Torstai, 20. huhtikuuta, 2006
Sijoituskoulussa on annettu yli 20 000 oppituntia
Sijoituskoulu on opiskelijoiden suosiossa. Säännöllisesti päivitettävä Sijoituskoulu on yksi Pörssisäätiön verkkopalvelun suosituimpia palveluita kautta vuosien.
Torstai, 1. joulukuuta, 2005
Kotitalouksien rahat poikimaan
Rahoituksen professori Minna Martikainen: Kotitalouksien sijoituksia toivotaan yrityselämän rattaisiin
Tarvitaan asiantuntevaa, luotettavaa ja jopa lisensoitua sijoitusneuvontaa, jotta kotitaloudet alkaisivat tavoitella rahoilleen korkeampaa tuottoa.
Kotitalouksien pankkitileillä makaava tuottamaton raha saataisiin pyörittämään yrityselämän rattaita, mikäli tavalliset ihmiset luottaisivat nykyistä paremmin sijoitusneuvojien ohjeisiin. Monessa maassa sijoitusneuvojat on sertifioitu. Näin on tehty esimerkiksi Ruotsissa, jossa sijoitusneuvonta on lisensoitua toimintaa.
- Ruotsissa sijoitusneuvojan täytyy todentaa säännöllisesti, että hän on edelleen pätevä työssään. Suomessa saman asian tarkistaminen ei ole asiakkaalle yhtä helppoa, toteaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston LTY:n rahoituksen professori Minna Martikainen.
Vaikka Arvopaperivälittäjien yhdistys ry ja LTT-Tutkimus Oy järjestävät sijoituspalvelualan tutkintoja, varsinaista sijoitusneuvontaa koskeva lisensointi puuttuu. Sijoitusneuvonta on kuitenkin muuttumassa luvanvaraiseksi ja sijoitusneuvojilta edellytetään ammattitaitoa.
Asiasanat
- Aloitteleva sijoittaja
- Analyytikkopaneeli
- apurahat
- Arvoyhtiöt
- Bjarne kallis
- Börskvällar
- Eira Palin-Lehtinen
- Ennusteet
- Erkki Sinkko
- ETF
- Eva Liljeblom
- Finanssiosaaminen
- Finanssivalvonta
- Hajauttaminen
- Hannu Angervuo
- Henri Elo
- Huijaukset
- Jari Koskinen
- Jarmo Leppiniemi
- Kansanosakkeet
- Karo Hämäläinen
- Kim Lindström
- Kimmo Sasi
- Kirjat
- kolumnit
- Korko-opas
- korkorahastot
- Korkosijoitukset
- Korot
- Kotimainen omistajuus
- Kotitaloudet
- Kouluttajalle
- Koulutus
- Kulut
- Kurssilasku
- Kurssinousu
- Lausunnot
- Liisan lista
- Listautuminen
- Markkinat
- Mikael Jungner
- Minna Martikainen
- Norjan malli
- Omien osakkeiden ostot
- Omistajaohjaus
- Opettajalle
- Opettajille
- Opetusmateriaalit
- Oppaat
- Osakeannit
- Osakeomistus
- Osingot
- Pääomanpalautukset
- Parhaat sijoittajasivut
- Politiikka
- Pörssi-illat
- Pörssi-ilta
- Ps-tili
- Raaka-aineet
- Rahapolitiikka
- Rahastot
- Riski
- Riskit
- Säästäminen
- Seppo Saario
- Sijoittaja kertoo
- Sijoittajansuoja
- Sijoittajasivut
- Sijoittajaviestintä
- Sijoittamien
- Sijoittaminen
- Sijoituskoulu
- Sijoitusmuotojen tuotto
- Sijoitusrahastot
- Sisäpiiri
- Sixten Korkman
- Stefan Wallin
- Subprime
- SuomiAreena
- Sykliset osakkeet
- Tappiot
- Tekninen analyysi
- Testi
- Tiedote
- Tiedotteet
- tilastot
- Timo Ritakallio
- Timo Rothovius
- Toimialat
- Toimitusjohtaja
- Tom Lindström
- Tomi Salo
- Tulokset
- Tunnusluvut
- Tuotot
- Tutkimukset
- Tutkimus
- Työkalut
- Vaalit 2011

