Torstai, 29. lokakuuta, 2009
Tiedote: Pääomamarkkinoiden tila vaikeuttaa kasvun rahoitusta
TIEDOTE Helsinki 29.10.2009
- Nykyisen talouden alamäen myötä Suomessa tapahtuu suuri rakennemuutos, teollisia työpaikkoja häviää, eivätkä ne enää palaa. Tässä tilanteessa on löydettävä uusi pohja kasvulle, tarvitaan osaamista, uusiutumista sekä pääomaa. Tehokkaasti toimivat pääomamarkkinat mahdollistavat osaltaan kasvun ja hyvinvoinnin ylläpitämisen Suomessa, joten pääomamarkkinoitten kehittämiseen on satsattava, sanoi Senior Partner Jukka Ruuska esitellessään raporttia Pääomamarkkinat – kasvun paikka (lataa tästä raportti PDF-tiedostona ja Ruuskan Powerpoint -esitys aiheesta).
- Suomessa on suhteellisesti pienin Pohjoismaiden finanssisektori. Uusia yhtiöitä osakemarkkinoille on Suomessa tullut vain pari kolme, kun naapurimaissamme puhutaan kymmenkertaisista määristä. Suomalaiset pääomamarkkinat eivät voi hyvin. Ja kun pääomamarkkinat eivät toimi riittävän hyvin, niin yritysten kasvuedellytykset eivät ole kohdallaan. Tämä heijastuu työpaikkojen syntymiseen ja koko suomalaiseen yhteiskuntaan, Ruuska arvioi.
Nuorten kasvuyritysten rahoittamisessa pääomamarkkinoiden rooli on hyvin tärkeä, koska pääomamarkkinoitten kautta hajauttaen sijoittajat pystyvät ottamaan suurempia riskejä kuin esimerkiksi pankit. Kasvuyhtiöitten ensisijaiset rahoittajat tulevat lähes aina kotimaasta, jossa uudet yrittäjät tunnetaan paremmin kuin ulkomailla. Pääomamarkkinoilla tarkoitetaan yritysten pitkäaikaisten ja keskipitkien lainojen ja osakerahoituksen markkinoita.
Pörssisäätiön raportin mukaan Suomen pääomamarkkinoiden tilan huonontumisen vuoksi yritysten rahoituksen saanti vaikeutuu ja kallistuu. Finanssikriisi osoitti selkeästi, että etenkin kriisiaikana kotimarkkinoiden rahoitus on kaikille yrityksille tärkeää. Pienten ja keskisuurten yritysten rahoitus on aina riippuvainen kotimaisista markkinoista.
Kehitys voidaan kääntää myönteiseksi
Nyt on vielä mahdollista kääntää pääomamarkkinoiden kehitys myönteiseen suuntaan. Markkinoiden toimivuutta voidaan parantaa kasvattamalla niiden kokoa, koska muuten alan toimijoilla ei ole toimintaedellytyksiä ja palvelut siirtyvät ulkomaille. Kokoa voidaan kasvattaa muun muassa sijoittajien ja listayhtiöiden määrää kasvattamalla ja neutraalilla verotuksella tai jopa verokannusteilla.
Pääomamarkkinoille tarvitaan lisää kotimaisia sijoittajia. Kriisien aikana ulkomaalaiset myyvät omistuksiaan reuna-alueilta, joihin Suomikin luetaan. Muutenkin ulkomaiset sijoittajat ovat ensisijaisesti kiinnostuneita suurimmista suomalaisista yrityksistä. Ulkomaiset sijoittajat ovat kuitenkin erittäin tärkeitä Suomen markkinoilla. Siksi sijoittamisen Suomeen tulee olla vaivatonta. Suomalaisen markkinoiden sääntelyn ei tule poiketa muiden EU-maiden sääntelystä.
Raportissa esitetään, että suomalaisten taloustietämystä on parannettava, mikä kannustaa kotitalouksia hoitamaan paremmin ja tuottavammin varallisuuttaan. Pääomamarkkinoiden kautta kotitalouksien säästöt kanavoituvat kotimaisen yritystoiminnan rahoitukseen.
