Torstai, 23. huhtikuuta, 2009
Tarkkana myyntivoittojen ja -tappioiden kanssa
Yksityissijoittajan pitäisi päästä viime vuoden veroilmoituksen tarkistamisessa aiempaa helpommalla. Pankit ja muut arvopapereiden säilyttäjät ovat ensimmäistä kertaa toimittaneet verottajalle tietoja myös arvopapereiden hankintahinnasta ja -ajasta.
– Aina säilyttäjällä ei ole varmaa tietoa hankinnasta, ja silloin verovelvollisen pitää itse täydentää veroilmoituksen tietoja, sanoo ylitarkastaja Arto Leinonen Verohallinnosta.
Lisäksi verottaja on helpottanut arvopaperikauppoja koskevien muutosten tekemistä. Ne voi nyt työmatkavähennysten tapaan ilmoittaa Verohallinnon verkkopalvelussa.
Hankintahinta ja -aika ovat osakekauppojen verotuksessa keskeisiä tietoja, sillä niiden perusteella määritellään myyntivoitto, josta veroa maksetaan. Myyntivoitto on pääomatuloa, joten veroa menee 28 prosenttia.
Todellinen tai olettama
Myyntivoitto voidaan verotuksessa laskea kahdella tapaa. Osakkeiden myyntihinnasta vähennetään joko osakkeiden todellinen ostohinta tai sitten käytetään hankintameno-olettamaa.
Hankintameno määräytyy omistusajan perusteella. Jos omistusaika ylittää kymmenen vuotta, myyntivoitto lasketaan vähentämällä myyntihinnasta 40 prosenttia. Alle kymmenen vuoden omistuksissa vähennys on 20 prosenttia.
Valinta hankintameno-olettaman ja todellisen ostohinnan välillä voi vaikuttaa huomattavastikin lopulliseen veroon. Eroista on hyvä olla tietoinen, joskin verottajan verkkopalvelu valitsee syötettyjen tietojen perusteella verovelvolliselle edullisemman tavan.
– Enää yksityissijoittajan ei tarvitse tehdä omia laskelmia hankintameno-olettaman ja todellisen ostohinnan välillä, Leinonen sanoo.
Tappioista vähennyksiä
Hankintameno-olettama aiheuttaa vuodesta toiseen sekaannusta harvemmin kauppoja tekevien yksityissijoittajien parissa.
– Moni ei muista sitä, että kun käyttää hankintameno-olettamaa, ei voi vähentää muita sijoitukseen liittyviä kuluja kuten välityspalkkioita, kertoo Leinonen.
Jos osakekaupasta onkin syntynyt tappiota, sen voi vähentää verotuksessa. Vähennyksen voi tehdä tappioiden syntymisvuonna ja kolmena seuraavana vuonna.
Tappioita ei kuitenkaan voi vähentää mistä tahansa pääomatuloista, vaikka moni niin luuleekin.
– Ei aina mielletä, että tappiot voi vähentää vain luovutusvoitoista. Eli vähennystä ei voi tehdä esimerkiksi vuokra- tai korkotuloista, Leinonen muistuttaa.
Lisää tietoa:
- Pörssisäätiön Sijoittajan vero-opas 2008
- Pörssisäätiön salkkutyökalu
- Verohallinnon ohjeita
Uusi vero-opas tulossa
Pörssisäätiö kerää paraikaa tietoja tämän vuoden verotusta käsittelevään Sijoittajan vero-oppaaseen. Muutoksia on tulossa perintöjen ja lahjojen verotukseen.
Uusi vero-opas julkaistaan näillä sivuilla. Julkaisusta tiedotetaan myös Pörssisäätiön uutiskirjeessä.
Uutiskirje
Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".
Kommentit (2)
- 1.
-
Tuosta osakekauppojen myyntitappioiden vähentämisestä, jutussa sanotaan ”Vähennyksen voi tehdä tappioiden syntymisvuonna ja kolmena seuraavana vuonna.”
