Markkinoilla kuhisee

24.08.2015

Tätä vaihetta on odotettu pitkään. Nyt listautumista harkitsevia on melkein jonoksi asti. Tästä tykkäävät kaikki, jotka ovat olleet huolissaan Suomen pääomamarkkinoiden tilasta.

r2

Toisella kvartaalilla on lyöty listautumisissa kaikkien aikojen ennätykset Pohjoismaissa. Pörssien ovista on kävellyt sisään yhteensä 37 yhtiötä, Euroopan kärkeä. Helsingissä yhdeksän uutta yhtiötä on kerännyt tänä vuonna lähes 400 miljoonaa euroa.

– Kysymys ei kuitenkaan ole mistään Suomi-ilmiöstä, vaan eurooppalaisesta hyvästä vireestä.  Ruotsissa listautumisia kertyy jopa kaksi päivässä, sanoo varatoimitusjohtaja Henrik Husman Nasdaq Helsingistä.

Tänä vuonna Suomessa päälistalle ovat tulleet Asiakastieto, Pihlajalinna ja Kotipizza. First Northiin ovat hakeutuneet Piippo, Detection Technology, Savo-Solar, Robit, Talenom ja FIT Biotech. Yhteensä ne keräsivät 400 miljoonaa euroa.

Euroopassa listattiin toisella kvartaalilla yhteensä 121 yritystä. Samana ajanjaksona viime vuonna Euroopan pörsseihin listautui 145 uutta yhtiötä, ilmenee PwC:n tutkimuksesta. Huippua ovat yritysten keräämät pääomat, jotka liikkuvat 15 miljardissa eurossa.

Vaikka tahti on kova, niin vielä ei olla vuoden 2007 lukemissa. Silloin Euroopassa tehtiin 819 listautumista yhteensä 80,5 miljardin euron arvolla.

Nyt markkinatilanne, kurssit ja arvostustasot ovat kohdallaan. Pörssillä ei ole tapana lietsoa arvostuskuplia tai pelotella toimijoita. Husman ei halua kommentoida enempää.

– Usein puskista tulee syy, miksi korjausliike pamahtaa päälle. Jälkeenpäin kaikki näyttää itsestään selvältä, mutta harva osaa etukäteen ennakoida, sanoo Husman.

Silti Husman suostuu sanomaan, että nousuvara ei Euroopassa ole vielä loppu. Kun Yhdysvalloissa korkoa nostetaan, euro heikkenee suhteessa dollariin ja tämähän on hyvä asia euroalueen listayhtiöille.

Kunnon kourallinen yhtiöitä on juuri nyt pörssin eteisessä. Hyvältä näyttää, toteaa Husman.

Esimerkiksi Vincit, Tokmanni, Laitilan virvoitusjuomatehdas, GF Money, Elite Varainhoito, Cityvarasto ja jo muutaman vuoden takaa Mawson ovat julkisesti kertoneet ajatuksistaan listautua.

Syitä buumiin miettii moni, Husman itsekin, mutta toistaa useampaan kertaan makrotalouden tekijöiden olevan kohdallaan.

Siitä Husman on tyytyväinen, että listautujien joukossa on myös uusia toimialoja, kuten Pihlajalinna terveydenhuoltoalalta.

– On sekä pitkän historian omaavia yrityksiä kuin tuoreempiakin.  Asiakastieto on selkäesti suurin, mutta kiinnostavia ovat niin Kotipizza, Talenom kuin Piippokin, sanoo Husman.

Rahoitusta haetaan hyvin erityyppisiin tarkoituksiin, kuten toiminnan laajentamiseen, yritysjärjestelyihin, liiketoiminnan kehittämiseen, rahoitusaseman vahvistamiseen ja investointeihin.

First Northin osalta on päästy kunnon vauhtiin: Tietoisuus vaihtoehtoisesta markkinapaikasta on levinnyt, jos ei nyt kulovalkean tavoin, mutta kuin huomaamatta pienessä spurtissa. Nämä yhtiöt ovat keränneet uutta pääomaa kasvuun ja liiketoiminnan kehittämiseen.

– Päälistalle tulleiden joukossa on sen sijaan osittaisia exittejä, joissa pääomasijoittajat ovat suunnitelmiensa mukaisesti listanneet yhtiöt pörssiin.

Ehdottomasti kiinnostava vaihe meneillään.

Teksti: Riitta Ekholm

Kuva: Minna Heusala

 

Jaa artikkeli

Kommentit