Näin tunnistat sijoitushuijaukset

06.10.2011

Sijoituspalveluita tarjoavat huijarit ovat yleensä rakentaneet kulissinsa ammattitaidolla. Usein ulkomaalaisella huijariyrityksellä on omat nettisivut ja jopa sijoituskohteena olevalle valeyritykselle on voitu laatia taidokkaat nettisivut. Joskus sijoituskohteena taas on oikea yritys, mutta sijoituspalvelua tarjoavalla yrityksellä ei todellisuudessa ole tarkoitus sijoittaa asiakkaan rahoja kyseiseen kohteeseen.

Puhelimessa huijarimyyjät käyttäytyvät sulavasti, itsevarmasti ja myös päällekäyvästi. Puheluita tulee paljon, jotta asiakas lopulta väsyy ja suostuu sijoittamaan pienen summan. Kun ensimmäinen sijoitus on tehty, huijarit pitävät pienen tauon, kunnes aloittavat uuden soittorumban.

Uudella soittokierroksella vedotaan aikaisempaan sopimukseen ja kerrotaan, että nyt olisi samaa sijoituskohdetta saatavilla edulliseen hintaan. Tai sitten asiakkaalle kerrotaan, että joku toinen haluaa ostaa asiakkaan ensimmäisessä erässä hankkimat sijoitukset. Soittaja haluaa kuitenkin yhdistää kauppaan uusia sijoituksia niin että asiakas lopulta päätyy sijoittamaan lisää saamatta euroakaan.

- Tässä vaiheessa ei riitä yksi tai kaksi kieltäytymistä. Joutuu sanomaan useamman kerran ja puhelun toisessa päässä sävy muuttuu uhkaavanluonteiseksi, kuvailee Finanssivalvonnan lakimies Harri Hirvi.

Allekirjoitus
ei aina sido

Hirvi vastaa rahoitusmarkkinoita valvovassa Finanssivalvonnassa huijauksen kohteeksi joutuneiden sijoittajien puheluihin. Hänelle ei ole suoraan kerrottu väkivallalla uhkailusta, mutta epäsuorasti asiasta on puhuttu.

- Soittaja on voinut olla hyvin huolestunut, että voiko minulle seurata tästä jotain. Kun olen kysynyt, että tarkoittaako soittaja jotain väkivaltaista, niin hän ole poissulkenut tätä, Hirvi kertoo.

Hirvi muistuttaa, että jos palveluntarjoaja on huijari, hänellä ei ole mitään juridista pätevyyttä periä saataviaan. Rikollisen toiminnan kautta sitoutettu sijoittaja voi jättää maksamatta, vaikka olisi laittanut nimensä papereihin.

- Ihmisiä kuitenkin uhataan perinnällä. Asiakkaiden sitoutuminen tapahtuukin muulla kuin juridisella tasolla. Asiakkaan päässä asiat yhdistyvät sekamelskaksi. Olenko minä todella sopimussuhteessa vai olenko minä vain luvannut tehdä sijoituksen, Hirvi kuvailee.

Toimilupa
helppo tarkistaa

Huijarit eivät käytä pelkästään puhelinsoittoja, vaan lähettävät myös esitemateriaalia. Hirven mukaan uutena elementtinä huijareiden esitemateriaalissa voi olla jonkinlainen takuuasiakirja, jolla uskotellaan asiakkaalle, että sijoitustuote on pääomaturvattu.
Esitteet on tehty ammattimaisesti ja niissä saatetaan väittää, että kyseessä on viranomaisten hyväksymä esite.

Asiakas voi tarkistaa asian nopeasti. Finanssivalvonnan hyväksymät esitteet löytyvät Fivan nettisivujen esiterekisteristä.

Vielä tärkeämpää on tarkistaa, onko palveluntarjoajalla toimilupa tai notifikaatio. Listat luvallisista ja luvattomista sijoituspalvelujen tarjoajista löytyvät Fivan nettisivuilta.

EU:n ulkopuolisilla sijoituspalvelun tarjoajilla tulee olla toimilupa. EU:n sisällä toimivien yritysten tulee tehdä notifikaatio Fivalle ennen kuin ne saavat tarjota palveluitaan suomalaisille.

- Ihmisten tulisi oppia tekemään heti ensimmäiseksi toimilupa- tai notifikaatiotarkistus. Tällöin nämä markkinat kuihtuisivat aika nopeasti, Hirvi muistuttaa.

Kommentit