Sisältöalue

Pörssisäätiö

Puolueetonta tietoa sijoittajille

Torstai, 1. tammikuuta, 2004

Tavoitteet

Suomen Pörssisäätiö on puolueeton yhteisö, joka rahoittaa toimintansa Pörssitalo Oy:n vuokratuloilla. Pörssisäätiö on perustettu vuonna 1985, jolloin sen tehtäväksi määriteltiin arvopaperisäästämisen ja arvopaperimarkkinoiden edistäminen. Säätiön toimintaa johtaa hallitus, jonka jäsenet Helsingin kauppakamari nimeää kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

Tavoitteet

Pörssisäätiö pyrkii siihen, että yrityksillä on mahdollisuus hankkia riskipääomaa luotettavilla, valvotuilla ja tehokkailla markkinoilla, joilla vallitsevat mahdollisimman hyvät kaupankäynnin edellytykset ja joilla on tarjolla monipuolisia ja kiinnostavia sijoituskohteita. Säätiö työskentelee sijoittajainformaation tason kohottamiseksi. Säätiö pyrkii myös vaikuttamaan siihen, että sijoitustoiminnan verotukselliset ja lainsäädännölliset edellytykset säilyvät kohtuullisina.

Toiminta

Pörssisäätiö tekee arvopaperimarkkinoita tunnetuksi omien julkaisujensa, tutkimuksen, koulutustoiminnan ja arvopaperimarkkinoita käsittelevien tilaisuuksien ja tapahtumien avulla.

Säätiö julkaisee suurelle yleisölle tarkoitettuja oppaita, joissa esitellään sijoittamisen peruskäsitteitä, eri arvopaperilajeja sekä sijoitusten verotusta. Oppilaitosten käyttöön säätiö tuottaa opettajille tarkoitettua aineistoa.

Säätiö järjestää keväisin ja syksyisin Pörssi-iltoja eli yksityissijoittajille tarkoitettuja tilaisuuksia. Arvopaperimarkkinoiden ammattilaisille, tiedotusvälineille ja julkisesti noteeratuille yhtiöille Pörssisäätiö järjestää koulutustilaisuuksia ja toimittaa julkaisuja.

Apurahat

Suomen Pörssisäätiö myöntää vuosittain apurahoja. Apurahat myönnetään etupäässä maisterin tutkinnon jälkeisiin, pörssialaa koskeviin tutkimuksiin ja jatko-opintoihin.

Bookmark and Share

Ilmainen uutiskirje

Tilaa Pörssisäätiön uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen kenttään ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".

Etusivu

Pörssisäätiön toimintakalenteri

Kesätoimittajan talousopas - ole hyvä

Liisan lista

Pääomamarkkinat - kasvun paikka

Talousopetuksen tukipalvelut opettajalle ja kouluttajalle

Sijoituskoulu

Osake-opas

Sijoittajan laskurit

Sanasto

Nyt kysymme

Kannustaisiko verovähennys sinua valitsemaan vapaaehtoiseksi eläkesäästöksi osakkeita?

Uutiskirje


Tilaa Pörssisäätiön uutiskirje. Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan valkoiseen laatikkoon ja klikkaa sen jälkeen "Tilaan".


Tilaa uutiskirje


Talous tutuksi -kurssit opettajille




Arcada Arcada Arcada

Sivun alku