Irlanti ei analyytikkoja huoleta
19.11.2010Ammattisijoittajat eivät ole säikähtäneet Irlannin surkeita talousuutisia. Pienen EU-maan pankkikriisiä pidetään normaalina “hälynä”, jota esiintyy pörssimarkkinoilla jatkuvasti.
- Korjausliikkeen tullessa olisin mieluummin ostamassa osakkeita kuin myymässä niitä paniikissa, sanoi Pörssisäätiön paneelin avauspuhuja, FIM Pankin Vesa Engdahl.
Maailmalla on Engdahlin mielestä jo valuuttasodan merkkejä – etenkin Yhdysvaltain ja Kiinan välillä. Yhdysvallat pyrkii ajamaan dollarin arvoa alas, ja se haluaisi nähdä Kiinan yuanin revalvoituvan nykytahtia nopeammin. Eurooppa katselee sivusta suurvaltojen nokittelua.
Osakemarkkinoiden näkymiä Engdahl piti myönteisinä. Kolmannen kvartaalin tulokset ovat yllättäneet enimmäkseen myönteisesti. Myös makrotaloudesta on tullut hyviä uutisia.
- Yhdysvaltain keskuspankin kvantitatiivinen elvytys on omiaan tukemaan riskillisiä omaisuusluokkia kuten osakesijoituksia, Engdahl sanoi.
- Kun inflaatio uhkaa kiihtyä, pitävät osakkeet ja raaka-aineet yleensä hyvin pintansa.
Länsimaiset osakemarkkinat ovat maltillisesti arvostettuja. Pörssiyhtiöiden p/e-luvut ovat 10 ja 13 välillä eli alle pitkän ajan keskiarvon. Ensi vuonna Engdahl uskoo tuloskasvun tasaantuvan, mutta säilyvän positiivisena.
Haasteita ja vakaita näkymiä
Osakesijoittajia hän kehotti “aktiiviseen opportunismiin”. Voittoja pitäisi osata kotiuttaa säännöllisesti.
Engdahl kertoi itse keskittyvänsä osakemarkkinoilla neljään teemaan: Aasian kulutuskysyntään, kehittyvien markkinoiden kasvuun, potentiaalisiin yritysostokohteisiin ja vakaisiin osingonmaksajiin.
Pohjola Pankin Hannu Rauhala kuvasi informaatioteknologia-alan murrosta. Toimiala on siirtymässä tietotekniikkakeskeisyydestä palvelukeskeisyyteen, jota Rauhala nimitti Google-maailmaksi.
Nokia on Navteq-kaupasta huolimatta edelleen laitekeskeinen toimija. Esimerkiksi kilpailija Applen liiketoiminnassa laitteet on aina kytketty saman yhtiön palveluihin.
- Nokian haasteena on saada palveluliiketoiminta nousuun, Rauhala totesi.
Teknologiasektorin vakaimmat näkymät ovat Rauhalan mukaan teleoperaattoreilla, joita eivät suhdanteet ja valuuttakurssien muutokset juuri heiluta.
Nordean Rauli Juva arvioi puheessaan kulutustavarasektorin tulevaisuuden näkymiä. Hyvä varastotilanne ja kulusäästöt ovat tukeneet toimialan marginaaleja.
Arvostustaso jo korkealla
Tuloskasvu on näkynyt kulutustavarayhtiöiden pörssikursseissa, ja suomalaisyhtiöiden arvostustaso on jo kansainvälisiä verrokkejaan korkeammalla.
- Suosimme yhtiöitä, joilla on rakenteellista tuloskasvupotentiaalia, Juva kertoi.
Tällaisiksi yhtiöiksi Juva nimesi Nokian Renkaat ja Olvin.
- Elintarvikeosakkeita Atriaa ja HK Scania emme pidä kiinnostavina, vaikka niiden arvostukset ovat tänä vuonna jopa laskeneet.
Analyytikkopaneelin päätti Swedbankin Erkki Vesolan katsaus konepajaosakkeista. Vesolan mukaan toimialan ensi vuoden näkymät ovat valoisat.
Konttiliikenteen kasvu hyödyttää Cargotecia ja Konecranesia, kaivosteollisuuden investointien kasvu hyödyttää Metsoa ja Outotecia ja laivatilausten toipuminen Wärtsilää.
- Vuoden 2012 jälkeisen kasvun suhteen olen hieman markkinoita epäilevämpi, Vesola totesi. Vesola arvioi, että suomalaiset konepajat eivät ole alennusmyynnissä.
Hänen mukaansa etenkin Kone ja Outotec ovat korkealle arvostettuja. Omiksi suosikeikseen Vesola nosti Cargotecin ja Metson.
Kommentit