Liisan lista ja ikuinen ykkönen Uponor – älä usko ennusteita ennen kuin itse arvioit ne!

10.10.2008

Valuatumin toimitusjohtaja Esa Mäkeläinen, miksi Uponor pysyttelee aina vaan Liisan listan kärjessä?

Suurin syy on se, että markkinoilla on paljon synkempi näkemys Uponorin tuloskehityksestä kuin yhtiötä listalla seuraavalla analyytikolla. Analyytikko on laskenut tulosennusteita pitkin vuotta, mutta markkinat odottavat vielä vähemmän. Pessimistiset näkemykset näkyvät osakekurssissa, joka on laskenut hirvittävän jyrkästi.

(Tuoreelle listalle suoraan tästä.)

Tämä oli siis vahvin syy, entä muita syitä?

Liisan listassa on painotettu myös historiallisia tekijöitä. Uponor on ollut hyvä yhtiö: esimerkiksi sen oman pääoman tuotto ja osinkotuotto ovat olleet pitkään hyviä.

Miten osakesijoittajan pitäisi suhtautua siihen, että Liisan lista pitää Uponoria itsepintaisesti ykköskohteena?

Yleisenä vinkkinä lukijalle painottaisin, ettei mihinkään tulosennusteisiin pidä uskoa ennen kuin on itse käynyt ne läpi. Analyytikko saattaa ennustaa esimerkiksi kolmanneksen tulospudotusta, mutta voihan tulos pudota vaikkapa 90 %. Kukaan ei voi tietää, miten todellisuudessa käy – etenkään näin epävarmassa markkinatilanteessa.

Miten tämän päivän markkinatilanne vaikuttaa Liisan listaa ajatellen?

Kaiken kaikkiaan maailmanmarkkinat reagoivat nyt yhtiöiden nykyiseen tulostasoon nähden hyvin voimakkaasti – kärjistäen voi sanoa, että joidenkin yhtiöiden osakekursseihin markkinat hinnoittelevat maailmanloppua. Yhtiöiden tulosennusteita ei sen sijaan ole vielä ehditty vetää alas läheskään yhtä voimakkaasti, eivätkä ne monin kohdin sisällä sitä epävarmuutta, mikä reaalitaloudessa nyt vallitsee.

Markkinat ovat sen verran sekaisin, että tuloksia on vielä tavallistakin vaikeampi ennustaa.

Analyytikot saattavat perustella nykyisiä ennusteitaan yhtiöiden pitkillä tilauskannoilla, mutta markkinat (sijoittajat) taas ovat sitä mieltä, että ennusteissa ei ehkä ole otettu huomioon mm. tilauskannan pehmeyttä – esimerkiksi, ettei tilaaja pystykään suoriutumaan jo tekemiensä tilausten maksuista. Tällöin sijoittajat eivät siis usko analyytikoiden ennusteisiin ja hinnoittelevat yhtiötä vielä alemmaksi kuin analyytikot.

Myös Liisan lista perustuu suurimmaksi osaksi ennusteisiin, ja kukaan ennustaja ei tällaisessa markkinatilanteessa pysty tekemään kovin varmoja ennusteita. Ennustamisen vaikeus näkyy selvästi myös markkinoilla suurena volatiliteettina eli vaihteluna.

Kommentit