Keskiviikko, 13. lokakuuta, 2010
Miten Pörssi-iltojen paikkakunnat valitaan?
Pörssisäätiö on saanut useita toiveita järjestää Pörssi-iltoja eri paikkakunnilla. Niitä on järjestetty 15 kaupungissa, vaikkakaan ei kaikissa joka vuosi.
Pörssi-iltojen järjestelyistä vastaava projektipäällikkö Minna Heusala kertoo tilaisuuksien taustoista:
- Pörssi-illat on Pörssisäätiön tärkeimpiä toimintamuotoja. Niiden avulla säätiö toteuttaa tehtäväänsä osakesäästämisen edistämisessä. Olemme mielissämme, että Pörssi-illat ovat suosittuja ja toivottuja eri puolilla Suomea. Kiitos kaikille illoissa käyneille ja tervetuloa tuleviin iltoihin, sanoo projektipäällikkö Minna Heusala.
Ajankohdan määräävät
tiedotussäännöt
Pörssisäätiö järjestää Pörssi-iltoja yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa kaksi kertaa vuodessa, marraskuussa ja maaliskuussa. Ajankohdat on valittu sen mukaan, milloin pörssiyhtiöt voivat kertoa kuulumisistaan. Yhtiöt eivät voi esiintyä muutamia viikkoja ennen tulosjulkistuksia, jolloin niillä on niin sanotut hiljaisuusajat.
Pörssisäätiö koordinoi Pörssi-iltoja kolmen henkilön organisaatiolla, joten tilaisuuksia ei voida järjestää ilman paikallisia yhteistyökumppaneita. Yhteistyö on tiivistä ja pitkäaikaista ja se edellyttää, että myös paikallisella järjestäjällä on toimivat järjestelmät illasta tiedottamiseen ja järjestelyjen hoitamiseen.
Pörssi-illan järjestäminen koostuu monesta yksityiskohdasta ja vaatii yleensä melko paljon yhteydenpitoa sekä työtä. Pörssisäätiön tavoitteena on, että tilaisuuteen olisi tulossa yleisöä paikkakunnasta riippuen 150-300 henkilöä. Ja jotta tilaisuuteen saataisiin riittävästi yleisöä, pitäisi esityksiäkin olla riittävästi. Pidämme muiden muassa kustannussyistä vähimmäismääränä sitä, että paikkakunnalle on tulossa vähintään kolme pörssiyhtiötä.
Illat tärkeitä
myös yhtiöille
Pörssisäätiö kutsuu Pörssi-iltoihin Helsingin pörssissä noteerattuja yhtiöitä. Suurin osa yhtiöistä pitää Pörssi-iltoja erittäin mielekkäänä tapana tavata yksityisiä sijoittajia.
Pörssiyhtiöt kuitenkin itse valitsevat ne paikkakunnat, joilla ne haluavat esiintyä. Pörssisäätiön mahdollisuudet vaikuttaa tähän asiaan ovat rajalliset. Myös pienempien paikkakuntien tilaisuuksia tarjotaan eri yhtiöille säännöllisesti. Siihen, mitkä paikkakunnat yhtiöt valitsevat vaikuttavat ainakin aikataulut, kulkuyhteydet ja se, onko yhtiöllä esimerkiksi toimintaa kyseisellä alueella.
Pörssisäätiön yhteistyökumppanit
- Aktia Bank, Helsingfors/Vasa
- Espoo-Kauniaisten Osakesäästäjät, Espoo
- Etelä-Karjalan kauppakamari, Lappeenranta
- Etelä-Pohjanmaan Arvopaperisäästäjät, Seinäjoki
- Hämeen kauppakamari, Lahti
- Keski-Suomen kauppakamari, Jyväskylä
- Kuopion kauppakamari, Kuopio
- Oulun kauppakamari, Oulu
- Pirkanmaan Osakesäästäjät Tampere
- Pohjanmaan kauppakamari, Vaasa
- Pohjois-Karjalan kauppakamari, Joensuu
- Pohjola Pankki, Helsinki
- Porin kauppakamari, Pori
- Rovaniemen Osakesäästäjät, Rovaniemi
- Tampereen kauppakamari, Tampere
- Turun kauppakamari, Turku
- Ålands handelskammare, Mariehamn
Uutiskirje
Tilaa Pörssisäätiön viikoittainen uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".
Kommentit (2)
- 1.
-
Olen osallistunut yhteen pörssi-iltaan Lappeenrannassa. Silloin paikalla oli runsaasti kiinnostuneita. Esiintyjissä ei kuitenkaan ollut yhtään paikallista tai paikkakunnalla toimivaa yritystä, tilaisuus oli silti hyvä.
Itselläni on yli 15 pörssiyhtiön osakkeita, ja olisin kiinnostunut muistakin pörssiyhtiöistä. Voisitteko kysellä meiltä osakkeiden omistajilta mielipidettä pörssi-iltojen järjestämispaikkakunnista ja halutuista yhtiöistä? - 2.
-
Kyllä se on niin, että saahan sitä toivoa ja yrittää, mutta pörssiyhtiöt menevät sinne, minne he itse haluavat mennä esiintymään. Ei se auta vaikka piensijoittaja sanoisi mitä. Ihme, että ylipäätään lähtevät kehä III:n ulkopuolelle - on niillä sellainen kiire ja hoppu. Kiitos vaan Pörssisäätiölle, että yritätte muistaa meitäkin ja jakaa hyvää, puolueetonta sijoittajatietoa. Tulen iltoihin kun niitä järjestetään ja voin vaikka ajaakin vähän matkaa saadakseni tätä tietoa.











