Nokia ja Talvivaara kirineet kansanosakkeiden listalla
20.04.2011
Maaliskuun lopulla kännykkäjätti Nokialla oli jo yli 200 000 kotitalousomistajaa. Määrä kasvoi joulukuusta yli 10 prosenttia, selviää Pörssisäätiön Euroclearilta saamista tilastoista.
Kansa näyttää luottavan Nokian helmikuussa julkistamaan uuteen strategiaan. Nokian on voinut tehdä houkuttelevaksi myös osakkeen hinnan lasku, sillä kevään aikana kauppoja on tehty jopa alle kuuden euron hinnalla.
Maaliskuussa kotitalouksien osuus Nokian koko osakemäärästä nousi 8,7 prosenttiin. Kotitalous-omistajien yhteenlaskettu potti on siis selvästi painavampi kuin esimerkiksi kotimaisten työeläkeyhtiöiden Ilmarisen ja Varman, jotka kumpikin omistavat Nokiaa reilulla prosentilla.
Pörssisäätiön aiemmista kansanosakelistauksista selviää, että Nokian kotitalousomistajien määrä on ollut kasvussa jo pitempään. Vielä joulukuussa 2008 Nokian omistajina oli vain 123 000 kotitalousomistajaa.
Tulokas
Sotkamosta
Toinen silmiinpistävä nousija kansanosakkeiden listalla on Sotkamossa nikkelikaivosta pyörittävä Talvivaara. Yhtiö rinnakkaislistautui Helsingin pörssiin vuonna 2009, ja sai reilussa vuodessa lähes 30 000 kotitalousomistajaa.
Kevään aikana Talvivaaran kotitalousomistajien määrä on kasvanut huimat 35,5 prosenttia lähes 40 000:een. Kasvu sinkautti yhtiön uutena tulokkaana Pörssisäätiön kansanosakkeiden listalla sijalle 13.
Talvivaaran ja Nokian lisäksi kansa on kevään aikana ostanut muun muassa kauppakonserni Keskoa, metsäyhtiö Stora Ensoa ja konepajayhtiö Wärtsilää. Kotitalousomistajien määrä on taas hieman laskenut öljynjalostaja Neste Oilissa ja metsäyhtiö M-realissa.
Vanha tuttu
yhä ykkösenä
Kansanosakkeiden listan paalupaikkaa piti yhä Elisa. Teleyhtiöllä oli maaliskuun lopussa yli 220 000 kotitalousomistajaa.
Vakaana osingonmaksajana tunnettu Elisa on ollut suosituin kansanosake jo vuosia. Yhtiö sai vuosituhannen vaihteessa laajan omistajakunnan, kun Helsingin Puhelinyhdistyksen puhelinosuustodistukset muuttuivat yritysjärjestelyissä Elisan pörssiosakkeiksi.
Kotitalouksien osuus koko Elisan osakekannasta on vahvat 32,2 prosenttia. Vielä korkeampi kotitalousomistajien osuus yhtiön koko osakemäärästä on kuitenkin muun muassa Raisiossa, Orionissa ja Oriola-KD:ssä.
Helsingin pörssin suosituimmat kansanosakkeet
| YHTIÖ | Kotitalousomistajien lukumäärä 3/2011 | Kotitalouksien osuus koko osakemäärästä 3/2011 | Kotitalouksia osakkeenomistajina 12/2010 | Muutos 3/2011-12/2010 |
| 1. ELISA | 220 889 | 32,2 % | 217 191 | 1,7 % |
| 2. NOKIA | 202 218 | 8,7 % | 181 380 | 11,5 % |
| 3. FORTUM | 95 108 | 7,6 % | 91 849 | 3,5 % |
| 4. UPM-KYMMENE | 85 800 | 18,7 % | 85 191 | 0,7 % |
| 5. SAMPO | 81 375 | 12,6 % | 78 366 | 3,8 % |
| 6. NESTE OIL | 69 975 | 11,8 % | 73 430 | -4,7 % |
| 7. ORION | 57 274 | 52,5 % | 55 393 | 3,4 % |
| 8. AKTIA | 44 229 | 7,7 % | 44 059 | 0,4 % |
| 9. STOCKMANN | 43 894 | 21,4 % | 42 907 | 2,3 % |
| 10. METSO | 42 539 | 13,3 % | 40 201 | 5,8 % |
| 11. RAUTARUUKKI | 41 661 | 16,9 % | 42 229 | -1,3 % |
| 12. M-REAL | 40 262 | 22,4 % | 41 948 | -4,0 % |
| 13. TALVIVAARA | 39 904 | 44,6 % | 29 439 | 35,5 % |
| 14. RAISIO | 37 850 | 58,7 % | 36 714 | 3,1 % |
| 15. OUTOKUMPU | 37 712 | 16,1 % | 38 968 | -3,2 % |
| 16. WÄRTSILÄ | 37 386 | 23,6 % | 34 969 | 6,9 % |
| 17. KESKO | 36 515 | 30,2 % | 33 960 | 7,5 % |
| 18. ORIOLA-KD | 34 164 | 44,9 % | 33 024 | 3,5 % |
| 19. POHJOLA PANKKI | 32 764 | 13,4 % | 33 076 | -0,9 % |
| 20. STORA ENSO | 29 962 | 3,5 % | 27 866 | 7,5 % |
Lähde: Pörssisäätiö/Euroclear
Kommentit