Sijoittajan vero-opas 2011

veroopas_FI_lores-1

Verotus kiinnostaa sijoittajaa. Viimeistään veroasiat tulevat mieleen keväällä edellisen vuoden veroilmoitusta tarkastaessa. Sijoittajan kannattaa tiedostaa veroseuraukset myös etukäteen. Verolainsäädäntö ja sen muutokset voivat vaikuttaa sijoittajan
päätöksentekoon.

Pörssisäätiö on julkaissut Sijoittajan vero-opasta vuosittain vuodesta 1988 lähtien.

Vuoden 2011 Pörssisäätiön vero-oppaan tiedot on päivittänyt ajan tasalle veroasiantuntija Risto Walden Bilanssi Oy:stä. Oppaan asiantuntijana on lisäksi toiminut lakiasiain johtaja Vesa Korpela Veronmaksajain Keskusliitosta. Pörssisäätiö kiittää molempia
lämpimästi.

Vuoden 2011 oppaaseen on tehty päivityksiä, jotka liittyvät viimeaikaisiin yhtiötapahtumiin tai verolakien tulkinnan muutoksiin. Oppaan rakenne noudattaa pitkälti aikaisempaa. Seuraavan vuoden oppaaseen odotetaan sisällöllisiä muutoksia. Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman mukaan esimerkiksi pääomatulojen verotusta tullaan kiristämään.

Download now