Sijoittaja kertoo: Erkki Sinkko puolustaa kansankapitalismia

25.03.2010

Sijoittajakonkari Erkki Sinkko aloitti osakesäästämisen1970-luvun alussa sijoittamalla äidin perinnön pörssiosakkeisiin. Summa oli nykyrahassa runsaat 10 000 euroa. Sinkon ensimmäiset sijoituskohteet olivat Yhtyneet Paperitehtaat, Paraisten Kalkkivuori ja Lohjan Kalkki.

– Kaksi viimeksi mainittua osoittautuivat heti tuottoisiksi, Sinkko kertoo. 1970-luvulla rakennettiin paljon.

Sinkkoa voi hyvällä syyllä kutsua suomalaisen kansankapitalismin pioneeriksi. Hän edisti aikoinaan tarmokkaasti osakesäästämistä lukion opettajan ammatissaan. Pari vuosikymmentä kestäneen opettajan uransa jälkeen Sinkko ryhtyi toimittajaksi ja kannusti suomalaisia osakeostoksille pörssikolumnistina.

Entinen opettaja viettää eläkepäiviä pörssiä seuraamalla ja kiertelemällä keväisin yhtiökokouksissa. Sinkon perheen sijoitusomaisuus on nyt runsaat viisi miljoonaa euroa. Salkun markkina-arvo oli korkeimmillaan 6,5 miljoonassa vuonna 2007 ennen finanssikriisiä.

– Pörssin pääindeksi on vasta 7000 pisteessä, eli nousunvaraa on. Uskon, että 10 000 pistettä menee rikki tänä vuonna, Sinkko arvioi.

Jopa 89 yhtiön osaketta

Suomalaiset pörssiyhtiöt tarvitsevat Sinkon mielestä pitkäjänteisiä kotimaisia omistajia, jotka ovat tarvittaessa valmiita rahoittamaan yhtiöitä osakeanteihin osallistumalla. Sijoittaja voi hyödyntää ilmaiset ja maksulliset osakeannit ja sijoittaa uudelleen vuotuiset osingot.

– Esimerkiksi viime vuoden maksulliset osakeannit olivat sangen tuottoisia sekä yritysten että osakkeenomistajien kannalta. Toivon lisää ilmaisia ja maksullisia osakeanteja, Sinkko sanoo.

– Osakepääomat kaipaavat inflaatiokorjauksen niin kuin 1980-luvulla.

Suomalainen omistus on tärkeää, kun tuotantoa siirtyy koko ajan halpamaihin. Kansankapitalismin puolestapuhuja toivoo, että saisimme edes osingot Suomeen.

– On ilahduttavaa, että suomalaiset ovat taantuman aikana lisänneet osuuttaan suomalaisissa yhtiöissä. Pörssiyhtiöiden pitäisi enemmän mainostaa itseään sijoituskohteina.

Sijoittajakonkarin salkussa on nyt 89 eri osaketta, kaikki kotimaisia. Ulkomaisia kohteita Sinkko ei harrasta, sillä Suomessa on tarjolla laaja valikoima kelpo yhtiöitä, jotka toimivat ulkomaillakin.

Viime aikoina Sinkko on myynyt hajaeriä osakesalkustaan pois: Componentaa yhtiön ongelmien takia ja Baswarea siksi, että ”siitä sai hyvän hinnan”. Viimeisin osto oli lisätä Turkistuottajien painoa salkussa.

”En muistele töppäyksiä”

Sinkon suosikkeja ovat tunnetut suomalaisyhtiöt Kemira, Kone, Metso, Nokia, Orion, Oriola, Pohjola Pankki, Rautaruukki, Sampo, Sanoma, UPM-Kymmene ja Wärtsilä.

Entisellä opettajalla on joukko samanhenkisiä tuttavia – muun muassa entisiä oppilaita – joiden kanssa hän pohtii kahvikupin ääressä pörssiasioita ja muutakin. Paikka on usein jokin Stockmannin kymmenestä kahviosta.

– Sijoitusrahastoja rakastan, Sinkko sanoo satiirisesti.

– Sijoitan semmoisiin yhtiöihin, jotka pyörittävät sijoitusrahastoja.

Parhaaksi yksittäiseksi sijoituksekseen Sinkko mainitsee Nokian oston 1980-luvulla. Voittoa tuli miljoonia markkoja. Niillä hän maksoi monta vuotta veronsakin.

Entä mitkä ovat sijoittajaurasi pahimmat virheet?

– En muistele töppäyksiä, Sinkko vastaa. Niitä tulee jokaiselle. On ihan turha jäädä harmittelemaan, että tuli tehtyä niin ja niin eikä noin ja noin.

Osakemarkkinoiden tämänhetkisiä näkymiä Sinkko pitää vakaina. Pörssiyhtiöt sopeuttavat toimintansa suhdanteeseen ja ovat hyvässä iskussa. Taantumia ja nousukausia tulee ja menee, mutta Sinkon sijoitusfilosofia on edelleen”osta ja pidä”.

– On toiminut tähän asti hyvin. Osakesalkku lihoo tarvitsematta tehdä mitään erikoista.

Avainsanat:Sijoittaja kertoo
Jaa artikkeli

Kommentit