Listautuminen toi tunnettuutta

22.02.2016

Evli Pankki Oyj pyrkii maksamaan osinkoa vähintään 50 prosenttia tilikauden tuloksesta verojen jälkeen. Vakavaraisuus ja maksuvalmiuskyky ovat kuitenkin huomioitava tätä ennen.

Maunu Lehtimaki1riitale

Evli Pankki Oyj on vuonna 1985 sijoittamiseen erikoistunut yksityispankki, joka auttaa yksityishenkilöitä ja yhteisöjä kasvattamaan varallisuuttaan. Yhtiö tarjoaa varainhoitopalveluita sekä esimerkiksi osake- ja muiden sijoitustuotteiden välitystä, markkinatakausta ja sijoitustutkimusta, sekä Corporate Finance -palveluita. Se tarjoaa lisäksi kattavan valikoiman rahastoja sekä asiakkaiden sijoitustoimintaa tukevia pankkipalveluita.

Evli Pankki on 30-vuotisen historiansa aikana ollut edelläkävijä  sijoitustoimialalla. Osakevälittäjänä aloittaneesta pankkiiriliikkeestä on kasvanut pankki, joka keskittyy asiakkaidensa pääomien ja varallisuuden kasvattamiseen.

Evli Pankin osakkeilla on käyty kauppaa Nasdaq Helsingissä joulukuun alusta alkaen. Miltä elämä pörssiyhtiönä tuntuu? Onko se tuonut muutoksia toimintaanne tai esimerkiksi näkyvyyteenne? Entä miten muutos näkyi omistuspohjassanne, toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki?

Pitkäjänteinen aherrus asiakkaidemme hyväksi jatkuu, uutta on vastuu suurelle joukolle uusia omistajia noin 70 entisen lisäksi. Käytännön työhön pörssilistaus ei silti aiheuttanut isoa muutosta. Julkisena osakeyhtiönä olemme tottuneet kvartaaliraportointiin ja pankkina olemme tiukan sääntelyn ja valvonnan alainen. Pääomamarkkinaosapuolena arvopaperimarkkinalaki ja -ohjeistukset ovat meille tuttuja. Näkyvyytemme on listautumisen myötä lisääntynyt selvästi. Evli on yhä useammalle tuttu ja kiinnostava yhtiö.

Olette juuri julkistaneet vuosikertomuksenne ja tilinpäätöksenne vuodelta 2015. Mitkä olivat vuoden merkittävimmät asiat ja kohokohdat?

Olen erittäin tyytyväinen Evlin taloudelliseen tulokseen viime vuodelta. Tuloksemme kasvoi yli 60 prosenttia edellisvuodesta ja kaikki liiketoimintayksikkömme olivat selkeästi voitollisia. Saavutimme uusia asiakkuuksia ja varainhoidossa oleva asiakasvarallisuutemme kasvoi vuoden loppuun mennessä osakkuusyhtiöt mukaan lukien 9,4 miljardiin euroon.

Luottamuksen osoituksia ovat olleet myös kärkipaikat maan suurimmat SFR:n ja TNS Sifo Prosperan -asiakastutkimuksissa. Niiden mukaan olemme myös suomalaisten yhteisöjen eniten käyttämä varainhoitaja. Uusista sijoitustuotteista mainittakoon esimerkkinä Evli Alternative Investments Oy:n uusi vuokra-asuntorahasto EAI Residential I ky. Olemme myös laajentaneet Evlin rahastojen kansainvälistä jakelua Ranskaan.

Listautumisen yhteydessä totesitte, että listautumisannilla kerätyt varat mahdollistavat Evlin kasvustrategian toteuttamisen ja toiminnan laajentamisen sekä Suomessa että kansainvälisillä markkinoilla. Olisi mukava kuulla näistä aiheista lisää.

Annin yksi tavoite oli, se että osakkeemme julkinen noteeraus helpottaa sen käyttöä esimerkiksi yrityskauppojen maksuvälineenä. Tämä kasvattaa strategista liikkumatilaamme oman toimialamme sisällä, jonka konsolidoituminen näyttää lähivuosina jatkuvan. Pidämme silmämme auki myös sellaisille yritysostoille, joilla voimme vahvistaa varainhoitoliiketoimintaamme uudella osaamisella ja asiakaskunnalla, vaikka pääasiallisesti pyrimmekin kasvattamaan liikevaihtoamme orgaanisesti. Esimerkkejä tämän kaltaisista hankinnoista ovat olleet Aurator Varainhoito ja viime vuonna Head Asset Management.

Mikä on osinkojakopolitiikkanne?

Osinkopolitiikkamme on pyrkiä maksamaan osinkoina vähintään 50 prosenttia emoyrityksen omistajille kohdistuvasta tilikauden tuloksesta verojen jälkeen. Pankkina velvollisuutemme on aina kuitenkin ottaa huomioon yhtiön vakavaraisuus ja maksuvalmiuskyky.

Missä yksityissijoittaja voi päästä kuulemaan teistä lisää? Aiotteko osallistua esimerkiksi Pörssisäätiön, Osakesäästäjien tai pörssin tilaisuuksiin?

Haluamme tavata sijoittajia ja analyytikoita aktiivisesti ja kertoa Evlistä. Omien tilaisuuksiemme, kuten tulosjulkistusten, lisäksi olemme mielellämme mukana Pörssin ja muiden järjestäjien tapahtumissa.

Pörssisäätiö ja Pörssi valitsevat joka kuukausi Kuukauden yhtiön. Helmikuun yhtiö on Evli Pankki Oyj. Valinta ei ole sijoitussuositus.

Tammikuu 2016: Elite Varainhoito Oyj

Kotipizza Oyj

Valmet Oyj

Biotie Oyj

Talenom Oyj

Elokuu 2015 Robit Oyj

Kesä-heinäkuu 2015 Asiakastieto Oyj

Toukokuu 2015 Savo-Solar
Huhtikuu 2015 Detection Technology Oyj
Maaliskuu 2015 Piippo Oyj
Helmikuu 2015 Metso Oyj
Tammikuu 2015 Nixu Oyj
Joulukuu 2014 United Bankers Oyj
Marraskuu 2014 Nexstim Oyj
Lokakuu 2014 SSAB Ab
Syyskuu 2014: Scanfil Oyj
Elokuu 2014: Cleantech Invest Oyj
Kesä-heinäkuu 2014: Herantis Pharma Oyj
Toukokuu 2014: Okmetic Oyj
Huhtikuu 2014: Verkkokauppa.com
Maaliskuu 2014: Innofactor Oy
Helmikuu 2014: Soprano Oyj

 

Kommentit