Nähdäänkö lähivuosina virtuaalisten yhtiökokousten esiinmarssi?

08.02.2019

Lähes parikymmentä prosenttia yksityissijoittajista osallistuisi yhtiökokouksiin reaaliaikaisesti etänä, jos se olisi mahdollista, ilmenee Pörssisäätiön ja Osakesäästäjien Keskusliiton Sijoittajabarometristä.

Kuvassa on graafi sijoittajien vastauksista Sijoittajabarometriin. 77 % on kiinnostunut käyttämään jollakin tavalla omistajan oikeuksiaan yhtiökokouksessa.

Kuva: Pörssiyhtiöt järjestävät vähintään kerran vuodessa yhtiökokouksen, jossa osakkeenomistajilla on mahdollisuus kokoontua päättämään yhtiön asioista. Yhtiökokous muun muassa valitsee hallituksen ja päättää osingonjaosta. Yhtiökokouksen roolia ollaan kasvattamassa. Mikä on oma suhtautumisesi yhtiökokousosallistumiseen?

Yhdysvalloissa on yhtiöitä, jotka järjestävät yhtiökokouksensa ainoastaan virtuaalisesti. Juridisesti tämä olisi mahdollista myös Suomessa, mutta toistaiseksi etäosallistuminen tarkoittaa käytännössä ennakkoon äänestämistä eikä sekään ole asianajotoimisto Roschierin osakas Manne Airaksisen mukaan nytkähtänyt eteenpäin.

Vuonna 2012 neljä yhtiötä käytti Euroclearin palvelualustaa ennakkoäänestämiseen, mutta viime vuonna enää ainoastaan Nokia. Sen sijaan sähköinen ilmoittautuminen oli viime vuonna käytössä jo 111 pörssiyhtiöllä. Sähköistä ilmoittautumista käytti silloin 77 prosenttia sijoittajista, kun määrä vuonna 2013 oli 62 prosenttia.

”Sijoittajat pystyvät ilmoittautumaan yhtiökokoukseen pörssiyhtiön verkkosivuille lähettämämme linkin avulla. Tieto rekisteröitymisestä siirtyy Euroclearin ylläpitämään yhtiökokoustietokantaan”, sanoo asiantuntija Jarkko Heinonen Euroclearista.

Jotta yksityissijoittaja tai institutionaalinen sijoittaja voi osallistua yhtiökokoukseen, hänen on pääsääntöisesti oltava merkittynä yhtiön osakasluetteloon täsmäytyspäivänä eli kahdeksan päivää ennen yhtiökokousta.

Yhtiökokous tärkeä vaikuttamisen paikka 

Yhtiökokous on pörssiyhtiöiden ylin päätöksentekoelin, joka muun muassa päättää hallituksen ja tilintarkastajan valinnasta sekä vastuuvapauden antamisesta ylimmälle johdolle, vahvistaa tilinpäätöksen ja päättää osingonjaosta.

Omistajilla on kokouksessa kyselyoikeus, puheoikeus ja äänioikeus. Heillä on oikeus vaatia erityistä tarkastusta ja vähemmistöosinkoa. Omistajilla on myös oikeus esittää päätösehdotuksia kokouksen asialistalle kuuluvissa asioissa sekä saada yhtiökokoukselle osakeyhtiölain mukaan kuuluva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi, jos omistajat vaativat sitä hallitukselta tarpeeksi ajoissa.

Yksityissijoittajille yhtiökokous on myös sosiaalinen tapahtuma, jossa pörssikolumnisti, yrittäjä Henri Elon mukaan nautitaan niin sanotuista reaaliosingoista. Se on monelle sijoittajalle yksi harvoista tilaisuuksista tavata yhtiön johtoa ja esittää kysymyksiä. Toimitusjohtajan katsauksen olisi hänen mielestään hyvä olla katsottavissa videona yhtiön kotisivuilla kokouksen jälkeen. Varsinkin tänä keväänä kiinnostaa, mitä toimitusjohtaja kertoo yhtiön näkymistä.

”Toistaiseksi useimmilla yhtiöillä on mennyt hyvin, mutta alkavatko nousukauden päättymisen merkit jo häämöttää”, Elo pohtii.

Reilu kolmannes yksityissijoittajista haluaa osallistua yhtiökokouksiin menemällä paikan päälle, ilmenee Pörssisäätiön ja Osakesäästäjien Keskusliiton viime vuoden loka- ja marraskuussa tehdyssä Sijoittajabarometristä (ks. artikkelin kuva).

Myös muut osallistumistavat herättävät kiinnostusta. Seitsemän prosenttia runsaasta 2 000 vastanneesta yksityissijoittajasta osallistuisi mieluiten äänestämällä etukäteen, 17 prosenttia etänä reaaliaikaisesti ja 20 prosenttia valitsisi näiden yhdistelmän tai jonkin muun tavan. 77 prosenttia on kiinnostunut käyttämään omistajan oikeuksiaan yhtiökokouksessa tavalla tai toisella.

