- ja osinkoverot, myyntivoiton verot
sekä omaisuusverot.

Osinkoja tuplaverotetaan

Verotusta kiristää sekä Ruotsissa että Suomessa muun muassa kaksinkertainen osinkoverotus. Ensin osinkoveroa maksaa yhtiö ja sitten osingon saaja.

Ruotsi oli vertailussa kovin osinkoverottaja tasalukemilla Belgian kanssa, ja kolmanneksi tiukin oli Norja 48 prosentilla. Suomen osinkoverotus oli seitsemänneksi tiukin.

Ruotsissa yhteenlaskettu osinkoveroprosentti nousee 50:een ja Suomessa 40,5:een. OECD-maiden keskiarvo on 33 prosenttia ja EU-maiden 30.

Leppoisinta osinkoverotus oli Irlannissa (12,5 prosenttia) sekä Latviassa ja Bulgariassa (15 prosenttia).

Latviassa osinkoveroa maksaa vain osakeyhtiö. Irlannissa osakesäästäjä saa taas vähentää yhtiön maksaman veron. Myös Kanadassa ja Uudessa Seelannissa yhtiön maksama vero vähennetään osakesäästäjän eduksi.

Pitkäaikaisia suositaan

Monissa EU-maissa suositaan pitkäaikaista osakesijoittamista verottamalla ankarammin lyhytaikaisten sijoitusten myyntivoittoja.

Esimerkiksi kolme kuukautta omistettujen osakkeiden myyntivoiton vero on EU:ssa keskimäärin 13 prosenttia ja OECD-maissa 12 prosenttia.

Suomi on myyntivoittojen verotuksessa neljänneksi tiukin 22,4 prosentin verolla. Ruotsissa veroa rapsahtaa 30 prosenttia, ja Belgiassa vielä kolmisen prosenttia kovemmalla verolla.

Tutkituista 38 maasta 13 ei verottanut myyntivoittoja lainkaan.

Maista 16 peri veroa kahden vuoden ajan omistettujen osakkeiden myyntivoitoista. OECD:n ja EU:n keskiarvot olivat kahdeksan prosenttia. Ruotsi verotti jälleen eniten (30 prosenttia) ja kakkosena olivat Tanska ja Suomi.

Myyntivoittojen verotusta on kevennetty EU- ja OECD-maissa keskimäärin noin kolme prosenttia 13 viime vuoden aikana, jotta osakesijoitukset kiinnostaisivat enemmän.

Lisätietoja:

Tutkimus pdf-tiedostona Aktiespararna-järjestön nettisivuilla www.aktiespararna.se.

 

Bookmark and Share

Ilmainen uutiskirje

Tilaa Pörssisäätiön uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".

Kommentit (7)

1.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että valtion tulisi suosia pitkäaikaista osakesäästämistä nykyistä suuremmilla hankintameno-olettamilla sekä piensijoittamista verovapaudella (2000-3000 euroa/v).
Kaikkein oikeudenmukaisinta olisi yhdistää kaikki tulomuodot ja antaa sitten verovapaus pienille tulomuodoille. Ennen oli hyvä järjestelmä, jossa pääomatuloja alettiin verottaa vasta 20000 markan ylittäneeltä osalta. Tätä voitaisiin soveltaa osinkoverotukseen.

2.

Miksi Liettua esiintyy kahdesti (ensimmäinen ja viides oikealta) yo. pylväskaaviossa, vaikka tekstissä puhutaan Turkista ja Latviasta edullisimmista maista osinkoverotukse suhteen? Ovatko Baltian naapurivaltioiden nimet menneet sekaisin?

3.

Kiitokset tarkkaavaisella lukijalle! Latvia sijoitettu oikealle paikalleen.

4.

Mistä tuo Suomen 22,4 % myyntivoittovero tulee? Eikös se olekaan normaalin pääomatuloveroprosentin mukainen?

5.

Eiköhän tuo mainittu 22,4%:n myyntivero tule alle 10 vuotta omistettujen osakkeiden myyntivoitosta 20%:n hankintameno-olettaman perusteella eli 80%*28%=22,2%.

6.

Siis 80%*28%=22,4%.

7.

Eli alle 10 vuotta omistetun osakkeen hinnan on yli viisinkertaistuttava ennen kuin 20%:n hankintameno-olettaman käyttö on edullisempaa kuin todellisen hankintahinnan myyntivoiton verotuksessa!

Ota kantaa

Tämän jutun kommentointi on suljettu.


Tilaa uutiskirje


Talous tutuksi -kurssit opettajille




Arcada Arcada Arcada

Sivun alku