Myös kokeneet sijoittajanaiset karttavat riskiä
01.09.2011Aalto-yliopistolla tehdyssä tutkimuksessa on selvitetty, miten sukupuoli vaikuttaa riskinottoon aktiivisilla sijoittajilla ja niillä, jotka työnsä puolesta ovat tekemisissä taloudellisen riskin kanssa. Aikaisemmat sukupuolten riskinottoa koskevat tutkimukset ovat kohdistuneet ihmisiin, jotka eivät välttämättä ole henkilökohtaisesti tekemisissä taloudellisen riskin kanssa.
Sijoittajien riskinottohaluja peilattiin muun muassa katsomalla, sijoittavatko he osakkeisiin vai eivät ja kuinka iso osa sijoituksista on nimenomaan osakkeissa. Vaikka miehet sijoittavat varojaan osakkeisiin naisia enemmän, sijoitusmarkkinoille molemmat sukupuolet osallistuvat samassa suhteessa.
- Miehet sijoittavat suuremman osuuden varallisuudestaan osakkeisiin kuin naiset, kun tarkastellaan sellaista sijoittajien ryhmää, jolla on osakesijoituksia. Ylipäätään miehet sijoittavat varallisuudestaan osakkeisiin lähes kolme prosenttiyksikköä enemmän kuin naiset, sanoo tutkijatohtori Marja-Liisa Halko Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rahoituksen laitokselta.
- Miesten suurempi panostus osakkeisiin pystytään selittämään sillä, että keskimäärin miehet ovat innokkaampia riskinottajia, kokeneempia sijoittajia ja myös varakkaampia kuin naiset, Marja-Liisa Halko lisää.
Aineistona tutkimuksessa käytettiin sijoittajille, rahoitusalan opiskelijoille sekä sijoitusneuvojille ja -päälliköille tehtyä kyselyä. Riskinottohalukkuutta koskevat tiedot saatiin myös suurehkon pankin noin 85 000 sijoittaja-asiakkaalta, jotka pankissa sijoituksia tehdessään olivat arvioineet omaa asennoitumistaan riskinottoon.
Ero näkyy
kaikissa ikäluokissa
Myös ikä vaikuttaa riskinottoon. Nuorilla riskinotto on vähäistä, ehkä siksi että tulevaisuus saattaa näyttää epävarmalta.
Eniten riskiä ottavat keski-ikäiset, ja sitä vanhemmilla riskinotto alkaa taas vähentyä. Miesten ja naisten välinen ero pysyy samansuuruisena kaikissa ikäluokissa.
Marja-Liisa Halko arvioikin, että sijoitusneuvojien olisi syytä selvittää asiakkaan riskinottohalu nykyistä paremmin. Asiakkaan puolestaan on hyvä tiedostaa, että sijoitusneuvojat saattavat olla innokkaampia riskinottajia kuin mitä he itse ovat. Tästä syystä asiakkaalle saatetaan suositella lyhytaikaisia mutta tuottoisia sijoituksia pitkäaikaisten strategisten sijoitusten sijaan.
Marja-Liisa Halkon, professori Markku Kaustian ja OP-Pohjola-pankin Elias Alangon tutkimus sukupuolen vaikutuksesta riskinottoon sijoitustoiminnassa (The gender effect in risky asset holdings) on hyväksytty julkaistavaksi tieteellisessä Journal of Economic Behavior and Organization -aikakauskirjassa.
Kommentit