Pörssisäätiö mukaan pääomamarkkinastategian valmisteluun
30.08.2011Rahoitusmarkkinoista vastaava ministeri Jyri Häkämies (kok) on asettanut työryhmän valmistelemaan kansallista pääomamarkkinastrategiaa. Työryhmän laatii suosituksia rahoitusjärjestelmän ja pääomamarkkinoiden kehittämiseksi Suomessa.
Työryhmän puheenjohtajana toimii Sampo-konsernin johtaja Kari Stadigh. Myös Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri on kutsuttu työryhmään.
Muita jäseniä työryhmässä ovat Eläke-Tapiolan toimitusjohtaja Satu Huber, työeläkeyhtiö Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander, Valtion eläkerahaston toimitusjohtaja Timo Löyttyniemi, Oras Investin hallituksen puheenjohtaja Pekka Paasikivi, Suomen Asiakastiedon varatoimitusjohtaja Jukka Ruuska, matkapuhelinyhtiö Nokian Assistant General Counsel Kaarina Ståhlberg, Hankenin rehtori, professori Eva Liljeblom ja työ- ja elinkeinoministeriön valtiosihteeri Jouni Hakala. Työryhmän pääsihteerinä toimii ylijohtaja Pentti Pikkarainen valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosastolta.
Työryhmä aloittaa työnsä syyskuun alussa, ja suositusten pitäisi olla valmiina toukokuun loppuun mennessä. Valtiovarainministeriön on tarkoitus valmistella mahdolliset päätökset työryhmän suosituksista lausuntokierroksen jälkeen ensi syksynä.
Työryhmän suositusten avulla on tarkoitus parantaa yritysten kasvumahdollisuuksia ja kilpailukykyä, houkutella Suomeen ulkomaisia sijoittajia sekä edistää kotitalouksien sijoittamista arvopapereihin. Suositusten pitäisi myös selkeyttää suomalaisten finanssimarkkinoiden sääntelyä ja valvontaa, varmistaa hyvä kuluttajansuoja sekä vahvistaa pääomamarkkinoiden toimintaa ja läpinäkyvyyttä.
Kommentit