Torstai, 10. joulukuuta, 2009
Solidium hioo strategiaansa
Valtion omistaman sijoitusyhtiö Solidiumin ensimmäinen toimintavuosi on ollut myrskyisä. Pörssikurssit ovat heiluneet ennenäkemättömästi ja koko rahoitusmaailma on ollut myllerryksessä.
Keskiviikko, 5. huhtikuuta, 2006
Valtio on suurin sijoittaja Helsingin pörssissä
Valtion omistuksessa olevien yhtiöiden kurssit ja tulokset ovat nousussa. Vuoden kuluttua niillä on oma ohjausyksikkö valtioneuvoston kansliassa. "Valtio on pitkäjänteinen omistaja, joka pyrkii kehittämään yhtiöitään esimerkiksi toimiala- ja omistusjärjestelyjen avulla. Viimeaikainen kehitys on osoittanut, että valtio-omisteisten yhtiöiden kurssi- ja tuloskehitys on ollut hyvä", sanoo johtaja Markku Tapio Kauppa- ja teollisuusministeriöstä.
Etusivu
Asiasanat
- Aloitteleva sijoittaja
- Analyytikkopaneeli
- apurahat
- Arvoyhtiöt
- Bjarne kallis
- Börskvällar
- Eira Palin-Lehtinen
- Ennusteet
- Erkki Sinkko
- ETF
- Eva Liljeblom
- Finanssiosaaminen
- Finanssivalvonta
- Hajauttaminen
- Hannu Angervuo
- Henri Elo
- Huijaukset
- Jari Koskinen
- Jarmo Leppiniemi
- Kansanosakkeet
- Karo Hämäläinen
- Kim Lindström
- Kimmo Sasi
- Kirjat
- kolumnit
- Korko-opas
- korkorahastot
- Korkosijoitukset
- Korot
- Kotimainen omistajuus
- Kotitaloudet
- Kouluttajalle
- Koulutus
- Kulut
- Kurssilasku
- Kurssinousu
- Lausunnot
- Liisan lista
- Listautuminen
- Markkinat
- Mikael Jungner
- Minna Martikainen
- Norjan malli
- Omien osakkeiden ostot
- Omistajaohjaus
- Opettajalle
- Opettajille
- Opetusmateriaalit
- Oppaat
- Osakeannit
- Osakeomistus
- Osingot
- Pääomanpalautukset
- Parhaat sijoittajasivut
- Politiikka
- Pörssi-illat
- Pörssi-ilta
- Ps-tili
- Raaka-aineet
- Rahapolitiikka
- Rahastot
- Riski
- Riskit
- Säästäminen
- Seppo Saario
- Sijoittaja kertoo
- Sijoittajansuoja
- Sijoittajasivut
- Sijoittajaviestintä
- Sijoittamien
- Sijoittaminen
- Sijoituskoulu
- Sijoitusmuotojen tuotto
- Sijoitusrahastot
- Sisäpiiri
- Sixten Korkman
- Stefan Wallin
- Subprime
- SuomiAreena
- Sykliset osakkeet
- Tappiot
- Tekninen analyysi
- Testi
- Tiedote
- Tiedotteet
- tilastot
- Timo Ritakallio
- Timo Rothovius
- Toimialat
- Toimitusjohtaja
- Tom Lindström
- Tomi Salo
- Tulokset
- Tunnusluvut
- Tuotot
- Tutkimukset
- Tutkimus
- Työkalut
- Vaalit 2011

