Kokoomus harkitsisi hankintameno-olettaman kasvattamista

31.03.2011

Kokoomus on valmis harkitsemaan hankintameno-olettaman kasvattamista pitkäaikaisten osakesijoitusten verottamisessa. Pörssisäätiö on ehdottanut tätä keinoksi rohkaista sijoittamista kotimaisiin osakkeisiin, mistä myös yritykset hyötyisivät.

Kokoomuksen Kimmo Sasin mukaan pääomaverotuksessa on alhainen verokanta ja laaja pohja – jopa epäoikeudenmukaisen laaja varsinkin korko- ja myyntivoittotuloissa, koska inflaatiota ei huomioida lainkaan.

- Kun pääomaveroprosenttia nostetaan, on syytä pohtia hankintameno-olettaman nostamista varsinkin hyvin pitkäaikaisessa omistuksessa. Niissä tapauksissa kyse on pääsääntöisesti inflaation tuomasta arvonnoususta, perustelee Sasi, joka on eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen.

Hankintameno-olettamaa voidaan käyttää verotuksessa myyntivoiton laskemisessa. Tällä haavaa hankintameno-olettama on 40 prosenttia luovutushinnasta, jos omaisuus on omistettu vähintään 10 vuotta ja 20 prosenttia, jos omistusaika on alle 10 vuotta. Vaihtoehto on todellisen hankintamenon vähentäminen luovutushinnasta.

Pienomistuksen edistäminen tärkeää

Kokoomus vapauttaisi myös alle 1 000 euron pörssiosingot pääomatuloverosta.

- Tämä kannustaisi kotitalouksia säästämään ja sijoittamaan kotimaisiin osakkeisiin. Kansalaisten pienomistus ja sitä kautta suomalaisten yhtiöiden tuntemus on tärkeää suomalaisen sijoituskulttuurin edistämiseksi, perustelee Sasi.

Pienten osinkojen verovapaus vahvistaisi hänen mukaansa samalla kotimaisten yhtiöiden varainhankintamahdollisuuksia ja -kiinnostusta kotimarkkinoilta.

- Pienten osinkojen vapauttaminen on myös sosiaalisesti perusteltua. Nythän pienituloinen maksaa osingoista huomattavasti enemmän veroa kuin palkasta tai eläkkeestä, Sasi muistuttaa.

Kokoomuksen nykyinen hallituskumppani keskustakin kannattaa pienten osinkojen verovapautta. Toisaalta keskusta ei Pörssisäätiön verkkosivujen haastattelussa liputtanut hankintameno-olettaman kasvattamisen puolesta.

Kasvuyrityksille listautumistavoitteita

Yhteinen linja kokoomuksen ja keskustan välillä löytyy listaamattomista osakeyhtiöistä: kokoomus ei kannata listaamattomien ja listattujen yritysten verokohtelun yhdenmukaistamista yritysten houkuttamiseksi pörssiin. Myös listaamattomien yritysten kiistelty 90 000 euron osinkojen verovapaus voitaisiin Sasin mielestä säilyttää.

- Listaamattomat yritykset ovat pääsääntöisesti pieniä perheyrityksiä, joihin koko perheen talous sitoutuu. Pörssiyhtiöt ovat sen sijaan ensisijaisesti sijoituskohteita, Sasi sanoo.

- Työllisyyttä luodaan pitkällä tähtäimellä uusien yritysten perustamista edistämällä. Siksi niissä yhtiön ja omistajan verotuksen pitää olla kohtuullista ja kannustavaa. Pienessä yhtiössä verotuksen taso on sosiaalisestikin oikeudenmukainen, kun yhtiön maksamaan veroon ei enää lisätä pääomaveroa, Sasi perustelee.

Kokoomus ei veisi ei-strategisia valtionyrityksiä pörssiin: jako strategisiin, ei-strategisiin ja pörssiyrityksiin riittää. Myydäänkö valtionyritykset pörssissä vai muuten, ratkaiskoon paras tuotto, Sasi sanoo.

Kasvuyritysten rahoitukseen voidaan hänen mielestä kytkeä listautumistavoitteita tapauskohtaisesti. Sasi pitää kiinnostavana myös Pörssisäätiön ideaa Kasvutorin perustamisesta julkisen ja yksityisen rahoituksen ja kasvuyritysten kohtaamispaikaksi.

Pääomamarkkinoiden kasvun turvaamiseksi voitaisiin Sasin mielestä tehdä kansallinen strategia, mutta komiteoihin hän ei usko. Pääomasijoittamisessa jokaisen julkisen toimijan tehtävän pitäisi olla selvä, Sasi korostaa.

  • Tutustu tarkemmin Pörssisäätiön ehdotuksiin: Kohti kansallista pääomamarkkinastrategiaa -raportti
PÖRSSISÄÄTIÖN EHDOTUKSET Kokoomuksen kanta
Alle tuhannen euron osinkotulot pitäisi säätää verovapaiksi. KYLLÄ
Pitkäaikaisia sijoituksia pitäisi tukea kasvattamalla hankintameno-olettamaa myyntivoiton verotuksessa. KYLLÄ, voidaan selvittää
Yritysten pörssilistautumista pitäisi kannustaa tasavertaistamalla listattujen ja listaamattomien yritysten verokohtelu. EI tällä tavalla, muita keinoja voidaan etsiä.
Valtion pitäisi listata pörssiin ei-strategiset valtionyhtiöt. EI, asia on arvioitava tapauskohtaisesti.

Kommentit