Vientiyhtiöllä vankat puskurit taantuman varalta

08.09.2011

Pörssiyhtiöt tekevät tänä vuonna erinomaista tulosta. Yhtiöiden yhteenlasketun tulossumman ilman Nokiaa odotetaan kipuavan lähes ennätystasolle. Tulokset olivat kovempia edellisen kerran vuonna 2007 ennen finanssikriisiä.

Hyvät tulokset eivät kuitenkaan näy tällä haavaa pörssikursseissa millään tavoin. Päinvastoin, ensi vuodelle sijoittajat hinnoittelevat roimaa tulospudotusta.

- Sijoittajat odottavat tulosten heikkenevän 30-40 prosenttia ensi vuonna, arvioi finanssitalo Icecapitalin osakesijoitusjohtaja Hannu Angervuo.

Pörssikurssit ennakoivat heikkoa talouskehitystä, mutta varmaa taantuman tulo ei ole. Vanhan sanonnan mukaan pörssi on ennustanut kymmenen kolmesta viime taantumasta. Kesän kurssilasku kertoo joka tapauksessa lisääntyneestä epävarmuudesta.

Pörssiyhtiöiden keskimääräinen p/e-luku on tämän vuoden tulosennusteilla vain noin kymmenen, kun pitkän ajan keskiarvoluku on 15-16. Jos tulokset putoavat kolmanneksen, olisi keskimääräinen p/e-luku ensi vuodelle noin 13-14.

Historian valossa osakkeet ovat olleet harvoin yhtä edullisia kuin nyt. Aiemmin osakkeita on voinut ostaa alennusmyynnistä 1990-luvun lamassa ja muutaman vuoden takaisen finanssikriisin aikoihin.

Kukaan ei kuitenkaan tiedä, paljonko pörssiyhtiöiden tulokset putoavat. Jos Etelä-Euroopan velkakriisi leviää ja euroalue uhkaa hajota, seuraukset ovat arvaamattomia.

Uuden finanssikriisin riski on sijoittajien mielestä lisääntynyt. Talouskasvu on ollut viime kuukausina heikkoa sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Julkisen talouden ongelmiin on reagoitu hitaasti ja pakon edessä.

- Poliitikoilta puuttuu johtajuutta, Angervuo sanoo.

- Esimerkiksi Kreikan velkakriisiin on etsitty ratkaisua yli vuosi. Kun mukana on parikymmentä kokkia, ei siitä tule hyvää soppaa.

Vakautta velattomuudesta

Kotimaiset pörssiyhtiöt ovat poikkeuksellisen hyvässä kunnossa vastaanottamaan maailmantalouden myrskyt. Ne ovat vahvistaneet taseitaan ja välttäneet suuria riskipitoisia investointeja.

Parhaassa iskussa ovat suuret vientiyritykset. Usea pörssiyhtiö on nettovelaton, mikä tarkoittaa, että niiden kassa on suurempi kuin lainojen määrä. Velattomuus tuo vakautta liiketoimintaan vaikeina aikoina.

Velattomiin yhtiöihin kuuluvat muun muassa Nokia, Kone, Wärtsilä, Konecranes, Kesko ja Orion. Lähes velattomia ovat Nokian Renkaat, Tieto, Metso ja Cargotec. Myös esimerkiksi aiemmin velkainen Kemira on parissa vuodessa kerännyt puskureita pahojen päivien varalle.

Heikoimmin taantumaan ovat varautuneet pienet teknologiayhtiöt. Neljännes Helsingin pörssin listayhtiöistä tekee tappiota eli ongelmayhtiöitä on melko paljon.

Sisäpiiri luottavainen

Pörssiyhtiöiden sisäpiiriläisten usko talouteen ei ole horjunut. Moni sisäpiiriläinen on kurssilaskun aikana jopa lisännyt osakeomistustaan. Osakeostoksilla ovat olleet muun muassa Cargotecin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin ja Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen.

Moni pörssiyhtiö on lisännyt myös omien osakkeiden ostojaan. Esimerkiksi Kone, Konecranes ja Sampo ovat ilmoittaneet viime viikkoina omien osakkeidensa ostoista. Yhtiöt siis pitävät markkinamyllerrystä ostotilaisuutena.

- Olen toiveikas, että taantuma vältetään. Toisaalta täytyy olla nöyrä, sillä pitkällä aikavälillä pörssi on yleensä oikeassa, Angervuo toteaa.

Kommentit