Työntekijä-omistaja näkee sijoituskohteensa aitiopaikalta

06.11.2017

Työntekijä voi olla myös työnantajayrityksensä omistaja. Erityisen helppoa tämä on pörssiyhtiöissä, joissa kuka vain voi ryhtyä omistajaksi ostamalla osakkeita. Mitä hyötyä rivityöntekijälle on istua kummallakin pallilla?

Työntekijä Eetu Simpanen on myös työnantajayrityksensä omistaja

Eetu Simpanen työskentelee tietoturvayhtiö Nixun myyntitiimissä ja on yksi yhtiön yli 3 000 osakkeenomistajasta.

”Se, että työskentelen Nixussa on valtava etu sijoituksen seuraamisen kannalta. Omistajana haluan luottaa johtoon ja henkilöstöön, ja työntekijänä voin olla varma asiasta. Meillä on todella kannustava työyhteisö sekä missio, johon uskomme yhdessä”, Simpanen kertoo.

 ”Uskon, että henkilöstöllä on keskimääräistä paremmat mahdollisuudet seurata yhtiötä ja sen liiketoimintaa.”

Myyntitiimi seuraa liiketoimintalukuja muutenkin tarkasti, mutta omistajuus tuo lisäkannustimen tarkkailla yhtiön strategian toteutumista.  Simpasen mielestä on hienoa, että hän voi itse vaikuttaa sijoituskohteensa menestykseen työpanoksensa kautta. Tämä lisää työmotivaatiota entisestään.

Eroon vastakkainasettelusta

 Omistajien ja työntekijöiden välille syntyy joskus vastakkainasettelua. Työntekijä-omistajan kohdalla nämä roolit limittyvät. Kun työntekijä ryhtyy myös yrityksen omistajaksi, hänkin hyötyy arvonnoususta, menettää pääomaa kurssin laskiessa ja pääsee vaikuttamaan päätöksentekoon yhtiökokouksissa.

Simpasen mukaan Nixussa vastakkainasettelua ei ole. Se, että suuri osa työntekijöistä on myös omistajia kuitenkin vahvistaa entisestään tunnetta siitä, että kaikki ovat samassa veneessä.

Helsingin pörssin päälistalle siirtymistä selvittävä Nixu listautui First North -markkinapaikalle vuonna 2014. Samalla omistajaosuuksien tarjoaminen henkilöstölle helpottui. Yhtiö järjesti työntekijöilleen henkilöstöannin ja perusti erillisen palkkiorahaston, joka sijoittaa pääasiassa Nixun osakkeisiin. Nyt noin kolmannes yrityksen yli 300 työntekijästä on yhtiön omistajia.

Moni yhtiö kannustaa työntekijöitä omistajiksi

Myös muut suomalaiset pörssiyhtiöt kannustavat työntekijöitään omistajiksi. Alexander Incentives Oy:n mukaan henkilöstöanteja on muutaman viime vuoden aikana ollut muun muassa Lehto Groupissa, Honkarakenteessa, Solteqissa ja Innofactorissa. Henkilöstön osakesäästöohjelmia ovat hyödyntäneet esimerkiksi Finnair, Nokia, Konecranes ja Outotec.

Vaikka työnantaja ei järjestäisi henkilöstölle erillistä osakeohjelmaa, pörssiyhtiön työntekijä pääsee helposti omistajaksi ostamalla osakkeita itse.

Pörssiyhtiöiden avoin raportointi tekee sijoituksen seuraamisen helpoksi. Tätä kiittelee myös Simpanen, joka lähti Nixun omistajaksi henkilöstöannin kautta heti listautumisen yhteydessä. Lisäksi hän on sijoittanut Nixun palkkiorahastoon ja ostanut yhtiön osakkeita pörssistä.

Simpanen on sijoittanut myös muihin rahastoihin ja osakkeisiin. Hän korostaa, että kaikki sijoituspäätökset tulee tehdä arvioimalla kohdetta rationaalisesti. Nixuun Simpanen on sijoituksena tyytyväinen. Eikä ihme: listautumisannissa merkintähinta oli 4,40 euroa ja haastatteluhetkellä lokakuun lopussa osakkeen kurssi oli 14 euron tuntumassa.

Teksti ja kuva: Kiia Etelävuori

Haluatko saada artikkelimme jatkossa ensimmäisten joukossa sähköpostiisi? Tilaa Pörssisäätiön uutiskirje.

Jaa artikkeli

Kommentit