Sijoituskoulu – nyt myös videona
30.11.2011Sijoitus Invest -messuilla tallennettu Pörssisäätiön Sijoituskoulu.
Videon kesto on tunti ja kymmenen minuuttia.
Marraskuun puolivälissä Helsingissä järjestetyssä Sijoitus Invest -tapahtumassa kävijöillä oli mahdollisuus osallistua Pörssisäätiön Sijoituskouluun. Se on suunnattu erityisesti sijoittamisesta kiinnostuneille ja osakesäästämisestä aloitteleville henkilöille.
Sijoituskoulussa tutustutaan ensin arvopaperimarkkinoiden perusasioihin: arvopaperikaupankäyntiin, toimijoihin sekä arvopaperien selvitykseen ja säilytykseen. Sen jälkeen on vuorossa asiantuntijapuheenvuoro säästäjän vaihtoehdoista, erilaisista sijoitustuotteista, niihin liittyvistä riskeistä sekä siitä kuinka mahdollisissa ongelmatilanteissa tulisi toimia.
Sijoittajan verotusasioita käsitellään monipuolisesti ja lopuksi kokenut osakesäästäjä kertoo omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Voit tutustua tilaisuuden antiin oheisesta tallenteesta.
Arvopaperikaupan – perusteet Esa Kankkunen – esitysmateriaali
Säästäjän vaihtoehdot – Terhi Lambert-Karjalainen – esitysmateriaali
Sijoittajan verotus – Janne Juusela – esitysmateriaali
Sijoittajan verotus – Risto Walden - esitysmateriaali
Kommentit