SDP ei helpottaisi pörssiosinkojen verotusta

08.04.2011

SDP ei helpottaisi pienten osinkotulojen verotusta. Tämä poikkeaa keskustan ja kokoomuksen kannasta, jonka mukaan alle 1 000 euron pörssiosingot pitäisi vapauttaa verosta kokonaan.

- Oikeudenmukaisuussyistä kaikkia osinkoja tulee verottaa. Pientenkin osinkojen saajat saavat verotuksen progressiohyödyn ansiotuloverotuksen puolella, SDP:n poliittisen osaston päällikkö Esa Suominen linjaa.

- Verovapaa osa osinkoihin monimutkaistaisi niiden verotusta. Pyrkimyksenä on oltava mahdollisimman selkeä ja yksinkertainen järjestelmä, hän jatkaa.

Suomisen mukaan SDP näkisi mielellään yksityissijoittajien ja kotitalouksien roolin vahvistuvan pääomamarkkinoilla, mutta verokannustimiin SDP ei kuitenkaan usko.

- Lähtökohtaisesti tulee luottaa ihmisten omaan päätäntävaltaan. Verokannustimia ei ole tarpeellista luoda, Suominen täsmentää.

Pörssisäätiö on ehdottanut myös hankintameno-olettaman kasvattamista keinoksi houkutella pitkäaikaisiin sijoituksiin. SDP olisi valmis selvittämään asiaa pääomatuloverotuksen uudistuksen yhteydessä.

- Lähtökohtaisesti nykymuotoinen järjestely on riittävä. Tärkeää on säilyttää veropohja laajana ja estää aukkojen syntyminen, Suominen kuitenkin sanoo.

Hankintameno-olettamaa voidaan käyttää myyntivoiton laskemisessa. Hankintameno-olettama on 40 prosenttia luovutushinnasta, jos omaisuus on omistettu vähintään 10 vuotta ja 20 prosenttia, jos omistusaika on alle 10 vuotta. Vaihtoehto on todellisen hankintamenon vähentäminen luovutushinnasta.

Yritysverotus yhdenmukaisemmaksi

SDP yhdenmukaistaisi listaamattomien ja pörssiyritysten verotusta ja poistaisi listaamattomien yritysten oikeuden 90 000 euron verottomiin osinkoihin.

- Kohtelua pitää yhdenmukaistaa. Listaamattomien yritysten osinkoverotuksen huojennusten poisto lisää osinkoverotuksen neutraalisuutta merkittävästi.

Valtionyritysten osallistumista pörssiin ei SDP pidä itsetarkoituksena: riippuu yrityksestä ja sen rahoitustarpeista. Pitääkö valtionyritysten kaupat tehdä pörssissä, sekin riippuu Suomisen mielestä tilanteesta.

- Lähtökohtaisesti pörssin vahvistaminen kauppapaikkana on toivottavaa, Suomela toteaa.

SDP ei kuitenkaan kytkisi valtion kasvurahoitukseen listautumistavoitteita.

PÖRSSISÄÄTIÖN EHDOTUKSET SDP:n kanta
Alle tuhannen euron osinkotulot pitäisi säätää verovapaiksi. EI
Pitkäaikaisia sijoituksia pitäisi tukea kasvattamalla hankintameno-olettamaa myyntivoiton verotuksessa. EI
Yritysten pörssilistautumista pitäisi kannustaa tasavertaistamalla listattujen ja listaamattomien yritysten verokohtelu. KYLLÄ
Valtion pitäisi listata pörssiin ei-strategiset valtionyhtiöt. Riippuu tapauksesta

Kommentit