Kuukauden yhtiö Fellow Finance: Digitaalinen toimintamalli auttaa skaalautumaan

10.04.2019

Yhtiön strategia tähtää voimakkaaseen kotimaiseen ja ja kansainväliseen orgaaniseen kasvuun sekä vahvaan kannattavuuteen, kertoo toimitusjohtaja Jouni Hintikka.

Fellow Finance Oyj on vuonna 2014 toimintansa aloittanut kansainvälisesti toimiva joukkorahoituspalveluita tarjoava fintech-konserni. Yhtiön liiketoiminnan kannalta keskeisin sen tarjoamista palveluista on yhtiön ylläpitämä Pohjoismaiden johtava lainamuotoinen joukkorahoitus- ja vertaislaina-alusta, jota on käyttänyt jo yli 580 000 asiakasta noin 60 maasta. Fellow Finance Oyj:llä on Finanssivalvonnan myöntämä maksulaitoksen toimilupa. Yhtiö listautui Nasdaqin First North Finland -markkinapaikalle lokakuussa 2018. Yhtiöllä on noin 2800 osakkeenomistajaa.

Keräsitte listautumisannissa bruttomääräisesti noin 10 miljoonaa euroa. Mikä listautumisenne tavoitteena oli ja mihin varoja on käytetty tai käytetään, toimitusjohtaja Jouni Hintikka?

Listautumisemme tavoitteena oli kansainvälisen kasvumme ja toimintamme kiihdyttäminen edelleen, osakkeenomistajien määrän kasvattaminen, yhtiömme osakkeen likviditeetin ja yhtiön tunnettuuden lisääminen ja osakkeiden tehokkaamman käytön varmistaminen esimerkiksi maksuvälineenä mahdollisissa yrityskaupoissa sekä henkilöstön palkitsemisessa.

Millaisia strategisia tavoitteita teillä on?

Strategiamme tähtää voimakkaaseen kotimaiseen ja kansainväliseen orgaaniseen kasvuun sekä vahvaan kannattavuuteen. Eli haluamme jatkaa samalla jo viitoittamallamme tiellä. Strategian keskiössä on itse kehittämämme joukkorahoitusalusta, joka on suunniteltu alusta alkaen modulaarisesti toimimaan mahdollisimman hyvin useassa eri maassa, eri valuutoin ja soveltumaan useiden erilaisten rahoituspalvelujen tarjoamiseen sekä yksityishenkilöille että yhteisöille.

Digitaalisuuteen pohjautuvan toimintamallin ansiosta Fellow Financen liiketoiminta on operatiivisesti tehokasta ja skaalautuvaa, mikä mahdollistaa mittakaavaetujen hyödyntämisen tehokkaasti. Digitaalisuus mahdollistaa nykyistä merkittävästi suuremmat välitettyjen ja hallinnoitavien lainojen volyymit ilman merkittäviä lisärekrytointeja tai muita merkittäviä investointeja. Koneoppimisen hyödyntäminen tukee myös luottoriskien ja myynnin optimointia. Tähtäimessämme on olla Euroopan johtava lainamuotoista joukkorahoitusta tarjoava alusta.

Miten joukkorahoitusmarkkinat ovat kehittyneet Suomessa? Tilastojen mukaan joukkorahoitusmarkkinat kasvoivat viime vuonna Euroopassa jopa lähes 100 prosenttia.

Suomen Pankin tilastojen mukaan viime vuonna Suomessa joukkorahoitusta välitettiin yhteensä noin 307 miljoonan eurolla, mikä on 24 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017. Vuodesta 2014 lähtien Suomen joukkorahoitusmarkkina on kasvanut vuosittain keskimäärin 56%.

Fellow Financen markkinaosuus Suomen lainamuotoisesta joukkorahoitusmarkkinasta, sisältäen yritys- ja vertaislainat, oli huomattavat 66 prosenttia vuonna 2018. Vertaislainamarkkinassa markkinaosuus oli 88 prosenttia ja lainamuotoisessa yritysrahoituksessa 32 prosenttia. Vuonna 2018 Fellow Financen liikevaihto kasvoi lähes 40 prosenttia 12 miljoonaan euroon ja välitetty lainamäärä kasvoi 74 prosenttia ollen yhteensä 172 miljoonaa euroa.

Miten asemoidutte kilpailijoihinne nähden ja miten erotutte niistä?

Olemme tällä hetkellä välitetyn rahoituksen määrällä mitattuna Pohjoismaiden johtava lainamuotoinen joukkorahoitus- ja vertaislainapalvelu (Lähde: Brismo Market Data). Erotumme muista maailman joukkorahoitusalustoista tarjoten sijoittajille mahdollisuuden sijoittaa saman alustan välityksellä sekä yritys- että kuluttajalainoihin, usealla eri valuutalla ja useisiin eri maihin. Ja lainojen ensi- että jälkimarkkinoilla. Tämä tekee meistä uniikin palveluntarjoajan ja joukkorahoitusalustan maailmassa.

Olette ensimmäisiä varsinaisia fintech-yhtiöitä, jotka ovat listautuneet pörssiin pohjoismaissa. Miten näette digitalisaation muuttavan toimialaanne vielä jatkossa?

Koko rahoitustoimiala tulee edelleen kehittymään ja tarjoamaan kuluttajille sekä yrityksille entistä vaivattomammin talouteen ja rahoitukseen liittyvät palvelut. Toimiala muuttuu enenevässä määrin aidoksi alustataloudeksi linkaten palveluntarjoajia perinteiseltä pankkisektorilta uusien toimijoiden kanssa yhä saumattomampaan yhteistyöhön.  Ja mikä parasta, palvelut varmasti paranevat edelleen palveluiden käyttäjille.

Mikä on osingonjakopolitiikkanne?

Fellow Finance pyrkii kasvuyhtiönäkin jakamaan osinkoa omistajillensa vähintään 30 prosenttia vuotuisesta nettotuloksesta, taloudellinen tilanne ja rahoitustilanne huomioiden.

Teillä oli helmikuun lopussa noin 2800 osakkeenomistajaa. Milloin sijoittajat pääsevät kuulemaan teistä jossakin tilaisuudessa seuraavan kerran?

Ensimmäinen listayhtiönä pidetty varsinainen yhtiökokouksemme oli 3.4.2019 Helsingissä. Seuraavaksi tapaamme sijoittajia mm. toukokuussa Jyväskylässä, Helsingissä, Espoossa ja Turussa pidettävissä sijoittajatilaisuuksissa. Pyrimme olemaan aktiivisia sijoittajien kanssa senkin takia, että monet omistajamme ovat palveluamme käyttäviä aktiivisia lainasijoittajia. Sijoittajapalvelustamme voi kysyä tarkemmat ajankohdat tilaisuuksista tai tulla toimistollemme tapaamaan.

Pörssisäätiö ja Nasdaq Helsinki esittelevät säännöllisesti Kuukauden pörssiyhtiön. Tavoitteena on tehdä erilaisia pörssiyhtiöitä tutuksi. Usein esille nostetaan esimerkiksi tuoreita listautujia tai juhlavuottaan viettäviä yhtiöitä. Valinta ei ole sijoitussuositus.

Lue myös edellisten kuukausien yhtiöistä:

2019

2018

Avainsanat:Kuukaudenyhtiö
Jaa artikkeli

Kommentit