Toisaalta, verottajan veroilmoituksen täyttöohjeessa sanotaan (sivu 14, Alijäämähyvitys, http://www.vero.fi/nc/doc/download.asp?id=3723;694356): ”Jos alijäämää ei voida ottaa huomioon verosta tehtävänä vähennyksenä,
siitä vahvistetaan pääomatulolajin tappio. Pääomatulolajin
tappio on vähennyskelpoinen ainoastaan pääomatuloista,
ja se vähennetään 10 seuraavana verovuotena sitä mukaa
kuin pääomatuloa syntyy.”Oppaassa ei mainita missään tuota em. 3 vuoden sääntöä. Toisaalta Verohallituksen sivuilta bongattua (http://www.vero.fi/nc/viewarticle.asp?article=4644&language=FIN#luovutustappionvahentaminen): ”Luovutustappio voidaan vähentää muista omaisuuden luovutuksista syntyneistä voitoista luovutustappion syntymisvuonna ja kolmena seuraavana verovuonna.”
Sekavaa, sanoisin. Pitäisi varmaan kysyä verottajalta suoraan, mikä on totuus, kun heidän omissa julkaisuissaankin näyttää olevan montaa versiota.
- 2.
-
Kävin veroilmoitusta muuttamassa luovutuksien osalta (vajaa 100 kpl), mutta kyllä jäi toistaiseksi tekemättä, pyytävät jopa sellaisia luovutuksia täydentämään vaikka kaikki tarpeelliset tiedot ovat verottajan tiedossa. Ihan hölmöä lähettää sellaista paperia kotiin jossa on vain osa tiedoista. Parempi olisi että on kaikki luovutukset lähetetyssä paperissa, puuttuvat tiedot olisi selkeämpi täyttää niihin, nyt ne on ihan mielivaltaisessa järjestyksessäkin. Teen kuten aikaisempinakin vuosina eli oma tekemä lista kynällä ja paperilla on paras (tehty heti vuoden vaihteen jälkeen). Tuskailkoot ne siellä toimistossaan kesähelteellä niitä papereitani tutkaillessaan. Palautusaikaa on vain 16 päivää! Olisivat voineet lähettää jo aikaisemmin niille joilla on paljon luovutuksia, se on kyllä niillä tiedossa hyvissä ajoin.
Kyllä pankeilta olisi saatava sellainen palvelu jota voi täydentää ennen kuin ne menevät verottajalle tiedoksi.
Ota kantaa
Asiasanat
- Aloitteleva sijoittaja
- Analyytikkopaneeli
- apurahat
- Arvoyhtiöt
- Bjarne kallis
- Börskvällar
- Eira Palin-Lehtinen
- Ennusteet
- Erkki Sinkko
- ETF
- Eva Liljeblom
- Finanssiosaaminen
- Finanssivalvonta
- Hajauttaminen
- Hannu Angervuo
- Henri Elo
- Huijaukset
- Jari Koskinen
- Jarmo Leppiniemi
- Kansanosakkeet
- Karo Hämäläinen
- Kim Lindström
- Kimmo Sasi
- Kirjat
- kolumnit
- Korko-opas
- korkorahastot
- Korkosijoitukset
- Korot
- Kotimainen omistajuus
- Kotitaloudet
- Kouluttajalle
- Koulutus
- Kulut
- Kurssilasku
- Kurssinousu
- Lausunnot
- Liisan lista
- Listautuminen
- Markkinat
- Mikael Jungner
- Minna Martikainen
- Norjan malli
- Omien osakkeiden ostot
- Omistajaohjaus
- Opettajalle
- Opettajille
- Opetusmateriaalit
- Oppaat
- Osakeannit
- Osakeomistus
- Osingot
- Pääomanpalautukset
- Parhaat sijoittajasivut
- Politiikka
- Pörssi-illat
- Pörssi-ilta
- Ps-tili
- Raaka-aineet
- Rahapolitiikka
- Rahastot
- Riski
- Riskit
- Säästäminen
- Seppo Saario
- Sijoittaja kertoo
- Sijoittajansuoja
- Sijoittajasivut
- Sijoittajaviestintä
- Sijoittamien
- Sijoittaminen
- Sijoituskoulu
- Sijoitusmuotojen tuotto
- Sijoitusrahastot
- Sisäpiiri
- Sixten Korkman
- Stefan Wallin
- Subprime
- SuomiAreena
- Sykliset osakkeet
- Tappiot
- Tekninen analyysi
- Testi
- Tiedote
- Tiedotteet
- tilastot
- Timo Ritakallio
- Timo Rothovius
- Toimialat
- Toimitusjohtaja
- Tom Lindström
- Tomi Salo
- Tulokset
- Tunnusluvut
- Tuotot
- Tutkimukset
- Tutkimus
- Työkalut
- Vaalit 2011