Tärkeänä pidetään myös, että julkisen kasvurahoituksen piirissä olevat yhtiöt kasvaisivat niin suuriksi, että osa niistä listautuisi sen sijaan, että esimerkiksi ne myytäisiin ulkomaille jo kehityksen varhaisessa vaiheessa.
Pääomamarkkinoilla myös määräytyy, kuka pörssiyhtiöt omistaa. Omistajat vaikuttavat suoraan ja epäsuorasti yhtiöstä riippuen siihen, minne yhtiön tuotannolliset investoinnit tehdään ja minne työpaikat syntyvät ja missä pääkonttori sijaitsee.
Raportti on syntynyt eri markkinaosapuolia edustavan asiantuntijatyöryhmän tuloksena. Ryhmän puheenjohtajana oli Pörssisäätiön hallituksen jäsen Jukka Ruuska. Raportti on keskittynyt nimenomaan pitkäaikaisen oman pääoman ehtoisen rahoitukseen ja arvopaperimarkkinoiden rooliin.
- Raportin PowerPoint -esittely: Pääomamarkkinat.ppt
- Raportti PDF-tiedostona: Pääomamarkkinat.pdf
- Valtion Eläkerahaston toimitusjohtaja Timo Löyttyniemen kommenttipuheenvuoron PowerPoint raportin julkistamistilaisuudesta: Kommentti Pääomamarkkinat - kasvun paikka -raportista.
Uutiskirje
Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".
Kommentit
Ota kantaa
Asiasanat
- Aloitteleva sijoittaja
- Analyytikkopaneeli
- apurahat
- Arvoyhtiöt
- Bjarne kallis
- Börskvällar
- Eira Palin-Lehtinen
- Ennusteet
- Erkki Sinkko
- ETF
- Eva Liljeblom
- Finanssiosaaminen
- Finanssivalvonta
- Hajauttaminen
- Hannu Angervuo
- Henri Elo
- Huijaukset
- Jari Koskinen
- Jarmo Leppiniemi
- Kansanosakkeet
- Karo Hämäläinen
- Kim Lindström
- Kimmo Sasi
- Kirjat
- kolumnit
- Korko-opas
- korkorahastot
- Korkosijoitukset
- Korot
- Kotimainen omistajuus
- Kotitaloudet
- Kouluttajalle
- Koulutus
- Kulut
- Kurssilasku
- Kurssinousu
- Lausunnot
- Liisan lista
- Listautuminen
- Markkinat
- Mikael Jungner
- Minna Martikainen
- Norjan malli
- Omien osakkeiden ostot
- Omistajaohjaus
- Opettajalle
- Opettajille
- Opetusmateriaalit
- Oppaat
- Osakeannit
- Osakeomistus
- Osingot
- Pääomanpalautukset
- Parhaat sijoittajasivut
- Politiikka
- Pörssi-illat
- Pörssi-ilta
- Ps-tili
- Raaka-aineet
- Rahapolitiikka
- Rahastot
- Riski
- Riskit
- Säästäminen
- Seppo Saario
- Sijoittaja kertoo
- Sijoittajansuoja
- Sijoittajasivut
- Sijoittajaviestintä
- Sijoittamien
- Sijoittaminen
- Sijoituskoulu
- Sijoitusmuotojen tuotto
- Sijoitusrahastot
- Sisäpiiri
- Sixten Korkman
- Stefan Wallin
- Subprime
- SuomiAreena
- Sykliset osakkeet
- Tappiot
- Tekninen analyysi
- Testi
- Tiedote
- Tiedotteet
- tilastot
- Timo Ritakallio
- Timo Rothovius
- Toimialat
- Toimitusjohtaja
- Tom Lindström
- Tomi Salo
- Tulokset
- Tunnusluvut
- Tuotot
- Tutkimukset
- Tutkimus
- Työkalut
- Vaalit 2011

