Korkosijoittamisessakin riskejä ilmassa
15.09.2011Osakemarkkinat heiluvat ylös ja alas siihen tahtiin että moni miettii vaihtoehtoja osakesijoittamiselle. Kannattaisiko korkosijoittaminen tällä hetkellä?
- Tietyllä tavalla korkosijoituksissa on nyt poikkeuksellinen tilanne. Riskejä on aika paljon ilmassa, sanoo Turun yliopiston kauppakorkeakoulun yritysrahoituksen professori Mika Vaihekoski.
Pörssisäätiön Sijoittajan korko-oppaan päivittänyt professori muistuttaa, että lyhyellä aikavälillä odotukset ovat tosin suhteellisen vakaat 3-6 kuukauden aikavälillä. Euroalueella pohditaan jopa koronlaskun mahdollisuutta. Koronlasku nostaisi lainasijoitusten arvoa.
- Tämä liittyy spekulaatioon siitä, että Euroopan keskuspankki laskee korkoa. Itse en oikein usko siihen, mutta mistä sen tietää, Vaihekoski pyörittelee.
- Tarkkojen neuvojen antaminen tässä tilanteessa on tavallista hankalampaa, sanoo Vaihekoski.
Huomioi inflaatio
Pitkällä aikavälillä joukkolainoihin sijoittavien täytyy ottaa huomioon inflaatiokehitys. Keskuspankit ovat pumpanneet syksyn 2008 jälkeen valtavat määrät rahaa markkinoille. Moni on arvioinut tämän johtavan rajuun inflaatioon talouden piristyessä tulevaisuudessa.
- Mutta kun katsoo keskimääräistä korkokäyrää, niin pitkätkin korot ovat suhteellisen matalia. Sijoittajat eivät näytä uskovan, että mitään hirveän suurta inflaatiota lähtee liikkeelle, Vaihekoski arvioi.
- Onko se sitten realistinen olettamus, niin se on vähän vaikeampi kysymys.
Vaihekoski uskoo markkinoiden ajattelevan, että maailma on muuttunut. 1970- ja 1980-lukujen korkean inflaation ei uskota toistuvan.
- Pitemmällä aikavälillä on kuitenkin riskiä inflaation
noususta ja olisin itse aika varovainen.
Yrityslainojen riskilisä valtionlainoihin verrattuna on suhteellisen normaalilla tasolla. Riskilisät ovat hieman kasvaneet, mutta eivät laisinkaan vuosien 2008-2009 tasolle.
- Mitään paniikkia ei markkinoilla tunnu olevan. Markkinat ennustavat, että yritysten taloustilanne tulee heikkenemään, mutta akuutteja maksuongelmia ei ole. Yrityksillä on aika hyvä kassatilanne, Vaihekoski sanoo.
Kreikka hämmentää
Yrityslainoihin kannattaa sijoittaa silloin kun korot ovat laskussa ja riskilisä valtionlainoihin on kapenemassa. Riskilisä kapenee silloin kun yritysten tulokset parantuvat ja yleinen taloustilanne kehittyy hyvin. Kun korot ja riskilisät laskevat, yrityslainojen arvo kasvaa.
- Piensijoittaja voi miettiä, että onko tämä sellainen tilanne. Vai onko tämä pikemminkin sellainen, että kasvu on taantumassa ja ehkä työttömyys nousemassa ja yritysten tulokset heikkenemässä?
Euroalueen valtionlainakriisi on tarjonnut rohkeille sijoittajille mahdollisuuksia. Vaihekoski olisi toivonut, että Kreikan osalta peli olisi vihelletty poikki jo ajat sitten ja velat olisi järjestelty uudelleen.
- Valtio ei mene koskaan konkurssiin, mutta täytyy aina muistaa, että se pätee silloin kun lainat ovat omassa valuutassa. Silloin voi painaa lisää rahaa ja maksaa lainat. Kreikka ei voi painaa lisää euroja maksaakseen velkansa.
- Lainojen järjestely olisi leikannut jokaisen lainaan sijoittaneen sijoituksen arvoa, mutta se on aivan normaalia toimintaa. Joukkolainaan sijoittaneen on oltava aina varautunut luottoriskiin. Jos järjestely olisi johtanut pankkien tukemistarpeisiin Keski-Euroopassa, niin mieluummin minä sijoittaisin valtion varoja saksalaisten pankkien osakepääomaan kuin ylivelkaiseen talouteen, Vaihekoski sanoo.
Kommentit