Pörssin tulevaisuus uhattuna

01.10.2012


Helsingin Pörssi juhlii. Osakkeilla on käyty kauppaa jo sata vuotta. Käydäänkö jatkossa? Se riippuu pitkälti poliittisista päätöksistä. Finanssikriisin säikäyttämät poliitikot haluavat varmistaa ettei kriisi toistu. Lääkkeiksi tarjotaan sääntelyä ja valvontaa, mutta myös verotusta. Parhaillaan keskustellaan kahdesta verosta, pankkiverosta ja rahoitusmarkkinaverosta.

Pankkivero sisältyy ensi vuoden budjettiin. Tarkoitus on
kerätä pankeilta veroa, joka rahastoitaisiin tulevien kriisien varalle. Veron
suuruus perustuisi pankkien taseisiin. Laskentamallia ei ole vielä päätetty.
Toimiala kritisoi päättäjiä siitä, että veron käyttöönottoa kiirehditään,
vaikkei veromallistakaan ole tietoa. Asuntovelallisia varoiteltiin jo siitä,
että lopulta asiakas aina maksaa kulut.

Rahoitusmarkkinavero (pörssivero, transaktiovero – rakkaalla
lapsella on monta nimeä) on EU-päättäjien suosikki. Suosion syy lienee se, että
nyt kaavaillaan poikkeuksellisesti EU-keskushallinnolle verotuloja. Yleensähän verojen
asettamisesta ja kerättyjen verojen käytöstä päätetään kansallisesti. Keskustelussa
on erilaisia malleja. Jotkut koskisivat arvopaperikauppaa laajemmin, toiset
vain rahoituslaitosten välisiä transaktioita. Moni kannattaa ajatusta
globaalista rahoitusmarkkinaverosta. Pienen alueen vero kuitenkin vain ohjaisi
kaupankäynnin tuon alueen ulkopuolelle.

Suomelle kyseessä on jättimäinen riski. Rahoitusmarkkinavero
voi näivettää arvopaperimarkkinamme. Ruotsalaiset eivät tälle verolle ole
lämmenneet. He valitsevat elinvoimaiset arvopaperimarkkinat. Mikä on Suomen valinta?
Annammeko finanssisektorimme siirtyä Ruotsiin?

Toimivat arvopaperimarkkinat edellyttävät sijoittajia,
sijoituskohteita ja kilpailukykyisiä puitteita. Päätöksentekijöiden on
punnittava valintojen seurauksia. Vero joka ohjaa veronkohteet siirtämään
toimintansa pois verottavasta valtiosta ei tuo tuottoa. Sen vaikutus on
negatiivinen. Suomi tarvitsee toimivia arvopaperimarkkinoita, jotta yritykset
voivat hakea kasvuunsa rahoitusta. Ei kiirehditä suurten päätösten edessä. Ollaan
reilusti itsekkäitä. Suomalaisten päättäjien tehtävä on ajaa Suomen etua.
Valitaan toimivat arvopaperimarkkinat. Pidetään pörssi täällä seuraavatkin sata
vuotta.

Jaa artikkeli

Kommentit