Pörssisäätiön lausunto Arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksesta
09.05.2011Valtiovarainministeriö on pyytänyt Pörssisäätiöltä lausuntoa Arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistus -työryhmän muistiosta. Pörssisäätiö pyrkii lausunnossaan huomioimaan säädekirjansa edellyttämän tehtävän tavoin toisaalta arvopaperisäästäjän (yksityissijoittajan) näkökulman ja toisaalta koko kansallisten arvopaperimarkkinoiden kilpailukyvyn, kehittymisen ja säilymisen näkökulman.
Suurin ehdotettu uudistus on arvopaperien moniportainen hallinta eli hallintarekisteröinnin salliminen Suomessa myös suomalaisille.
Tällä hetkellä Suomessa on käytössä suorarekisterimalli, jossa jokaisen kotimaisen sijoittajan omistustiedot viedään päivittäin arvopaperikeskuksen järjestelmään. Hallintarekisteröintimallissa tiedot yksittäisten sijoittajien omistuksista olisivat pankkien järjestelmissä ja arvopaperikeskuksessa olisi vain tieto pankkien säilyttämien omistusten kokonaismääristä. Kyse on markkinoidemme kannalta suuresta muutoksesta, johon siirtyminen tulee tehdä harkitusti.
Lähtökohtaisesti Pörssisäätiö pitää hyvänä pyrkimystä käyttää kansainvälisesti hyväksyttyjä ja yhteisiä malleja. Hallintarekisteröinti on käytössä 24 EU-maassa ja suorarekisteröinti Suomen lisäksi Kreikassa ja Sloveniassa. Pörssisäätiö pitää kuitenkin nykyistä suoran omistuksen malliamme hienona: läpinäkyvänä, selkeänä ja toimivana. Pörssisäätiö on huolissaan markkinoidemme kilpailukyvystä ja säilymisestä ja siksi pitää tärkeänä, että säilytysmallin vaikutus selvitetään perusteellisesti. Sijoittajaa ei auta, jos meillä on hieno malli, muttei markkinoita.
Koska siirtyminen moniportaiseen hallintaan olisi suuri muutos, missä omistajan oikeudet, riskit ja kustannukset ovat erilaisia kuin ennen, on Pörssisäätiön mielestä tärkeää, että tästä sovittaisiin yksityissijoittajan (asiakkaan) kanssa aina erikseen kirjallisesti.
Työryhmän esityksessä nykyistä arvopaperimarkkinalainsäädännön rakennetta on kehitetty jakamalla kokonaisuutta eri laeiksi EU:n säätelyrakenteiden mukaisesti. Lisäksi on tehty lukuisia tarkennuksia ja päivityksiä. Tämä on ensimmäinen kokonaisuudistus mikä vuonna 1989 asetettuun arvopaperimarkkinalakiin tehdään.
Kommentit