Suomessakin reaaliaikainen yhtiökokous mahdollinen

Juridisesti virtuaalinen yhtiökokous olisi toteutettavissa myös Suomessa. Osakeyhtiölain mukaan vuodesta 2006 lähtien on ollut mahdollista osallistua yhtiökokoukseen esimerkiksi tietokoneella. Reaaliaikaisen etäosallistumisen järjestämisessä tärkeintä on selvittää osallistumisoikeus ja ääntenlaskennan oikeellisuus luotettavasti.

Toistaiseksi reaaliaikaisia virtuaalikokouksia ei ole Suomessa nähty.

”Paljon viitattu brittiläisen Jimmy Choon virtuaalinen yhtiökokous on ilmeisesti käytännössä ollut konferenssipuhelu ja rekisteröitymispalveluun liittyminen apin avulla. Kokemukset ovat suhteellisen hyviä, mutta yleistymisen vauhdista ei ole selvää käsitystä”, Roschierin Airaksinen kertoo.

Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeren mukaan kysyntä etäosallistumiselle on yksityissijoittajien keskuudessa suurta, mikä ilmenee niin Sijoittajabarometrista kuin säätiön saamista yhteydenotoista.

”Yhä useammat yhtiöt kuvaavat jo yhtiökokouksiaan katsojille. Myös ennakkoäänestämisestä on kokemuksia. Nyt on aika ottaa seuraava askel ja yhdistää livestriimaus sekä reaaliaikainen äänestäminen.”

”Teknisesti ja juridisesti tämä olisi jo täysin mahdollista toteuttaa. Nyt jäämme innolla odottamaan, mikä yhtiö Suomessa ottaa edelläkävijän aseman ja järjestää ensimmäisen reaaliaikaisen virtuaalisen yhtiökokouksen”, Lounasmeri kommentoi.

Euroclearin Heinosen mukaan yhtiöistä ei ole tähän mennessä esitetty tarvetta reaaliaikaiselle etäosallistumiselle. Tulevaisuudensuunnitelmissa se kuitenkin Euroclearilla siintää.

”Visioissa on, että yhtiökokouksessa voi osallistua keskusteluun ja äänestää omalta koneelta.”

Heinosen mukaan ratkaisujen, joilla osallistujien tiedot kulkevat säilytysketjussa, tulee olla globaaleja.

”Standardisoidut sanomat ovat olemassa sekä tunnistetietojen että yhtiökokousilmoittautumisten välittämiseksi SWIFT-sanomina. Osakkeenomistajatietojen keräämiseen ei vielä ole olemassa standardimuotoista Swiftin sanomaa, vaan omaisuudenhoitajat käyttävät tällä hetkellä vapaamuotoista sanomaa. Myös yhtiökokouksen osalta on olemassa sanomat, mutta ne eivät ole vielä käytössä.”

Roschierin Airaksisen mukaan etäosallistumisen järjestäminen itse on sen verran työlästä, että esimerkiksi Euroclear on monelle luonteva yhteistyökumppani. Kolmatta tahoa ei kuitenkaan lainsäädännöllisesti tarvita.

Uudet innovaatiot kiinnostavat

Nokia on ollut etäosallistumisessa ensimmäisten yritysten joukossa sekä ilmoittautumisessa että ennakkoäänestämisessä. Nokian yhtiökokouksiin osallistuu vuosittain noin 1 500 osakkeenomistajaa tai heidän asiamiestään.

”He edustavat kokouksessa kymmeniä tuhansia pääosin hallintarekisteröityjä osakkeenomistajia”, sanoo Nokian lakimies Ulla Nyberg. Nokian omistajista noin 80 prosenttia on hallintarekisterissä olevia ulkomaalaisia sijoittajia.

Vielä Nokiassakaan ei ole suunnitteilla virtuaalista etäosallistumista, mutta kenties tulevaisuudessa.

”Olemme toki kiinnostuneita kehityksestä tällä saralla ja olemme olleet ennakkoluulottomasti mukana uudistuksissa, kuten ennakkoäänestyspalvelun tarjoamisessa”, sanoo Nyberg.

”Käytännön tekniset ratkaisut muun muassa osakkeenomistajien tunnistamisen suhteen määrittävät virtuaalisten kokousten yleistymisen.”

 

Jos pidit tästä tekstistä ja haluaisit jatkossa vastaavat sisältömme suoraan sähköpostiisi, pääset liittymään Pörssisäätiön uutiskirjetilaajaksi täältä.

Teksti: Riitta Ekholm

Jaa artikkeli

Kommentit