Vero-opas 2005 avuksi veroehdotukseen
29.03.2006Veroehdotuksen tarkastus: tutki vuoden 2005 vero-opasta
Huhti-toukokuussa 2006 veronmaksajien ja sijoittajien on tarkistettava esitäytetty veroilmoitus, joka koskee tuloja vuodelta 2005. Lomakkeen tietoja on täydennettävä, jos esimerkiksi sijoittaja on myynyt omaisuuttaan. Tärkeätä on muistaa, että tarkastuksessa käytetään apuna vuoden 2005 vero-opasta eikä vuoden 2006 vero-opasta. Esimerkiksi varallisuusvero poistui vasta vuoden 2006 alusta, joten vuodelta 2005 varallisuudesta vielä verotetaan. Varallisuusveroa peritään 250 000 euron nettovarallisuudesta alkaen, eli varallisuudesta, josta on vähennetty velat. Vuonna 2005 saadut pääomatulot eivät välttämättä kaikilta osin ole mukana esitäytetyssä lomakkeessa. Verottajan tiedossa eivät myöskään ole vähennyskelpoiset kulut, joita syntyy osakkeiden hankinnasta, säilytyksestä ja myynnistä.
Pienet myynnit verovapaita
Jokaisen luovutuksen voitto lasketaan erikseen, ja luovutushinnasta tehtyjen vähennysten jälkeen koko jäännös on verotettavaa pääomatuloa. Arvopapereiden ja muun omaisuuden myynti- eli luovutusvoiton vero on 28 prosenttia. Pörssiyhtiön maksamasta osingosta osakkeenomistajalta peritään viime vuonna maksetuista osingoista veroa noin 16 prosenttia. Tänä vuonna vero on 19,6 prosenttia.
Jos vuoden aikana on myyty osakkeita ja omaisuutta, eivätkä yhteenlasketut myyntihinnat ylitä 1 000 euroa, niin voitto on verovapaata sen suuruudesta riippumatta. Vastaavasti, jos luovutetun omaisuuden hankintamenot ovat enintään 1 000 euroa ja myyntihinta alle 1 000 euroa, tappiota ei voi vähentää.
Veroehdotuslomakkeen tietoja voidaan joutua täydentämään ulkomailta saatujen pääomatulojen osalta: ulkomaisen pörssiyhtiön maksama osinko on Suomessa veronalaista pääomatuloa samalla periaatteella. Useimpien Suomen solmimien verosopimusten mukaan osingosta peritään ulkomailla 15 prosentin lähdevero. Tällaiset sopimukset Suomella on mm. muiden pohjoismaiden ja Viron kanssa. Lopullinen vero on kuitenkin yhtä suuri kuin kotimaisista osingoista eli veroa on maksettava lisää Suomeen.
Kuitit omaan talteen
Veroilmoitukseen ei enää liitetä mukaan kuitteja, mutta ne on säilytettävä itse, kunnes on kulunut kuusi vuotta verovuoden päättymisestä. Verotoimisto saattaa pyytää kuitit nähtäväkseen. Sijoittamistoimintaa harjoittaville on säädetty muistiinpanovelvollisuus. Käytännössä tämä tarkoittaa, että osakkeita ja sijoitusrahasto-osuuksia omistavien on säilytettävä arvo-osuustilien tiliotteet, yritysjärjestelyistä kertovat yhtiöiden kirjeet ja rahastoraportit. Niistä on käytävä ilmi muun muassa omaisuuden hankinta- ja luovutusajankohdat sekä hankinta- ja luovutushinnat. Tositteita voidaan tulevaisuudessa tarvita mahdollisen luovutusvoiton määrän tarkistamista varten.
Tappiot saa vähentää
Arvopapereita tai sijoitusrahasto-osuuksia on monesti hankittu eri aikoina. Tällöin verottaja katsoo, että vanhimmat sijoitukset myydään ensiksi, ellei verovelvollinen pysty tekemään kirjallista selvitystä muusta järjestyksestä. Muita kuin vanhimpia arvopapereita voi osoittaa myyneensä, mikäli arvopaperit ovat esimerkiksi eri arvo-osuustileillä. Luovutustappiot saa vähentää vain luovutusvoitoista tappion syntymisvuoden ja kolmen seuraavan vuoden aikana, mutta ei muista pääomatuloista. Tappioselvitys on tehtävä sen vuoden veroilmoituksessa, jona tappio on syntynyt.
Splitatut ja bonusosakkeet
Mutta mikä on osakkeiden hankintahinta silloin, kun yhtiö pilkkoo osakkeen arvon eli tekee niin sanotun splitin, jolloin osakkeiden lukumäärä muuttuu? Tällöin hankintameno saadaan jakamalla alkuperäinen hankintameno osakkeiden uudella lukumäärällä. Splitattujen osakkeiden hankinta-aika on verotuksessa alkuperäisten osakkeiden hankinta-aika.
Entä mikä on hankintahinta bonusosakkeille, joita yksityishenkilöille tarjottiin valtionyhtiöiden yksityistämisten yhteydessä? Verotuksessa bonusosakkeen antaminen katsotaan hinnanalennukseksi, jolloin alkuperäinen hankintahinta jaetaan osakkeiden uudella lukumäärällä.
Jos myytyjen ja hankittujen lukumäärät eivät täsmää, kannattaa tutkia yhtiön verkkosivuilta, onko siellä selvitetty osakehistoria, mahdolliset osakeannit, splitit, fuusiot jne. Sijoittajan vero-oppaasta löytyy lisää tietoja hankinta-ajan ja hankintamenon laskemisesta, kun osakkeita on hankittu tai saatu muuten kuin ostamalla.
Kommentit