Hallitus esittää muutosta useamman osakesäästötilin vahingossa avanneiden kohteluun

Artikkeli
4.11.2021
Lukuaika
2 min

Hallitus esittää, että osakesäästötilin veronkorotus jätettäisiin määräämättä, jos osakesäästäjä on vahingossa avannut useampia osakesäästötilejä, mutta vain yhdellä niistä on varoja. Hallitus antoi esityksensä eduskunnalle 4.11.2021.

Osakesäästötiliin liittyvä ongelma nousi esiin syksyllä, kun kävi ilmi, että noin 200 ihmisellä oli enemmän kuin yksi osakesäästötili. Niitä saa olla vain yksi.

Nykyään voimassa olevan lainsäädännön mukaan verottaja joutui joissakin tilanteissa määräämään veronkorotuksia jopa useita tuhansia euroja, vaikka useasta tilistä ei ollut aiheutunut verotuksellista hyötyä.

Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri sanoi syksyllä Helsingin Sanomille, että rangaistus on liian ankara verrattuna muuhun oikeuskäytäntöön. Summa on Lounasmeren mukaan iso verrattuna myös siihen, että osakesäästötileillä on arvopapereita keskimäärin 5 000 euron arvosta, hän huomautti.

”Osakesäästö­tililaissa on ikävä sakkorangaistus, ja sen aiheuttaa Suomen lainsäädännölle epätyypillinen rajoitus, jota muissa finanssituotteissa ei ole”, hän sanoi syksyllä.

Nyt tähän on siis tulossa muutos.

”On selvää, että mikäli verovelvollinen ei ole siirtänyt millekään osakesäästötilille varoja, tai hän on siirtänyt niitä vain yhdelle osakesäästötilille, hän ei ole voinut saada useamman osakesäästötilin avaamisesta mitään verotuksellista etua”, hallituksen tiedotteessa sanotaan.

Esitys menee nyt eduskunnan käsittelyyn. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2022 alusta.

Jo yli 200 000 ihmistä avannut osakesäästötilin

Osakesäästötili on ollut Suomessa käytössä vuoden 2020 alusta. Sen on avannut syksyyn 2021 mennessä jo yli 200 000 ihmistä.

Osakesäästötilille saa tallettaa korkeintaan 50 000 euroa. Pörssisäätiö ajaa muutosta, että talletusraja poistettaisiin.

Teksti: Eeva Ketvel

Lue lisää osakesäästötilistä: Näin osakesäästötili toimii

Haluatko tietoa säästämisestä ja sijoittamisesta säännöllisesti sähköpostiisi? Tilaa Pörssisäätiön uutiskirje tästä linkistä!