Näin analyytikko katsoo yritysten sijoittajasivuja
21.01.2011Parhaat sijoittajasivut 2011 -raadissa istunut analyytikko Jari Harjunpää kertoo neljä asiaa, joihin ammattilainen kiinnittää huomiota käydessään sijoittajasivuilla.
- Ensimmäisenä odotan kattavaa markkinadataa. Haluan saada selville yrityksen näkemyksen kilpailutilanteesta ja markkinoiden kehittymisestä.
- Kun sivuilla käy ensimmäistä kertaa ja kyse on minulle ennalta tuntemattomasta yrityksestä, odotan, että yrityksen bisnesmalli kerrotaan hyvin ja yksinkertaisesti. Tähän liittyy oleellisesti se, että esiin tuodaan, mikä on yrityksen erityinen kilpailuetu heidän markkinoillaan.
Tärkeintä on
arvioida tulosta
- Tämän jälkeen kiinnostaa se, mitä yritys kertoo tulevaisuudennäkymistään, sekä lyhyellä aikavälillä että pitkässä juoksussa.
- Tärkeää tietoa ovat myös yrityksen herkkyydet sellaisille tekijöille, jotka ovat merkittäviä tuloksen kannalta. Tällaisia voivat olla esimerkiksi taalan kurssin vaikutus yrityksen talouteen tai voimakas riippuvuus joistain raaka-aineista. Jos taas yritykselllä on runsaasti sellaista omaa tuotantoa, joka vaatii kapasiteettia, sen käyttöaste ja vaikutus tulokseen kiinnostavat sijoittajaa.
Harjunpää korostaa, että kaiken sijoittajasivuilta haettavan tiedon tarkoituksena on tehdä arvio siitä tärkeimmästä tekijästä, yrityksen kyvystä tehdä tulosta pitkällä aikavälillä.
Kommentit