Kevään 2010 Pörssi-illat keräsivät paljon huomiota

31.05.2010

Kevään Pörssi-illoissa kävi jälleen joukoittain sijoittamisesta ja säästämisestä kiinnostuneita ihmisiä. Mukana oli myös ensikertalaisia.

Iltoja järjestettiin maalis-huhtikuussa yhteensä kymmenen kappaletta 9 paikkakunnalla. Kaikkiaan 11 pörssiyhtiötä esittäytyi ja yleisöä oli tilaisuuksissa yhteensä yli kaksituhatta. Lisäksi Maarianhaminassa järjestettiin vielä 5. toukokuuta Börsdag-erikoistilaisuus, jossa esiintyi 4 yhtiötä.

Myös media noteerasi Pörssi-illat ja oli paikalla kuudessa tilaisuudessa. Pörssi-illoista uutisoitiin paikallislehtien lisäksi myös Kauppalehdessä ja Suomen Kuvalehdessä.

Illat jatkuvat
marraskuussa

Kotitalouksien kasvanut kiinnostus arvopaperisijoittamista kohtaan, sekä se, että asioista on enenevässä määrin kirjoitettu mediassa ovat lisänneet yleisön kiinnostusta ja halua perehtyä asioihin. Talletusten matalat korot vaikuttavat myös osaltaan siihen, että sijoittajat hakevat tuottavampia vaihtoehtoja.

Pörssi-illat ovat tarjonneet tilaisuuden saada tietoa niille, jotka haluavat oppia enemmän tai pysyä ajan hermolla osakesijoittamisesta.

Pörssi-illat jatkuvat seuraavan kerran marraskuussa 2010. Pörssisäätiö pyrkii julkistamaan päivämäärät ja paikkakunnat syyskuun aikana.

Kommentit